Kun lapset kasvavat, alkaa toinen uusi elämä

Mainitsin aiemmin, että pojistani vanhempi muutti omaan asuntoon lokakuussa. Voisi kuvitella, ettei joulunodotus enää tunnu samalta kuin ennen, ovathan lapset jo isoja, jännitys ja päivien laskeminen – se iloinen levottomuus – on poissa. Eikä se tunnukaan, mutta muutos on puhtaasti myönteinen.

Olen viettänyt näin rauhallista joulunalusaikaa viimeksi silloin, kun elin sinkkuna ja lapsettomana elämäni ensimmäisessä omassa kodissa. Tavallaan elämä oli silloinkin levottomampaa, koska ystäväpiirin kanssa järjestettiin jos jonkinlaista pikkujoulua ja shoppailureissua, ja jouluksi matkustin aina äidin ja isäpuolen luo sukujuhlaa viettämään. Tänä jouluna ei tarvitse ostaa lahjoja, koska lapset ovat saaneet lahjat rahana jo muutaman vuoden ajan. Ei tarvitse laittaa joulukoristeita, koska kukaan ei enää perusta niistä. Ei tarvitse lähteä mummolaan, koska ilmoitin äidille tulevani vasta ensi vuoden alussa.

Esikoinen tulee toki meille jouluruokaa syömään, mutta mitään isoa ei laiteta pöytään, koska vain minä tykkään sesonkiruoista. Pojat syövät pelkkää savulohta ja kinkkua – mikäli kinkun suostun ostamaan. Kuopus saattaa pitkin hampain, kohteliaisuuttaan, ottaa vähän laatikoita ja rosollia.

En siis valmistele joulua juuri ollenkaan, mutta tavallaan valmistelen sitä silti enemmän kuin vuosikausiin. Olen ottanut vapauden innostua torttujen ja pipareiden leipomisesta, vaikka en itse edes syö niitä. Tuoksu on kuitenkin huumaava ja luo joulun tunnelmaa. Samalla leipomishetki antaa hyvän tekosyyn laittaa Jouluradio soimaan. Tälläkin hetkellä leivon jouluista kakkua. Se on jo hyytymässä jääkaapissa.

Tänä jouluna menen kuuntelemaan Kauneimpia joululauluja kirkkoon. Kuka tietää, ehkä innostun käymään jopa ihan oikeassa joulun jumalanpalveluksessa. Sitä en ole tehnyt vuosikymmeniin! Tulossa on työpaikan pikkujoulut ja kaikkea sellaista kivaa tekemistä, josta pienten lasten kanssa jäin väistämättä paitsi. Aivan kihisen innosta! Tuntuu, että olen löytänyt uudelleen itseni. Palannut siihen ihanaan innostumisen, terveen itsekkyyden tilaan, jossa sai olla onnellinen tyydyttämättä kenenkään muun onnellisuuden tarvetta.

Älkää siis surko kasvavia lapsianne. Se kuuluu elämän ikuiseen kiertoon. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.