Moottoripyöräkortti
Kuinka sain – kuin sainkin – moottoripyöräkortin?
Ensimmäisessä postauksessa kerroinkin jo vähän sivuten, että kortin hankkiminen ei välttämättä mennyt minulla aivan täysin oppikirjan mukaisesti.
Ensimmäisen kerran hankin korttia jo yli 10 vuotta sitten. Sehän ei päättynyt kauhean hyvin. Silloin oli vielä vanhat säädökset ja mielestäni ajoin ”pikku A:ta”, mutten ole aivan varma, kun aikaa on jo siitä kulunut. Kävin silloin säännöllisesti tunneilla ja suoritin teoriakokeen. Opettaja oli mitä parhain! Rauhallinen ja käytännönläheinen, oikea tsemppari. Jos ajaessa oli huonompi päivä lähdin silti aina hymyssä suin kotia päin.
Ongelmaksi muodostui tuolloin kortin ajamisen myöhäinen ajankohta. Aloitin kortin ajamisen tuolloin vasta loppu kesästä. Näin ollen pääsin inssiin vasta joulukuun puolivälin tienoilla. Inssinhän reputin silloin ihan huolella. Koko testi alkoi sillä, että sain Helsingin varmasti ainoan tutkinnon vastaanottajan, joka ei sano koko inssin aikana mitään muuta kuin ohjeet. Sama tutkinnon vastaanottaja oli ollut itselläni myös ajokorttia suorittaessa, ja silloin olo oli jo ollut hyvin kuumottava. Itse kun tykkäsin jutella ajaessa, sillä se rauhoitti. Tosin tutkinnon vastaanottajalla oli omat syynsä kieltäytyä ylimääräisestä puheesta, mitkä eivät liittyneet minuun mitenkään.
Inssiä ajaessa satoi räntää ja näkyvyys oli huono. Myös tien pinta oli hyvin liukas, tosin itsehän en sitä sen ihmeemmin osannut miettiä siinä suorittamisen paineessa. Meinasinkin sitten inssin loppusuoralla jäädä rekan alle liittyessäni Kehä 3:lle. Voitte ehkä kuvitella, kun siinä itkua tuhertaessa pyörää itsekseni shokissa nostaessa ja aloittamispaikalle ajaessa, oli aika epäonnistunut fiilis. No eipä mennyt läpi se inssi. Siinä kohtaa kutsuivatkin jo muut velvoitteet ja moottoripyöräkortin ajo sai jäädä sillä kertaa.
Kuitenkin päälle 10 vuotta myöhemmin innostuin taas toden teolla moottoripyöräilystä. Aika ja paikka sille olivat oikeat. Bongasinkin silloin silloisilta moottoripyörämessuilta hyvän tarjouksen moottoripyöräkortista, tarkoituksena ajaa suoraan A-kortti, jottei korttia tarvitsisi myöhemmin ruveta korottamaan. Ostin samalla kertaa messuilta itselleni Arain mattamustan kypärän ja Sweepin ajotakin sekä myöhemmin löysin itselleni ajofarkut ja -kengät. Pitihän vaatetuksen olla kunnossa ennen ensimmäistä ajotuntia.
Valitsemani autokoulu ei ollut kuitenkaan parhaimmasta päästä. Halpa hinta ja laatu harvemmin kulkevat käsi kädessä. Tuntien varaaminen oli välillä varsinainen farssi ja opetus ei ollut oppilaaseen keskittyvää. Onneksi olin itse ollut ajoissa ajotuntien suhteen ja sain ne suht hyvin sijoitettua keväälle. Säätöä hieman oli, mutta oma liukuva työaikani onneksi mahdollista aika paljon joustoja tuntien ajankohdissa.
Opetus ei ehkä ollut ihan parasta mahdollista juuri minulle. Olisin enemmän itse kaivannut konkretiaa ja selkeää näyttöä esimerkiksi käsittelykokeen tehtävistä. Pelkästään se, että sanotaan, että nyt menet tästä ja tästä, ei vetoa minuun. Vaikka olinkin tankannut mieleeni käsittelykokeen tehtäviä suoraan Traficomin Youtube videolta, en osannut täysin suhteuttaa asioita ollessa itse pyörän päällä. Myös opettajan jatkuva puhelimessa puhuminen ystäviensä kanssa ajoittain häiritsi omaa keskittymistäni, sillä kuulin puheet läpi kypäräpuhelimesta, ja jos yritin tuolloin kysyä jotain, en välttämättä saanut vastausta. Välillä myös mietin, katsoikohan opettaja ollenkaan suoritustani. Noh, ainakin niinä hetkinä, kun meinasin mokata oikein huolella.
Koska oma oppiminen ja varmuuden saaminen ajamiseen olivat aika hidasta puuhaa, meni kortin suorittamiseen noin 10 ajotuntia, eli viisi extra tuntia pakollisia enemmän. Tämä toi myös aika paljon lisähintaa kortin suorittamiseen. Myös jälkiviisaana tajusin, että autokoulun pyörä Yamaha MT-07 oli liian korkea ja jalkatappien paikat olivat hyvin huonot itselleni. Tapit kolahtivat joka kerta jalan laskiessa maahan pohkeeseen, minkä vuoksi ajotunnin jälkeen jalat olivat pohkeiden sisäpuolelta aivan mustelmilla.
Moottoripyörän sopivuutta ajajalle ei silloin osannut ajatella sen kummemmin, kuin että asia nyt on vain niin. Ajatus siitä, että meno oli autokoulun pyörän kanssa jo niin huteraa, niin mitä se olisi sitten omalla pyörällä? Onnistuin myös yhdellä ajotunnilla kaatamaan pyörän, tosin lähes paikoiltaan, kun pysähtyessä tanko ei ollut suorassa. Kuulen vieläkin opettajan huudon korvissani ”Mitä sä oikein teet?!” -No mitäköhän, kaadoin pyörän vahingossa, kun tanko ei ollut suorassa ja hiekka luisti kengän alta. Kiitos kysymästä, ei sattunut, vaikka makaan tässä pyörän alla.
Välillä oppituntien jälkeen olo oli niin masentunut, kun tunti ei ollut sujunut. Silloin soitin ystävälle ja ajoin mäkkärin parkkipaikalle hakemaan mäkkilaten. Siinä ne olon helpottajat. Kuitenkin aina innolla päädyin taas seuraavalle ajotunnille. Kyllä sen edistyksenkin huomasi sitten loppua kohden, vaikka vielä käsittelykokeeseen mentäessä olin aivan hermona.
Käsittelykoe ja inssi menivät molemmat ykkösellä läpi, vaikka niitä hurjasti kerkesin jännittää. Käsittelykokeessa jouduin uusimaan portit-tehtävän, jossa oli tasainen 30 km/h nopeus. Onnistuin ekalla mokaamaan sen, kun en osannut pitää nopeutta tasaisena. Inssikin meni niin hyvin, että onnistuin kadottamaan tutkinnon vastaanottajan 10 minuutiksi ja odottelin häntä bussipysäkillä sen ajan. Pieni kuumotus oli odotella, sillä lähtö pysäkiltä oikeaoppisesti hermostutti. Tutkinnon vastaanottaja oli hieman hermostunut tästä, kun pääsin ”livahtamaan” sopivassa välissä ja hän jäi risteykseen odottelemaan vapaata hetkeä. Loppukaneettina tutkinnon vastaanottaja päätti kertoa minulle, että hän olisi toivonut, että tekisin sellaisen virheen, millä voisi tämän inssin hylätä, kun oli muuten niin heikko esitys. Valitettavaa oli, että vaikka ajamiseni ei ollutkaan siinä vaiheessa sujuvimmasta päästä, en tehnyt virheitä, vaan menin liikennesääntöjen mukaisesti liikenteessä. Joten hänelle ei jäänyt vaihtoehtoja kuin ojentaa paperi väliaikaisesta ajoluvasta ennen varsinaisen kortin saapumista.
En kyllä tuolloin kortin saantipäivänä olisi itsekään itselleni antanut 10+ ja papukaijamerkkiä. Lähinnä risuja ja 7-. Pahinta kuitenkin oli, että heti seuraavana päivänä piti hakea oma pyörä liikkeestä talviunilta. Pienet hikikarpalot hiipivät pitkin selkää, kun piti ajatellakin oman pyörän hakemista.
Mutta näin se kortti saatiin taskuun. Ja siellä se on onneksi pysynyt – vauhdin hurmasta huolimatta.