Vanhemmille, jotka epäilevät lapsellaan autismin kirjoa

Omillaan asuminen on menettänyt viehätyksensä, ainakin näin voi päätellä siitä, että esikoinen ravaa meillä joka päivä. En valita pojan näkemisestä, mutta olen huolissani siitä, ettei hänellä ole sosiaalista piiriä. Ei ystäviä, joiden kanssa viihtyisi ja tahtoisi viettää aikaa.

Suomessa on paljon aspergernuoria, joilla ei ole lainkaan ikäistään seuraa. Vaikka he kärsivät yksinäisyydestä, he eivät osaa kohdata toisiaan samalla tavalla kuin ns. tavalliset nuoret. Kimmoke ottaa kontaktia kodin seinien ulkopuolelle tuntuu puuttuvan täysin. Heillä on odotuksia toisten ihmisten suhteen, rajoituksia ja toiveita, joihin ei välttämättä pystytä vastaamaan. Pahinta on, että kyvyttömyys kertoa näistä toiveista ja odotuksista kasvotusten, tekee tutustumisesta vieläkin vaikeampaa.

Kuva: Pixabay

Esimerkiksi oma poikani ei pidä kiroilusta ja huonosta käytöksestä. Hän on hyvin tarkka säännöistä ja niiden noudattamisesta, eikä hän pysy sellaisten ihmisten perässä, jotka tekevät spontaaneja päätöksiä, muuttavat suunnitelmia äkkiarvaamatta tai toimivat hetken mielijohteesta. Mutta poikani ei osaa ilmaista ahdistustaan näistä asioista, ei etenkään jollekin puolitutulle. Tuntuu, että pojalleni asioiden ilmaisu ulospäin vaatii vuosikausia kestävän intensiivisen tutustumisen ja ystävystymisen.

Vaikka kyse on autismin kirjosta, asperger ei tarkoita sitä, etteikö nuori tarvitsisi sosiaalista elämää. Ainakin oma poikani kaipaa seuraa, mutta silloinkin kuin hänellä vielä oli ystäviä, hän ei oma-aloitteisesti ottanut heihin yhteyttä. Tarvittiin aina joku välittäjä toimimaan apuna, kommunikaattorina ja tulkitsijana. Ystävänä hän oli hyvin uskollinen, meni mielellään kaverin luo kylään, ja osallistui innoissaan kaverisynttäreille. Hän sai paljon iloa sosiaalisista suhteista ja tunteesta, että oli osa porukkaa.

Jos siis sinulla on as-nuori, joka vaikuttaa ulospäin täysin tyytyväiseltä yksinoloon, älä ole siitä niin varma. Ehkä hän ei vain osaa sanoittaa yksinäisyyttään. Meillä poika ilmaisi yksinäisyyttään kiertämällä asiaa. Hän saattoi valittaa tylsyyttä tai väsymystä tai mikään tarjottu tekeminen ei kelvannut. Vasta ajan kuluessa ymmärsin, että valittamalla hän yritti sanoittaa kaverin puuttumisen aiheuttamaa tuskaa. Hän ei kyennyt sanomaan suoraan, että nyt tekisi mieli lähteä kaverin kanssa ulos, mutta ei ole kaveria jonka kanssa lähteä. Hän valitti tylsyydestä ja kieltäytyi tarjotuista virikkeistä, koska hänellä oli jo virike, johon hän olisi tahtonut ryhtyä, mutta ei voinut.

Tahdon sanoa autismin kirjoon kuuluvien lasten vanhemmille:

Älkää pelätkö diagnoosia. Pelätkää puutteellista sosiaalista turvaverkkoa.

Turvallisia, lapselle mieluisia ihmisiä – olivat nämä sitten sukulaisia tai ystäviä – kannattaa kerätä ympärille jo hyvin varhain. Myöhemmällä iällä seuraa on paljon vaikeampi löytää.