American Idol loppuu!

american_idol_2016.jpg

Reilusti yli kymmenen vuoden pituinen tosi-tv-taival saa päätöksensä vuoden päästä keväällä, kun American Idol loppuu! Tieto tämän aidon ja alkuperäisen musiikkikykyohjelman päättymisestä saatiin tänään, kun kuhina amerikkalaisten televisiosarjojen ympärillä on kuumimmillaan: tämän viikon aikana suurin osa kansallisten televisiokanavien tulevan kauden ohjelmistosta esitellään medialle ja mainostajille. Ei myöskään ole varmasti vahinko, että tällä viikolla käydään tämän kuluvan 14. kauden finaalijaksot, joille virtaa varmasti lisää uteliaita katsojia tämän uutisen myötä. Vuoden 2016 alussa alkaa, siis, American Idol:in 15. tuotantokausi, joka jää ansiokkaan realitysarjan viimeiseksi. Vuosikausia musiikkikykyohjelmakenttää ja realitykenttää yleensäkin suvereenisti hallinnut sarja on viime vuosina kitunut monestakin eri syistä, mutta se tuntuu saaneen viime ja tämän vuoden aikana uutta eloa loppusuoralleen. Monen mielestä sarjan on jo aikakin loppua, mutta varsinkin tämän uusimman kauden muutokset ovat olleet hyviä ja kauan odotettuja. Itseltäni tämän uusimman kauden katselu lopahti kuitenkin semifinaaleihin, kun kaikki omat suosikkini tippuivat yhtenä ryhmänä jääden sijoille 13-16! Sivusilmällä kilpailua seurattuani olen järjettömän hämmästynyt yhdestä TOP 3:n kilpailijasta, ja voisinpa sanoa osaavani arvata voittajan, vaikka en ole nähnytkään yhtään finaaliesitystä. Missään ei ole niin ennalta-arvattavaa ja luotettavaa äänestysväestöä kuin AI:ssa!

Suomalaisille faneille voin kertoa ”ilouutisena”, että Suomessa 14. kausi alkaa 8.6.! Ohjelman aloitusaika on silleen mukavasti reilut kolme viikkoa kauden loppumisen jälkeen, että mikään viihdesivusto ei enää noudata spoilaamattomuussääntöä. Hei, kiitos, teille MTV Oy ja Sub, kun riemastutatte ohjelman faneja näyttämällä sen kesäkuussa ”mahdollisimman hyvässä esityspaikassa”. Aikaisempina vuosina sentään ohjelman seuraamisesta reilun viikon viiveellä Suomen tahdissa ja normaalista elämästä netissä pystyi selviämään aika kivuttomasti.

SPOILER alert!!! Videolla on pieni yhteenveto tämän kauden top 3:sta, joista selviää huomenna finaalikaksikko!

 

Kuva: FOX

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *