Mitä mies ei voi koskaan ymmärtää (naisista)

Yritän olla purkamatta naiseuden tuskaa parhaalle ystävälleni, koska hän ei kuitenkaan miehenä pystyisi täysin ymmärtämään. Ne naiset, joilla naistenvaivat eivät aiheuta tällaisia oireita, laskettakoon tässä asiassa miehiksi, sillä hekään eivät mitenkään voi tätä ymmärtää.

Ai mitäkö? No, sitä millaista se on, kun 46-vuotiaalla naisella iho menee ruokottomaan kuntoon, vatsa on sekaisin, tuntuu kuin olisi vasta napsinut kitusiinsa lihavan ponin, vaikkei ole koskenut ruokaan moneen tuntiin, ja kehon jok’ikinen solu, elin, ja lihassäie suistuu täydelliseen sekasortoon vain, koska menkat ovat alkamassa.

Minä vihaan tätä aikaa kuukaudesta! Siis todella, todella VIHAAN!

Kaiken lisäksi nyt esivaihdevuosien alettua olen saanut vatsakramppien ja muiden elämänlaatua heikentävien vaivojen rinnalle menkkamigreenin. Siis vaivan, josta ennen en ollut kuullutkaan. Kyllä minulla migreenikohtauksia on elämän aikana ollut, mutta ne ovat harventuneet iän myötä. Se, että migreeni voi laueta pelkästään kuukautisten takia, oli täysi yllätys!

Tätä kirjoittaessa kello on 21.00. Olen syönyt kahdesti: aamulla klo 07.00 ja iltapäivällä klo 14.00. Normaalisti seitsemän tunnin paaston jälkeen alkaa tulla jo nälkä, mutta ei tänään. Päinvastoin. Tänään olen ähkyssä. Niin totaalisen ähkyssä, että kumartuminen on vaikeaa.

Hetki sitten lähdin käyttämään koiria ulkona. Puin päälleni t-paidan, collegehousut, ja toppatakin. Normaalisti minulle mahtuu M-koon takki (mallista riippuen), mutta toppatakit valitsen aina numeroa suurempina. Olen vilukissa, jolla on husky. Tämä tarkoittaa, että rankemman liikunnan pakkasraja on -28. Niin kauan, kun pakkanen ei laske tuota hurjempiin lukemiin, joudun ulkoilemaan koirien – ainakin huskyn – kanssa 2,5 tuntia päivässä. Siksi valitsen aina numeroa suuremman eli L-koon toppatakin, jonka alle mahtuu pitkähihainen kerrasto + superpaksu villapaita.

Paitsi tähän aikaan kuukaudesta. Tähän aikaan kuukaudesta alle ei mahdu edes kesäinen t-paita!

Siis oikeasti, toppatakki kiristi turvonneen vatsan kohdalta niin pahasti, että tuntui pahalta kävellä. En voinut solmia kenkiäkään takki päällä. Piti avata vetoketju. Aivan kuin ryhävalaan ruho keräisi kaasua ja nestettä ennen megalomaanista räjähdystä.

Puhumattakaan mielenterveydestä. Minua itkettää tämä paska olo. Kiukuttaa, kun en saa oloa paranemaan vaikka kuinka juon vettä ja vahdin jokaista suupalaa. Olen kuin äärimmilleen kiristetty kuminauha, kun taistelen joka sekunti sisäistä demoniani vastaan. ”Älä kiukuttele. Älä pura tätä poikaan. Älä valita. Älä hermostu. Kyllä se kohta helpottaa.”

Luin, että joillain Amerikan alkuperäisväestön heimoilla oli erillinen tiipii, jonne naiset menivät kuukautisten ajaksi. Minäkin tahtoisin sellaisen tiipiin. Tahtoisin, että se rakennetaan äänieristetystä materiaalista, ettei itkupotkuraivarini kantutuisi sivullisten korviin.

Tai ei… Ehkä tiipii ei toimi. Minulle pitää rakentaa bunkkeri. Pomminvarma, lukittava bunkkeri pehmustetuilla seinillä.

En voi sietää miesten tapaa laskea leikkiä naistenvaivojen aiheuttamista kiukunpuuskista tai sitä suoranaista vittuilua, jolla yritetään syyllistää naista siitä, ettei kiinnosta kyhnätä kainalossa tai ottaa suihin. Jos miehet joutuisivat elämään näin paskamaisen olon kanssa, tuskin heilläkään kalu kovana olisi.