c’est la nouvelle course à l’espace

Signaaliyhteys toiseen ihmiseen oli kuin maasta kiertoradalle.

 

 Olen vanhasta internetistä, siitä jossa ei koskaan esiinnytty oikealla nimellä.  Tieto kasvoi purkeissa ja unohtui karamelleihin, jotka olivat värikkäitä ja mauttomia, se kammattiin kuusikymmentä kertaa sekunnissa kaljuuntuvan päälaen yli, muuttui modeemin laulussa ja monokromiunissa.

60-luvun alussa uudessa maailmassa, kun ARPAnet oli tarttunut ankkojen salametsästäjän ansaan Los Angelesissa rakenteilla olevan ja talvimyrskyn riepotteleman Marina Del Reyn rannalla ja joutunut siitä maalle, se kasvoi uteliaisuuden ja vanhan ja uuden rahan ravitsemana lopulta koko maailman kattavaksi verkoksi. Se niputettiin merenpohjaan ja heijastettiin avaruuteen, ja sittemmin äkkiarvaamatta kiristyi tiukasti kaikkien ympärille lukemattomina valoa ja elämänhistoriaa vilkuttavina terävinä säikeinä. Kaikista tulevaisuuksista se, jota vähiten toivoin, oli William Gibsonin kirjoittama.

Informaatioteknologian kolossit kaupallisella ja valtiollisilla sektoreilla käyttäisivät viileissä palvelinsaleissa nukkuvaa ajatonta valtaansa yksityiseen ihmiseen ja satuloisivat klassiset hallitsijat, samalla kun lobbarien ja lakimiesten armeijat virtaviivaistaisivat valtiollista lainsäädäntöä niiden loputtomiin tarpeisiin.

Kymmenen vuotta ennen eurooppalaista kaupallista kotiyhteyttä, muutaman vuoden ikäisenä, toimistotuolin ja isän polven korkeudella ohjasin pikseleistä rakennettua välkkyvää helikopteria yksinäisen Atari 800XL -tietokoneen näppäimistöltä.  Isä syötti minulle suoraan purkista tonnikalaa äidin ollessa työvuorossa, koska se oli helppoa enkä näyttänyt pahastuvan.  Olin keltanokka.

 

coloureired.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *