Joo-o, kyllä se Lontoolta näytti!
Lontoossa oli kivaa! Mennään uudestaankin! Taisin hiukan seota kaupoissa! Myin sieluni kolmioleiville (uudestaan)! Satoi ja tuuli! Paljon turisteja, mutta liikaa suomalaisia eikä voinut kiroilla avoimesti!
Kotiuduimme reissusta maanantain ja tiistain välisenä yönä puoli neljän aikoihin, ja nyt vasta alkaa olo normalisoitua. Olin töissä tiistaina 4,5 tunnin yöunilla, ja olin oikein onnellinen, ettei aivosoluni joutuneet kovin koville peruspäivää hiljaisemmassa menossa. Eilen kidutin itseäni joukkueurheilun parissa, ja nyt tänään on ensimmäistä kertaa reissun jälkeen aikaa vaan olla ja hengähtää. En ole ehtinyt edes kuin muutaman hassun sitcompätkän katsoa reissun jälkeen! Nyyh!
Ensimmäisen kuvan Big Ben ja parlamenttitalo edustavat perinteistä osaa Lontoon reissustamme: nähtävyyksiä. Erona sen verran kuitenkin, että tämän kuvan kohdetta toljotimme kaikkiaan pari hassua minuuttia, ja siinä ajassa ehdin ikuistaa jokinäkymän ja London Eyenkin. Teimme meinaan sunnuntai-iltana tehoiskun Thamesin rannoille, ja hoidimme alle tunnissa tämän kohteen lisäksi Tower Bridgen, London Bridgen, jokikävelyn ja perinteisen pubikäynnin. Sanomattakin selvää, että etukäteen hinnaltaan kauhisteltu metron Day Pass oli sittenkin ehkä paras juttu ikinä.
Vältyimme onneksi (tarkoituksella) perinteisen turistipubin kiroukselta, ja etsimme käsiimme Southwarkin alueella sijaitsevan pubin, jossa avokkini viihtyi muutamankin illan syksyisellä työreissullaan. Pieni ylimääräinen kävely kylmässä tuulessa kannatti, sillä taisimme olla ainoat turistit paikassa, ja rennon mutkaton tunnelma tarttui väkisinkin. Perinteisesti minulla nousi tuo yksikin siideri hiukan päähän, ja sitä hihittelinkin onnellisesti itsekseni avokin naureskellessa vieressä. Jos meidän hotellin lähettyvillä olisi ollut tuollainen pubi, olisimme varmasti istuneet siellä monena iltana. Toisaalta, hotellin autiohko pikkubaari oli yllättävän viihtyisä sekin. Olimme rehellisesti sanottuna hirveän tylsiä, ja suurehkoista puheista huolimatta olimme molemmat onnellisia päästessämme aina alkuillasta takaisin hotellille. Haimme Marks & Spencerin ruokapuolelta valmisruokia, teimme piknikin sängyn päälle, ja katselimme telkkarista kaikkea turhaa.
Iltaisinkin maistui kolmioleivät, mutta sydämeni menetin reissun aikana jo vakioksi muodostuneelle aamiaiselle Pret A Mangerissa. Pääasiassa kolmioleipiä ja niiden kyytipoikia kauppaava kahvilaketju löytyi onneksi useastakin paikasta keskustan alueella, ja taisimme testata ainakin kolme eri toimipistettä. Oma suosikkini oli ensimmäisestä aamupalasta lähtien kana-avokado-kolmioleipä, jonka aiheuttamana huokailin niin ihastuneena, että taisi siinä pari päätä kääntyä naapuripöydissä. Jostain käsittämättömästä syystä Lontoossa suurin osa lounaista ja välipaloista syödään seisaaltaan tai ihan suoraan kävellessä. Monissa paikoissa olikin halvempi ottaa ruoka mukaan, mutta me suurimmaksi osaksi porhoiltiin syömällä sisällä ja säästämällä jalkaparkojamme. Minkä takia Suomessa ei saa kunnon kolmioleipiä? Olen hehkuttanut jo monta vuotta Viking Linen laivoilla punnitsemisravintoloissa myytäviä kolmioleiviä, mutta nekin häviää brittikamuilleen ihan kuusnolla.
Kaikkien nähtävyyksien lisäksi sivistin itseäni ottamalla osaa kansainväliseen ja erityisen länsimaalaiseen kulttuuri-ilmiöön, mikä olikin työkavereideni mielestä pakollinen kokemus Lontoossa: kävin sekä Burger Kingissä että Starbucksissa! Burger King oli ihan ok, sellaiset perus 3/5, vaikkakin vadelma-Cokiksen voin jättää väliin seuraavalla kerralla. Starbucks pääsi yllättämään, ihan sanoisin 5/5, enkä edes juo kahvia! Hiukan ihmetytti, että mitä siellä voisin edes tilata, koska en pidä siitä, että maidolla tilaamani musta tee pilattaisiin joillakin ihme makulitkuilla. Mutta, oih! Makulitkut sopivat täydellisesti kaakaoon! Makuyhdistelmän houkuttelemana kokeilin salty caramel -makuista kaakaota, ja voi pojat, hymyilin kuin olisin sittenkin nähnyt jonkun brittijulkkiksen. Nam! Kertokaahan asiantuntevat ihmiset: saako tätä jumalten nektaria Suomen Starbuckseista?
Paikka, jossa kaikki muut tuntuivat vetäneen ainakin neljä triplaespressoa minun sinnitellessä viimeisillä voimilla, oli M&M World eli M&M-karkkien lippulaivamyymälä. Oli ihan pakko ottaa kuva tuosta kyltistä, sillä ennemminkin kyseessä oli ’4 Levels of C-r-a-a-a-a-z-y’. Selvennän sen verran, että minä en ahdistu Stockmannin Hulluilla Päivillä (käyn yleensä yhdillä päivillä ainakin kolme kertaa), ja Tuurin jouluaatonaaton ostoshelvetissäkin olen suhteellisen kotonani. M&M-maailmassa tuntui, että kaikki paikassa olleet ihmiset olisivat yhdistäneet teini-iän sosiopaattiset taipumukset lapsuuden sokerihumalaövereihin. Olihan kauppa toki hyvännäköinen ja värikäs, mutta karkit olivat sikakalliita ja oheistuotteet olivat periaatteessa pelkästään pehmoleluja ja vaatteita. Vähän jäi silti harmittamaan, etten ostanut mitään kun olisin halunnut kanniskella muiden ihmisten tavoin ihanan kirkkaankeltaisia M&M-paperikasseja.
Tämän kuvan otin itseasiassa työkavereitani varten, sillä meidänkin lounaspuheiden keskiössä on aivan liian usein kännyköiden uudet mallit. Itselle tämä kuva muistuttaa hyvin siitä pelottavasta ökymaailmasta, mikä paljastui useissa luksustavarataloissa. Teoriassa ja netissä näkemäni luksuksen merkit ei todellakaan uppoa tajuntaan samalla tavalla kuin Harrodsin ja Selfridgesin valikoimat. Vaikka olin antanut itselleni luvan ostaa jotakin pientä luksusta (esim. Marc by Marc Jacobsilta tai MICHAEL Michael Korsilta), jäi kaikki sellainen ostamatta kun kaikkea oli vaan niin paljon. Lähti minullakin mopo hiukan käsistä kaupoilla, mutta siitä syytän enemmän Primarkia, Bootsia ja HMV:tä. [miten muuten tuo viihdekauppa kuulostaakin niin sukupuolitaudilta?!] Lempitavarani on edelleenkin halpa ja tarjouksesta löydetty, ja tätä yhdistelmää löysin sekä vaatteiden että kosmetiikan puolelta. Huomaan silti olevani enemmän aikuinen kuin kuvittelinkaan, sillä laitoin paljon enemmän rahaa perheen tuliaisiin kuin omiin ostoksiini. Äiti, tottakai, kielsi minua tuomasta kenellekään tuliaisia, mutta en tietenkään kuunnellut. Opiskeluvuosien ainaisen kitsastelun jälkeen on niiin mukava kun voi ostaa kaikille jotain pientä kivaa. Vakiotuliaisiini kuuluu ruokakaupan antimet, ja nytkin hamstrasin karkkihyllyllä kaikille jotain kivaa; jopa niin paljon, että avokkini tänään tunnustikin nauraen katsoneensa hiukan huuli pyöreänä kun lappasin karkkipusseja ostoskoriin Primarkin kassajonossa.
Ähky ei reissussa tullut karkkia ostaessa tai muutenkaan kassajonoissa eikä edes kolmioleipähuuruissa vaan museoissa! Kävimme esimerkiksi National Galleryssä, jossa on esillä satoja maalauksia monilta eri vuosisadoilta ja lukuisilta eri taiteilijoilta. Jossain vaiheessa kuitenkin tuli sellainen olo, että tää on nyt jo ainakin kuudes maalaus, joka näyttää aivan samalta. Olihan sekin paikkana upea, mutta ähky iski aika nopeasti. Parhainta oli kyllä koululaisryhmät, jotka pitivät esimerkiksi historian tunteja maalausten edessä, jotka kuvastivat heidän juuri kuulemiaan asioita. Ja ne suloiset koulupuvut! Yllä oleva kuva on British Museumista, jossa samantyylinen ähky iski myös jossain vaiheessa. Kun on nähnyt monta muinaisegyptiläistä kivilohkaretta, on nähnyt ne kaikki. Koulussa historia on aina kuulunut lempiaineisiini, ja tykkään edelleenkin historiallisista romaaneista ja sarjoista. Olikin ihan surrealistista olla samassa tilassa esineiden kanssa, jotka oikeasti ovat satojen tai tuhansien vuosien takaa! Oudointa oli kun tunnistin joitain esineitä koulussa käyttämiemme historiankirjojen sivuilta. British Museumissa koin kuitenkin ahdistavimmat hetket koko reissulla. Sen suurempaa draamaa luomatta minua alkoi ahdistaa noiden historiallisten esineiden alkuperä. Now, don’t get me wrong, en suinkaan ole maailmanparantajatyyppiä (avokki varmisti tämän jo yhdillä ensimmäisistä treffeistämme) enkä pode monestakaan yhteiskunnallisesta asiasta huonoa omaatuntoa, ja viihdyn oikein hyvin länsimaisen modernissa identiteetissäni. Joka tapauksessa, yksinkertaisesti suurin osa museon esineistä on tuotu muista maista, muista kulttuureista, ja se koloniaalisen omahyväinen ja imperialistinen meininki alkoi tulla korvista. Ilman näitä esineitä länsimaiden museoissa olisivat monet länsimaiden ihmiset paljon huonommin tietoisia historiasta tässä mittakaavassa, ja tehdäänähän näihin esineisiin liittyen paljon tärkeää tutkimusta, mutta olisihan se hienoa, että historian merkkiesineet olisivat niiden omien kulttuurien hallussa. Kato ku me britit ollaan niin kultturelleja ja osataan tää huoltaminen ja säilöminen niin paljon paremmin, ja kato kuin eksoottista tää kaikki on.
Meuhkaamisesta toisenlaiseen meuhkaamiseen! Kävimme metropassimme turvin King’s Crossin asemalla, jossa Harry Pottereiden maailmassa sijaitsee Platform 9 3/4. Itse laitureiden väliin ei ole asiaa ilman junalippua, joten fanien riemuksi asemalle on rakennettu pieni Harry Potter -kauppa sekä mahdollisuus kuvauttaa itsensä seinään jo puoliksi uponneen matkalaukkukärryn kanssa. Jänistin tuosta übernörtteilyhetkestä, mutta kaupassa kävin ihastelemassa onnellisesti. Sattumalta juuri tämän reissun aikana luin Facebookista, että muutamat tuttavani varasivat juuri itselleen Lontoon matkan, jonka tarkoituksena on kiertää kaikki mahdollinen Pottereihin liittyvä asia Lontoossa ja sen lähistöllä. Täytyy myöntää, että mieli teki käydä muissakin Potter-kohteissa, mutta siihen tarvitsisi toisen Potter-fanin matkaan, enkä ole hirveän hyvä jakamaan faniuttani kenenkään kanssa (tykkään enemmän fiilistellä Pottereita itsekseni). Toinen fanitusjuttuni tällä reissulla oli Jane Austen, jonka vanhaa muistikirjaa kävin silittelemässä lasin läpi The British Libraryssä. Joskus vielä olisi kiva käydä kiertämässä Englantia Austenin hengessä!
Kaiken kaikkiaan reissu oli ihan mahtava! Juuri meidän näköistämme rentoilua, josta suurimmaksi osaksi puuttui minulle niin tyypillinen pingottaminen. Ajankohtakin oli hyvä, vaikka saapumisiltana haittasi metrolakko, Lontoolle perinteinen tuuli ja sade kiusasivat ajoittain, ja kotimatka oli kaivattua monimutkaisempi. Avokin mukana olo säästi minut liialta säätämiseltä sekä takasi halin aina tarvittaessa. Win-win-win. :)