Minusta tulee mummo
Jumaliste, mitä draamaa. Eikä draama lopu, kiitos poikani tyttöystävän hurupää-äidin. Joka tapauksessa, minusta on tulossa mummo. En nosta lippua salkoon, en hihku, en edes kerro tulevalle iso-isoäidille ennen kuin tiedän, että joskus tulen oikeasti sitä lastenlasta näkemään.
En voi kertoa kaikkea, mutta voin paljastaa, että tähän asiaan liittyy tapahtumaketju, joka sai minut taannoin harkitsemaan rikosilmoitusta. Poikani sai minut puhuttua ympäri. Hän oli niin kyllästynyt siihen höyrypäähän, ettei jaksanut enää tapella. Kyllä nykyään aikuisetkin ovat uskomattoman lapsellisia ja vauhkoja. Ja sitten sellaisten aikuisten annetaan lisääntyä. Aivan kamalaa.
Kävin tänään selvittelemässä asioita ja kävi ilmi, että sen eukon levittämät jutut ovat vielä vähemmän totta kuin olin ennakkoon ymmärtänyt. Täyttivät kunnianloukkauksen määritelmän ja meillä oli sentään ulkopuolisia todistajia, jotka todistavat, että jutut on sepitetty. Ilmeisesti motiivina on kontrolloida kaikkea, toimia puuhakkaana matriarkkana, vaikka ei selvästi hallitse edes omaa elämäänsä. Mikään ei ole kamalampaa kuin olla manipuloivan, mahdollisesti narsistisen ihmisen vaikutuspiirissä ja nyt olen ajautunut siihen poikani kautta.
Jos vaikutan vihaiselta, kyllä, minä olen sitä. Mutta tuleva isä on kyllä lapsesta onnellinen ja välit tulevaan äitiin ovat hyvät kaikesta draamasta huolimatta.
Nyt olo on ontto. Kohta lähden lenkille ja aion nauttia jokaisesta auringonsäteestä, kuunnella koirantassujen tepsutusta kuivilla lehdillä, katsella lintujen touhukkaita kevätpuuhia. Aion vaikka väkisin tavoittaa uudelleen hetkeksi karanneen mielenrauhani.