Turku
Perjantai-ilta kului uutisia ahmien ja sosiaalista mediaa pakonomaisesti kahlaten, jotta voisi selventää ja selkiyttää iltapäivän tapahtumia itselleen. Halasimme, olimme yhdessä, ja hajamielisesti seurasimme touhukkaan poikamme puuhia. Tunnelma koko päivän oli unenomainen, jota vain korosti sateinen keli ja kotona pysyttely.
Lauantaina lähdimme kaupungille, ja kävimme kokoontumassa lukemattomien muiden ihmisten kanssa Kauppatorin kulmalla, siinä kynttilä- ja kukkameren äärellä. Siinä hetkessä, kun vieressä oli kanssaihmisten suru ja lohduttomat ilmeet, iski minuunkin tapahtumien todellisuus, ja päällimmäiseksi jäi vain ääretön suru.
Minun Turkuni on edelleenkin minun ja meidän. En halua vältellä kaupungilla liikkumista tai toisia ihmisiä, vaan ennemminkin tarraudun siihen kiinni kahta tiukemmin. Me jatkamme tavallista elämää onnellisina siitä, että voimme.
P.S. Ai, mitä sarjoja tällaisissa tunnelmissa voi katsoa? Jotain, joka on kaukana todellisuudesta, ja mielellään jotain mahdollisimman absurdia huumoriltaan. Niin mekin teimme perjantai-iltana.