Jokaisella pitää olla jotain omaa
Tänään työmatkalla mietin, kuinka hirveän tärkeää se ihmisen omalle minäkuvalle ja itsevarmuudelle on, että hänellä on jotain täysin omaa ja yksityistä. Vanhemmille siitä tulee erityisen tärkeää silloin, kun lapset kasvavat isoksi. Silloin on aikaa itselle, mutta mitä jos itsellä ei olekaan mitään, mihin sitä aikaa voisi käyttää? Silloin voi käydä niin, että aikuinen ihminen humahtaa täydelliseen henkiseen tyhjiöön, joka voi pahimmillaan johtaa identiteettikriisiin, avioeroon tai merkityksettömyyden tunteisiin, jopa masennukseen.
Tämä ei koske vain naisia. Monesti näkee naurettavan keski-ikäisille miehille, jotka ostelevat kalliita autoja, eroavat, hankkivat nuoren rakastajattaren – tai haaveilevat sellaisesta – tekevät impulsiivisia päätöksiä työelämässä tai alkavat ravata maanisen pakkomielteisesti kuntosalilla. Mutta hei, jos syvällisemmin mietitään, onkohan se kuitenkaan naurun asia?
Parhaimmillaan tällainen keski-iän kriisi on puhtaasti hyvä juttu. Ihminen on noussut velvollisuuksien yläpuolelle, raivaa tilaa omaan henkiseen kasvuun, ja tekee asioita, joista on viimeiset 20 vuotta vain uneksinut. Mutta pahimmillaan kyse on ihmisestä, joka on täysin eksyksissä. Hän ei ole koskaan ennen kyseenalaistanut elämäänsä tai tutkinut itseään kyllin syvällisesti tietääkseen, kuka oikeastaan on ja mitä pohjimmiltaan haluaa. Kun ensihuuma laantuu, voikin edessä olla täydellinen romahdus: avioliitto on poltettu tuhkaksi, pysyvä ja turvallinen työpaikka vaihdettu utopiseen haaveeseen, joka ei näytä millään iskevän kipinää, ja pihassa suuren autolainan varjossa – vähän kuin okaisena pisteenä henkisen romahduksen yllä – komeilee tarpeeton urheiluauto.
Siinä sitä sitten ollaan, tili miinuksella ja mieli mustana, kaikkea muuta kuin valmiina kohtaamaan lähestyvät vanhuusvuodet.
Avioliitossakaan toisen ei tarvitse tietää kaikkea, mitä puoliso ajattelee tai tekee. Eikä kaikkea tarvitse tehdä yhdessä. Se ei ole toiselta pois, vaikka pitäisi kiinni niistä asioista, jotka tuottivat iloa jo ennen parisuhdetta. Ne todennäköisesti tuottavat iloa jatkossakin, ja mikä tärkeintä: ne ovat osa minuutta. Ne rakentavat ihmistä sisältäpäin. Kehittävät henkisesti tai fyysisesti tai kaikin tavoin. Pitävät yllä yksilöllisyyden tunnetta.
Älkää siis eksykö arjen harmaudessa! Pidetään kiinni minuudesta!