Inhokkikotityö

Olen kehittänyt systeemin, jonka ansiosta minun ei tarvitse tehdä viikkosiivousta. Kun koti on järjestyksessä, tuntuu, että hallitsen ympäristöäni. En mahda mitään sille, mitä kodin ulkopuolella tapahtuu, mutta ainakin voin kontrolloida kotia.

Järjestyksen ylläpitäminen on monelle ihan arkinen ja yksinkertainen juttu, mutta ei minulle. Olen luova ja vähän kaoottinen luonne. Lisäksi inhoan siivoamista, koska se tuntuu aina olevan jostain mukavammasta pois ja sitä paitsi, se on turhauttavaa, koska sotku tulee aina takaisin. Jos ei 46. ikävuoteen mennessä ole oppinut jostain tykkäämään, siitä tuskin oppii tykkäämään koskaan.

Systeemini on yksinkertaisesti se, että teen jotain pientä joka päivä. No, keittiön tasojen pyyhkiminen, ja koirien karvanlähtöaikaan (eli tälläkin hetkellä) lattioiden ja mattojen imurointi on tehtävä joka päivä, mutta kaikki muu viikkosiivoukseen kuuluva on nyt siirretty tarpeen mukaan tehtäväksi. Esimerkiksi eilen pesin pelkän vessanpöntön, en koko kylpyhuonetta, koska muuten kylppärissä oli siistiä. Jonain päivänä pyyhin pölyt jos näen, että sitä on tasoille kertynyt. Toisena päivänä taas pesen kahvinkeittimen tai pyyhin ovenpielet ja valokatkaisimet.

Joka päivä käytän siivoamiseen noin 3-5 minuuttia (jos ei karvojen imurointia lasketa), mutta tämäkin pieni panostus pitää kodin siistinä ja mikä parasta, enää ei tarvitse herätä viikon ainoaan vapaapäivään turhautuneena, koska edessä on pakollinen viikkosiivous. Tiskit meillä on tapana pestä sitä mukaan, kun sitä syntyy. Jokainen pesee omat astiansa, joten tässä mittakaavassa tiskaamista ei voi edes laskea siivoamiseksi.

Mikä on teidän inhokkikotityö? Vai kuulutteko siihen kummalliseen ihmisryhmään, joka pitää kotitöistä?

 Minun inhokkini on imurointi. Vihaan sitä imurin perässä kiskomista ja kovaa ääntä. Ihan varmasti osattaisiin tehdä äänettömiä imureita, mutta jostain syystä kaikki hankkimani imurit hinnasta riippumatta ovat humisseet ja huutaneet. Robotti-imurit ovat hiljaisia, mutta meille ei voi sellaista hommata. Koirankarvat tekisivät siitä selvää hyvin nopeasti tai koirista nuorempi söisi sen.

Koti Oma elämä

Mullistus

Eilen pohdin hyvää päivääni ja sitä, kuinka tyytyväisyyden hetkiä seuraa poikkeuksetta joku katastrofi. Tällä kertaa se katastrofi oli vielä suurempi kuin pelkäsin, ja se iski nopeammin kuin kuvittelin. En voi kertoa, mikä se on, mutta sen voin sanoa, että mullistus on tulossa.

Nähtävästi se mullistus on tehnyt tuloaan jo jonkin aikaa. Siitä pahat aavistukseni ovat siis johtuneet. Minua ovat vaivanneet jo useamman viikon kylmäävät enteet. En ole tiennyt niiden merkitystä, mutta on tuntunut siltä, kuin joku pudottaisi kylmän kiven vatsanpohjaan ilman ennakkovaroitusta. Se on sellainen ikävä aavistus, joka leviää kylminä väreinä vatsasta reisiin ja polviin ja jättää sisälle onton tunteen. Humahdus, joka yllättää äkkiarvaamatta kesken leffaillan tai kahvinkeiton tai työpäivän.

Mutta jokin minussa on päästänyt irti. En jaksa enää taistella. Koen, että on helpompaa vain antaa aaltojen viedä. Tiedättehän, stressi tappaa, älä anna sille valtaa.

 

Hyvinvointi Oma elämä