Kaukosäätimeni valinnat vol. 2
Nyt niihin komedioihin! Tämä on aika helppo ryhmä niputtaa, varsinkin jos puhutaan perus-sitcomeista. Katsomiani sarjoja listatessani huomasin, että en ihan hirveästi koukkuunnu sitcomeihin. Katson kyllä mielelläni komedioita, mutta enemmänkin silleen perusviihteenä. Tähänkin kyllä on poikkeuksia. En kyllä oikeastaan pysty sanomaan mitään tyhjentävää katsomistani komedioista. 😀
Ensimmäisenä esittelyssä uusi tuttavuus Men at Work (suom. Miesten juttuja). Sarjan pariin minut sai That ’70s Shown Danny Masterson. Hydehan oli ihan hullun kuuma, joten trailerin hieman nössö Milo herätti mielenkiinnon! Myös Buffysta minulle tuttu Adam Busch ja Las Vegasin James Lesure olivat kiinnostavia. Yleisesti sarjassa kiinnosti mieskeskeinen sitcom, nykyään on paljon enemmän ensemble-tyyppisiä sitcomeja Frendien henkeen. Sarja on perushyvää komediaa, ja lisämaustetta tuo hyvät vierailevat tähdet. Omasta mielestäni hyvä perusidea hyvillä näyttelijöillä riittää hyvään sitcomiin, ja tämä sarja täyttää nämä kaikki kriteerit. Ja kyllähän noita miehiä ihan mielikseen myös katsoo.
2 Broke Girls (suom. Tyhjätaskut) aloitettiin muutava vuosi sitten Jenkeissä suuren huublaan saattelemana, sarjan luojina kun on SATC:n Michael Patrick King ja koomikko Whitney Cummings. Toisin kuin Men at Work, jota esitetään tbs-kaapelikanavalla, 2 Broke Girls on CBS:n sarja, mikä tarkoittaa sitä, että sarja näkyy ns. ilmaisilla kanavilla ja sen katsojamäärän pitää olla monissa, monissa miljoonissa pärjätäkseen. Sarjan pohjana on perus-sitcom luokkaeroista, rahasta, seksistä jne. Sarjassa heitetään kohtuullisen rohkeaa seksiläppää, joka saa kyllä tällaisen mieleltään ala-asteikäisen höröttelemään tyytyväisenä. Yhteiskunnallisesti valveutunutta yksilöä saattaa häiritä hyvinkin stereotyyppinen läpänheitto minkä tahansa vähemmistön edustajista (varsinkin eri kansallisuuksien edustajien), mutta toisaalta siinähän aika lailla on kaikkien komedioiden pohja. Ei esim. Suomessakaan Putous ole hirveän poliittisesti korrektia. Komediaa on aika vaikeaa tehdä loukkaamatta ketään. Parhaimmat läpät heittää tässä sarjassa yleensä Kat Denningsin esittämä ronski Max (tummatukkainen kuvassa). Kat Dennings myös toimi jonkinlaisena alkuperäisenä vetonaulana tälle sarjalle muutamien hittielokuvien ansiosta (esim. Nick and Norah’s Infinite Playlist). (ja kai nyt tässä vaiheessa saa mainita kuinka hyvät tissit sillä on?)
Kohtuullisen uutena tuttavuutena minulle voi pitää myös How I Met Your Mother -sarjaa (tuttavallisemmin HIMYM, suom. Ensisilmäyksellä). Olen ollut sarjasta hyvin tietoinen jo monta vuotta, suurimmaksi osaksi Buffyn Alyson Hanniganin ja Jason Segelin ansiosta. En jotenkaan koskaan siitä aikaisemmin innostunut, vaikka se onkin saanut suurta huomioita Jenkeissä jo vuosia, ja palkintojakin on tippunut aina silloin tällöin. Yksi kaverini pitää Barneya puolijumalana ja noudattaa ’Suit up!’ -käskyä hyvinkin uskollisesti kaikkien tapahtumien suhteen (on jopa heittänyt niskaansa kokovalkoisen puvun valkoisella silinterillä). Ostettuani kyseiselle kaverille joululahjaksi Helsingin Akateemisesta löytämäni The Bro Code -kirjan, ajattelin, että ehkä minunkin täytyy ottaa selvää miksi tämä kaverini on niin hulluna tähän sarjaan (toi kirja autto kyllä tässä päätöksessä).
Ja koukkuunhan jäin. Netflixissä oli siinä vaiheessa nähtävillä sarjan viisi ensimmäistä kautta, ja ne tuli katsottua aika nopeasti. Sarjan konsepti on mielenkiintoinen, ja takautumien määrä (ja laatu) on aivan käsittämätön! Dawson’s Creekin James Van Der Beekillä on todella hulvaton pieni sivuosa muutamassa jaksossa, ja Robinin salatun kanadalaisen menneisyyden paljastuminen sai minut huutonauramaan kotisohvalla. Sarjassa vetoaa, tottakai, kaikki hahmot. Jason Segel vetoaa *kröhöm* paljon, let’s leave it at that. Ted on sopivan keskinkertainen ja tavallisen suloinen nössö toimiakseen päähenkilönä, jonka kohtalosta katsojat ihan tosissaan välittävät. Ja Barney. Voi, että. Sarjan kirjoittajilla ei varmaankaan ole olleet kaikki muumit laaksossa kun ovat Barneyn hahmon kehittäneet, ja sekös ei haittaa! Netflixissä tuli jokin aika sitten katsottavaksi 6. kausi, ja olen ottanut sarjan kiinni muuten Jenkkien tahtiin. Nyt syksyllä alkaa Jenkeissä sarjan 9. ja viimeinen kausi (lyhennettynä versiona), joka keskittyy äidin esittelemiseen. Tästä tulevasta viimeisestä kaudesta en voi spoilaamatta hirveästi sanoa, mutta kyseessä on yhteen suureen tapahtumaviikonloppuun keskittyvä kausi, joka kuulemma leikkii suuresti ’flashforward’ ja ’flashback’ -kohtauksilla, kuten sarjassa on tähänkin asti tehty. Parasta minkä tahansa sarjan loppumisessa on mielestäni se, että sarjan tekijät saavat mahdollisuuden lopettaa sarjan miten haluavat.
Komedioista yllättävästi riittäisi lisää kerrottavaa, mutta siitä lisää myöhemmin. Voisin myös jossain vaiheessa kommentoida suosittuja komediasarjoja, jotka eivät yksinkertaisesti putoa.