Kuuluvatko herkut olennaisena osana television katseluun?
On perjantai-ilta ja vihdoinkin aikaa pysähtyä arjen touhottamisen jälkeen. Kaukosäädin etsii oman lempitelevisiosarjan, jalat nousevat sohvapöydälle, ja käsi etsiytyy karkkipussille tai herkkukulhoon. Kuulostaako tutulta? Hämmentävää, kyllä, mutta minulle ei!
Älkää käsittäkö väärin: käytän melkeinpä jokaisen mahdollisen blogilta ja yleiseltä säätämiseltä liikenevän ajan televisiosarjojen parissa; juuri sen takia päädyin kirjoittamaan tätä blogiani. Monesti myös puuhaan jotain pientä ja kohtalaisen vähän aivotoimintaa vaativaa television äärellä, ja näin tapahtuu useimmiten silloin, kun katson sarjoja tietokoneeni ruudulta. Useimmiten päivälliset tai muut vastaavat isot ateriat tulee syötyä joko koneen äärellä tai avokin kanssa yhdessä sohvalla sohvapöydän ääressä (kyllä, äiti, tiedän varsin hyvin, mitä mieltä olet tästä). Jos kuitenkin möllötän sohvalla senhetkiseen lempisarjaani uppoutuneena, en välttämättä syö mitään.
Media tykkää luoda mielikuvaa siitä, että ikäiseni nuori nainen ei yksinkertaisesti pysty katsomaan televisiota herkuttelematta, ja vaikka siihen mainostajat kannustavatkin, luodaan sille hirveän helposti myös syyllistävää mielikuvaa. Joskus jopa luulin herkkujen ja televisiosarjojen erottamatonta liittoa vahvasti liioitelluksi ja markkinavoimien luomaksi, mutta viime vuosina olen pistänyt merkille, että monien kaverien ja tuttujen kohdalla tämä on varsin totta: aivan kuten pienenä ostimme Lauantai-pussit, ostamme nykyään monesti perjantaipussit, kuka karkkihyllyltä ja kuka sipsihyllyltä.
En suinkaan yritä luoda mielikuvaa siitä, että en herkuttele lainkaan television äärellä, tai että en söisi ylipäätään ollenkaan herkkuja. Olen pahemman laatuinen possuttelija, mutta useimmiten mussutan pikaruokaa ja muita isompia herkkuja. Ylipäätäänkin olen enemmän suolaisten herkkujen perään, ja olen vasta viime vuosina oppinut syömään enemmän karkkia vapaaehtoisesti. Olen myös viimeisen parin vuoden aikana löytänyt syvän rakkauden pähkinöihin ja kuivattuihin hedelmiin, joista jälkimmäinen saa avokkini pyörittelemään ajoittain silmiään. Nyt alkuvuodesta olen myös hurahtanut aina ennen halveksimiini omeniin, kun kaupasta löytyi aivan täydellisesti omaan makuhermooni iskevä omenalajike!
Ehkä yritän tässä enemmänkin selittää, että syön herkkuja, jos niitä kodista löytyy jo ennestään, mutta en niitä yleensä varta vasten osta television katsomista varten. Minun mielessäni television katselemiseen sinänsä ja sarjojen katsomiseen erityisesti ei liity olennaisesti herkkujen syöminen. Monesti koen jopa minkä tahansa syömisen häiritsevänä, jos haluan oikeasti keskittyä katsomaani sarjaan! Minulla on aina jokaisella tietyllä hetkellä muutama niin sanottu syömissarja, jonka ääressä syön päivällistä tai kohtuullisen harvinaisesti jäätelöä, mutta ne ovat kategoriassa ’hyviä sarjoja, mutta ei haittaa, vaikka muutama hetki menee ohi mahantäyttämisharhoissa’.
Minulla on nytkin sellainen olo, että minun täytyy jotenkin puolustella sitä, että mieleni ei automaattisesti yhdistä televisiosarjoja ja herkkuja! Herkut voi kyllä toisaalta ymmärtää monella tavalla, ja tämän postauksen kuvituksessa olen yrittänyt näyttää, mitä erilaisia snacksejä voin laskea herkuiksi sille päälle sattuessani. Kuvista puuttuu etenkin rakkaat sipsit ja keksit, joita kyllä puputan aina ohimennen, jos niitä joku meille erehtyy ostamaan. Voisinkin laskea olevani enemmän harvakseen herkuttelija, joka ei jätä koskemattomaksi sukujuhlien kahvipöytää eikä koluamatta omia kaappeja herkkujen toivossa, mutta joka ostaa perinteisiä herkkuja kohtalaisen harvoin ja vielä harvemmin television ääressä nautittaviksi.
Onko television katselemisella ja herkuilla teille erottamaton yhteys? Onko lempikarkkipussisi yksi tärkeä sivuosanäyttelijä lempisarjasi näyttelijäkaartissa, jota ilman kokemus ei yksinkertaisesti ole samanlainen? Vai oletko minuakin ankarampi puristi?
[nyt haluan tietysti lähteä ostamaan jotain kivaa namia]
Kuvat: The Variety Show (1. kuvan TV Mix -karkit Cloettalta & 3. kuvan pähkinät ym. Samsungilta)