Ei saa olla onnellinen

Sitä vaistomaisesti ajattelee, että jos elämä alkaa selkiytyä, se tietää kuolemaa. Ehkä olen synkkä sillä tavalla, mutta kyllähän se mielessä käy. Tällä viikolla moni asia on alkanut selkiytyä.

Esikoinen päästettiin työkyvyttömyyseläkkeelle. Sehän ei suinkaan ollut alkuperäinen suunnitelma, mutta minun oloani se kieltämättä helpotti, koska nyt ainakin tiedän, että erityislapsellani on joku varma tulo. Hän selviää, vaikka kaikki muut tahot löisivät oven kiinni nenän edestä eli en edes peittele tyytyväisyyttäni, tässä tapauksessa työkyvyttömyys nuorelle ihmiselle ei ollut huono asia. Sen jälkeen, kun poika potkittiin ulos amiksesta Aspergerin oireyhtymään liittyvien rajoitteiden vuoksi, olemme eläneet hermopaineen alla. Itsenäistymisessä on tapahtunut suuria harppauksia eteenpäin, mutta ei poika yksin selviä, ei alkuunkaan. Pelkästään Kelan lomakkeiden täyttö vaatii toisen ihmisen läsnäoloa.

Kuopus sen sijaan on aloittamassa oppisopimuskoulutuksen elokuussa. Ainakin alustavasti firma, josta työtä kysyi, on näyttänyt vihreää valoa. Nyt pidetään peukkuja, että pitävät sanansa ja tuo 16v. pääsee kiinni työelämään. Tämä voi tarkoittaa myös sitä, että ensi syksynä minulta lentää viimeinenkin lapsi pesästä. Työpaikka on toisella paikkakunnalla ja bussiyhteydet heikot. Todennäköisesti sieltä on pakko hankkia asunto.

Minä sain romaanin ensimmäisen osan käsikirjoituksen valmiiksi ja nyt se on viimeistelyvaiheessa. Jos kustantajat hylkäävät sen, julkaisen sen jotain muuta kautta. Toista osaa en ole vielä aloittanut, mutta siitäkin on alustava hahmotelma valmiina.

Miksi siis ajattelen, että asioiden selkiytyminen tietää kuolemaa? Koska olen huomannut, että huolehtiminen on elämässäni vakio tai kasvava ilmiö. Aina, jos huolen määrä laskee, siitä seuraa ongelmia. Mitä enemmän huoli hälvenee, sitä suurempia ongelmia on odotettavissa. Tällä hetkellä tilanne on se, että murhe ja huoli on ollut hyvin kuormittavaa. Jos se nyt yhtäkkiä helpottaa näin voimakkaasti, se ei tiedä hyvää.

Hyvänä esimerkkinä vainoharhaisuudestani on automatka muutama viikko sitten. Oli lämmin ilma ja avasin ikkunan, annoin käsivarren roikkua rentona auton kylkeä vasten. Ilmavirta helli ihoa, hiukset levisivät kuin riikinkukon pyrstö kasvojen ympärille. Huomasin, etten ole ollut yhtä rento vuosiin. Ja sitten muistin sen: ei saa olla onnellinen, koska onnellisuudessa kytee pahan siemen. Aloin välittömästi jarruttelemaan hyvää oloani, kunnes kehoni jännittyi ja muistin kaikki syyt olla nauttimatta siitä hetkestä tai ainakin muistin asettaa nautinnolle rajat. Sen jälkeen oloni oli rauhallisempi, koska tunsin väistäneeni pommin…