Kun olen aloittanut oman matkani kohti valoa, niin olen alkanut kuulla pääni sisällä olevaa ääntä selkeämmin kuin aiemmin. En ollut aiemmin edes noteerannut koko äänen olemassaoloa – joskus muistan sen kyllä sanoneen, että ”Miks sä nyt noin teit?” tai ”Vähänkö noloa!”. Saattoi se joskus kehuakin sanomalla vaikka, että ”Hei, hienosti vedit!”. En muista mistä kirjasta luin sen, mutta siinä sanottiin jotakin tämän suuntaista: ”Juuri sillä hetkellä maatessani sängyllä yhtäkkiä tajusin, että päässäni puhuva ääni – se selostaja, joka on aina äänessä ja joka oli hallinnut minua todella pitkään – oli todellinen kusipää. ” Havahduin, että mullahan asuu pään sisällä juuri tuo kusipäinen ääni. Asuuko sulla? Oletko kuunnellut sitä viime aikoina? Kun oikein kuulostelet tarkkaan, niin sehän saattaa jutella ihan mitä sattuu ja sieltä voi alkaa löytää paljon mielenkiintoisia syitä omalle pahoinvoinnilleen. Minun sisäinen ääneni esimerkiksi on kertonut viime aikoina, että ”lepääminen on laiskuutta” ja ”sairastaminen tarkoittaa, että olet epäluotettava.” JUST! Pahinta äänessä on se, että todella olen uskonut sen juttuja kyseenalaistamatta niitä laisinkaan ja olen niissä erittäin tiukasti kiinni. Ja tässä varmasti on yksi avain siihen, miten voisin muuttaa elämäni suuntaa.

Osallistuin joku aika sitten chakrarentoutukseen, jossa käytiin eri chakroja läpi niitä puhdistaen ja erilaisia voimalauseita toistaen. Kun tultiin sydänchakran kohdalle ja oli aika toistaa lauseita kuten ”olen arvokas ja äärimmäisen rakastettu”, tunsin kyyneleiden nousevan silmiini. Niinpä… En tainnut uskoa noita lauseita, mutta joku sisimmässäni kaipasi niiden olevan totta. Sallisinko siis itselleni muutoksen ja uskaltaisin kulkea polkua, jossa asettaisin itseni etusijalle – ajattelisin olevani tärkeä, ehkä jopa tärkein.

Uupumukseni syövereissä hankin sellaisen taulun, johon voi kirjaimin ja sanoin luoda lauseita. Asetin sen sänkyni lähelle ajatellen, että jos keksin siihen hyviä lauseita ja katselisin niitä aina sängystä noustessani, niin ehkä se auttaisi minua eteenpäin. Kokeilin lauseen, jos toisenkin ja vaihtelin niitä usein. Sitten löysin tämän:
Put yourself first – always.
Se näytti kivalta. Aika peruslause, olinhan sen kuullut kyllä aiemminkin. Se on ollut nyt taulussani monta kuukautta, koska jotenkin se ei vain jätä minua rauhaan. Ymmärränkö aidosti, mitä se tarkoittaa? Itseni asettaminen etusijalle kuulostaa itsestäänselvyydeltä – onhan tämä Minun Elämäni. Mutta alan nyt vasta hahmottaa, kuinka huonosti olen itseäni kohdellut ja ollut aivan sivuroolissa ja takarivin touhuaja jo pitkän aikaa. Kun sitä alkaa oikein rehellisesti tarkastella, niin onhan se melkoista itsesabotaasia: En ole sallinut itseni levätä, vaikka väsyttää. En ole toiminut omien arvojeni mukaisesti vaan olen miellyttänyt muita – tanssinut heidän pillinsä mukaan. Pinnistellyt, sinnitellyt, ahkeroinut, jotta pitäisin muut tyytyväisinä. Olen suorittanut ja säätänyt täyttääkseni jonkun muun odotuksia – en edes oikeastaan tiedä kenen ja miksi. Sellaista se elämä vaan on ollut. Mutta entä MINUN odotukseni? Mikä tekisi MINUT tyytyväiseksi? Voisinko kysyä itseltäni, mitä MINÄ haluan ja tarvitsen? Miltä tuntuisi rakastaa itseään aidosti – niin paljon, että oikeasti laittaisi itsensä kaiken muun edelle?

Haasteen tässä prosessissa tekee se, että minulla ei oikeastaan ole pienintäkään haisua, mitä haluan. En ole sellaisen asian ympärillä viettänyt kovin paljoa aikaa. Melkoisen hankalaa pyrkiä tekemään itsensä tyytvyäiseksi ja luomaan elämäänsä olosuhteet, joissa viihtyisi, kun ei taida aidosti ja oikeasti tuntea itseään. Tästähän taitaakin tulla lopulta melkoinen tutkimusmatka oman itseni ytimeen. Mutta ei se mitään, tunnen että saattaisin olla jopa siihen valmis. Ja lisäksi ajattelin harjoitella olemaan  itsekäs (vaikkei se varmasti tule aluksi olemaan helppoa!), sillä itsekkyys on aliarvostettua. Varmasti tunnistat tilanteita, joissa toinen ihminen laittaa itsensä muiden edelle – vetää tiukat rajat, sanoo ei, priorisoi ja tuntuu tietävän, mitä haluaa. Hitto, miten ärsyttävää! Mutta samalla niin ihailtavaa. Niin sen pitäisikin olla.  ”The only people, who get upset when you set boundaries, are those who benefited from you having none.” Toki tietyt velvollisuudet pitää hoitaa ja yhteistyötä on hyvä osata tehdä, mutta sen jälkeen pitää elää omaa elämäänsä.

Kaiken ytimeen tulisi löytää rakkaus itseä kohtaan – aito myötätunto, hyväksyminen, arvostus ja rakkaus. Se, että oikeasti uskoisi lauseet: ”Minä olen arvokas. Minä olen tärkeä.” Voisi katsoa itseään silmiin, sanoa nuo lauseet ja tuntea lämmön rinnassaan ja hymynkareen suupielessään. Ei tarvitsisi koko ajan pyrkiä johonkin saavuttaakseen arvostusta ja jalansijaa – ei terveellisempiä ruokavalioita, ei tehokkaampia treenejä, ei uusimpia nuorentavia kasvorasvoja, trendikkäämpiä muotivaatteita ja hienompaa kämppää. Mitä jos oppisikin ajattelemaan, että minä olen jo nyt tarpeeksi. Minun elämäni on tarpeeksi. Minulla on kaikkea, mitä tarvitsen ja olen arvokas juuri nyt, juuri näin.

Sitä minä harjoittelen. Sillä ymmärrän, että vain minä itse olen vastuussa siitä, että voin oppia tuon. Kukaan muu ei kuule sitä ääntä pääni sisällä kuin minä. Vain minä voin opettaa hänelle, miten puhutaan kunnioittavaan ja rakastavaan sävyyn. Tämä opintomatka ei tule olemaan helppo, eikä nopea, mutta toistojen myötä uskon mahdollisuuteeni.

Vain minä voin antaa itselleni luvan olla tarpeeksi.