Euroviisut 2014: Denmark, job well done!
Hienot viisut! Hyvä, Suomi! Nyt väsyttää! Eilen illalla tai oikeastaan viime yönä käytiin Euroviisujen laulukilpailun vuoden 2014 finaali Tanskan Kööpenhaminassa, ja katsoinpa finaalin ihan alusta loppuun pieniä taukoja lukuunottamatta. Olen vuosien saatossa katsonut paljon viisufinaaleja, mutta viime vuosina innostukseni on laimentunut sen huippuvuosista, sillä jotenkin keväisin riittää aina sen verran paljon puuhaa, etten ole ehtinyt omistautua viisuille etukäteen niin paljon kuin haluaisin. Muistan jo ala-asteikäisenä valvoneeni yksin viisuesitysten jälkeisen ääntenlaskennan, sillä kukaan muu perheestäni ei nähnyt ääntenlaskennan seuraamisessa mitään järkeä. Eilen illalla olin kuitenkin niin väsynyt Turussa vierailleen äitini kanssa vietetyn shoppailupäivän jäljiltä, että harkitsin tosissani meneväni varsinaisten lauluesitysten jälkeen nukkumaan, mutta nehän ovat vain osa Euroviisuja! Yksi parhaimmista muistoistani esimerkiksi Lordin voiton suhteen oli juurikin ääntenlaskennan edistymisen seuraaminen, ja kohokohtana oli eri maiden pisteiden kuuluttajien lordimaiset tervehdykset. Jaksoin, siis, eilenkin katsoa ääntenlaskennan, ja päädyin loppujen lopuksi istumaan television edessä iPad toisessa kädessä (Euroviisujen virallinen sovellus) ja Lumia toisessa kädessä (Instagram) innoissani odottaen Suomen pistepotin kasvamista ja voittajan selviämistä!
//www.youtube.com/embed/3FDWaFfo1CU” width=”640″>
Video: Softengine – ”Something Better”
Softengine oli ihan älyttömän hyvä! Hyvä, meidän pojat! Viisufinaalin alkupuolisko oli harvinaisen tylsä musiikillisen antinsa puolesta, vaikkakin lukuisia euroviisukliseitä viljeltiin jo ihan ensimmäisistä kappaleista lähtien, ja oikeastaan tuli aika paljon vain odotettua Suomen esitystä. Kun Softenginen ”Something better” pääsi vauhtiin, tuli sellainen tunne, että juuri tällaista kappaletta tämä finaali kaipasi, ja kappale esitettiin juuri oikeassa kohdassa. Kyllä tämä kappale jää omalle Spotify-soittolistalleni, ja toivottavasti Softenginen ura lähtee tästä hyvin käyntiin.
Video: Museum of Eurovision History
Olin etukäteen huomioinut muutaman intohimoisen Euroviisu-fanin kommenteista Facebook-feedissäni, että jostain syystä tämän vuoden Suomen kommentaattoreista ei hirveästi pidetty semifinaalien perusteella. Huomasin ihmetteleväni näitä negatiivisia kommentteja jo finaalilähetyksen alussa, sillä mielestäni kommentaattorit olivat aivan loistavia! Sanna Pirkkalainen ja Jorma Hietamäki olivat asiallisia mutta hauskoja menemättä kuitenkaan mauttomuuden puolelle. Avokki seurasi finaalin aikana Redditin livekommentteja, ja siellä hehkutettiin BBC:n kommentaattorina ollutta Graham Nortonia, joka saikin huomiota myös itse finaalissa.
Kaiken kaikkiaan Tanska hoiti viisut erittäin hienosti. En odottanutkaan millään tavalla epäonnistuneita viisuja toiselta Pohjoismaalta, ja eri alojen ammattitaito loisti viisuissa kirkkaana. Vaikka hiukan vierastin lavarakennelman takaseinänä toiminutta kuution osaa, toimi se valoshow’ssa erittäin hyvin. Varsinkin Suomen valoshow oli aivan älyttömän hieno, ja se toi hienosti lisäenergiaa esitykseen. Virkistävänä vaihteluna viime vuosien, tai oikeastaan viime vuosikymmenien, Euroviisufinaaleihin oli väliaikashow ja sen erilaisuus. Yleensähän nykyään väliaikashow’ssa esitellään järjestävän maan koko kulttuurihistoria, ja lavalla päätyy olemaan noin parisataa ihmistä loppuhuipennuksen aikana. Venäjän viisuissa tämä vietiin huippuunsa kun lavalla oli koko Puna-armeijan kuoro ja muut esiintyjät vielä päälle! Tanskan tämänvuotisissa viisuissa väliaikaohjelmassa varsinaisella lavalla nähtiin vain yksi rauhallinen laulu, jonka lisäksi näytettiin muutama ennalta tehty video, kuten yllä oleva hauska Euroviisu-museon esittely ja alla oleva 12 pisteen merkityksestä kertova laulu. Nämä videot näyttävät hyvin, miksi pidin tämän vuoden juontajista, sillä heidän otteensa oli hauska olematta väen väkisin väännetty. Tanskan rentoon mutta ammattimaiseen otteeseen viisujärjestäjinä saattaa vaikuttaa se, että he ovat järjestäneet viisuja aikaisemminkin, ja edelliset olivat niinkin vähän aikaa sitten kuin vuonna 2001.
Video: 12 Point Song
Itse päädyin pienen harkinnan jälkeen äänestämään ainoastaan Ruotsia ja Itävaltaa. Näillä molemmilla oli selkeästi hyvät kappaleet ja yksinkertaiset esitykset. Muistakin esityksistä pidin, mutta olen viime vuosina yrittänyt rajoittaa äänestämistäni, etten vietä puhelin kädessäni ihan koko äänestysaikaa. Aina en kyllä tiedä menevätkö ääneni perille, sillä aina tekstiviestiäänestämisen aikakaudella vahvistusviestit antamistani äänistä tulevat minulle vasta muutama tunti koko lähetyksen loppumisen jälkeen!
Euroviisut ovat aina erittäin viihdyttävät, ja tänäkin vuonna tunteiden vuoristorata esityksiä katsoessani oli aikamoinen! Suomen pärjäämistä lukuunottamatta, minua jäi ehkä eniten harmittamaan Ranskan hauskojen viiksihemmojen jääminen viimeiseksi (heidän kahdesta pisteestään toisen antoi Suomi; olisikohan ollut Turun akateeminen viiksiseura näiden äänien takana?) ja eniten ihmetyttämään Armenian poolopaitamiehen päätyminen neljänneksi lopputuloksissa.
Katsoitko sinä Euroviisuja tänä vuonna?