Orange Is the New Black -sarjan tähtiä tapaamassa!
Yhteistyössä Netflix
Laura Prepon, minä ja Taylor Schilling
Viime tiistaina sain Netflixiä Suomessa edustavalta Cocommsilta tiedustelun, että haluaisinko liittyä heidän bloggaajille tarkoitettuun Stream Team -yhteisöön. Koska olen ollut Netflixin palveluiden tyytyväinen käyttäjä jo viimeiset 1,5 vuotta, olin luonnollisesti kiinnostunut tästä tilaisuudesta tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa. [oikeasti taputin mielessäni käsiä yhteen lievästi sanottuna innoissani!] Vastattuani keskiviikkona myöntävästi Netflixin kosiskeluun, sain takaisin pikaisen tiedustelun kiinnostuksestani lähteä Tukholmaan muutaman päivän varoitusajalla tapaamaan Orange Is The New Black -sarjan päätähtiä Taylor Schillingiä ja Laura Preponia. Luettuani sähköpostin töissä kävelin innosta tärisevin käsin pomoni toimistoon pyytämään maanantain vapaaksi, ja kun Cocommsin edustaja soitti hetken päästä sopiaksemme yksityiskohdista tarkemmin, taisi häntäkin hieman huvittaa innostukseni taso kun kerroin jo varmistaneeni vapaapäivän pomoltani. Kotiin päästyäni hypimme avokin kanssa tasajalkaa keskellä keittiötä riemuidiootti-ilmeet naamalla. Tässä vaiheessa olin vielä aivan varma, että joku pilailee kustannuksellani ja pahasti. [salaa epäilin tätä vielä matkalla lentokentällekin]
En oikein uskaltanut tästä mainita tarkemmin täällä blogissakaan etukäteen, koska en itsekään ollut aivan varma, miten ohjelma Tukholman päässä hoidettaisiin. Sain jo etukäteen tietää, että bloggaajia paikalle oli kutsuttu Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Suomesta; yksi kustakin, ja minä edustin yksinäni Suomea. Kyseessä oli Stream Teamiin kuuluville perhebloggaajille järjestetty tilaisuus, ja taisi meitä bloggaajia emännöineitä Emmaa ja Hannaakin hämmästyttää kun kerroin oikeastaan olevani tv-sarjabloggaaja. Minun lisäkseni matkassa oli Linda Ruotsista, Signe Tanskasta sekä Ole Thelma-tyttärensä kanssa Norjasta [terveiset teille kaikille, jos uhkauksenne Google-kääntäjän käyttämisestä pitivät paikkansa!]. Epäilykseni oman blogini pienuudesta muihin kutsuttuihin verrattuna vain vahvistui kun juttelimme keskenämme blogiemme sisällöstä ja laajuudesta, mutta siihenkin nähden olen erittäin ylpeä, että sain kutsun tällaiseen tapahtumaan. Ehkä tämä innokkuus aiheeseen paistaa läpi!
Hotellille saavuttuani ehdin tehdä pikaisen shoppailupyrähdyksen keskustan kaupoissa, minkä jälkeen tapasimme bloggaajien kesken Grand Hotelin oikein fancyn Afternoon Tean merkeissä. Sanoin suoraan kun kerrostarjottimet tuotiin pöytään, että minä keskityn sitten ihan suoraan noihin kaikkiin suolaisiin ihanuuksiin alakerroksessa. Nam! Mutustelun lomassa juttelimme, siis, blogeistamme, ja me bloggaajat uskaltauduimme varovasti kyselemään Isobarin viestintätoimistoa edustavilta Emmalta ja Hannalta tulevan Meet&Greetin yksityiskohdista. Olimme aivan varmoja kaikki, että sieltä ladeltaisiin hirveät määrät kaikkia sääntöjä, kuten ’älä katso tähtiä suoraan silmiin’ tai ’yhteisessä valokuvassa et saa oikeasti koskea tähtiä ollenkaan’. Oikeasti saimme vain yhden ohjeistuksen siitä, että kuulemma kuvat he haluavat nähdä ennen julkaisua, eli että näyttäisimme otoksemme heille siinä hetkessä hyväksynnän saamiseksi. Fair enough.
Teehetken jälkeen palasimme hetkeksi omalle hotellillemme vaihtamaan vaatteita ja harjoittelemaan muka-rauhoittavaa hengitystekniikkaa, joka muistutti kylläkin enemmän amerikkalaisista komedioista tuttua synnytysvalmennuspotaskaa (hi-hi-huu, hi-hi-huu!). Kävelimme jälleen kerran uudelle hotellille tapaamiseen, ja kyllä meitä emännöineet Hanna ja Emmakin olivat aika jännittyneitä tulevasta tähtitapaamisesta. Meille kerrottiin hotellilla, että olisimme Taylor Schillingille ja Laura Preponille päivän viimeinen työtehtävä, ja että siinä vaiheessa heillä olisi takana noin 12 tuntia taukoamatonta promoamista. Emme, siis, odottaneet heiltä kovinkaan paljoa energiaa ja innostusta, joten iloksemme huomasimme heidän ottavan meidät lämpimästi vastaan kävellessämme nolostellen peräkanaa tapaamishuoneeseen! Arvelimme jälkikäteen heidän rentouden liittyneen meidän bloggaaja-statukseen, sillä he olivat siihen mennessä tavanneet ainoastaan toimittajia.
Olenko kovin tv-sarjanörtti, jos kehystän nämä nimmarikuvat?
Alun kättely- ja esittelykierroksen jälkeen huoneessa vallitsi yhtä aikaa käsinkosketeltavan hermostunut (me bloggaajat) ja rennon odottava (Taylor ja Laura) tunnelma. Näyttelijöiden tapaamisia koko päivän emännöineen Isobarin Sannan täytyi alkaa hellästi tökkiä meitä esittämään kysymyksiämme, että saimme edes jonkinlaisen keskustelun käyntiin. Aika nopeasti tilanne parani, ja meidän pienestä jännityksestämme huolimatta tapaaminen oli yllättävän rento ja epämuodollisen tuntuinen, mikä oli ihan tarkoitus alunperinkin. Minä kysyin heiltä parikin kysymystä pienestä takeltelusta välittämättä. Ensin tiedustelin sarjan vaatetuksesta, että ovatko vankilavaatteet oikeasti heille epämukavat vai tehdäänkö ne heille salaa jostain kivemmasta kankaasta. Sekä Laura että Taylor suitsuttivat rennon mukavaa puvustusta, ja kuinka mukavaa on naisnäyttelijänä näytellä minimaalisen puvustamisen ja maskeeraamisen kanssa. Taylor oli varsinkin innoissaan siitä, että hän voi herättyään siirtyä pyjamastaan verkkareihin ja työvaatteisiin joutumatta tinkimään mukavuudesta yhtään! Toiseksi kysyin naisilta tv-alan raadollisuudesta, ja että onko heillä kummallakaan urallaan takanaan tv-projekteja, joiden ennenaikainen loppuminen harmittaisi edelleen. Laura vastasi heidän molempien puolesta todetessaan tv-alan todellakin olevan raadollista, ja että heidän alallaan tulee aina olemaan paljon, paljon pettymyksiä pieniä onnistumisia tasapainottamassa. Hän mainitsi nimeltä kahden vuoden takaisen komediansa Are You There, Chelsea?, jonka olisi toivonut jatkuvan pitempään, mutta samaan hengenvetoon hän sanoi kaiken tapahtuvan syystä, ja että ilman sen sarjan lopettamista hän ei olisi ikinä päätynyt Orange Is The New Black -sarjaan. Muita keskustelussa esille tulleita asioita oli muun muassa sarjan ajoittain hämmentävän nuori katsojakunta (12-vuotiaat ovat heille tulleet juttelemaan sarjasta) ja kolmannen kauden kuvauksien alkaminen ihan näillä näppäimillä (molemmat olivat palaamassa Euroopan pressin loputtua New Yorkiin kuvauksia aloittamaan). Keskustelun lopuksi he kirjoittivat meille kaikille nimikirjoitukset pieniin hahmojulisteisiin, jotka meille jaettiin etukäteen, ja he ottivat meidän kaikkien kanssa omat yhteiskuvat. Loppujen lopuksi kävi ilmi, että ei heitä kiinnostanut minkälaisia kuvia otimme; kuulemma ”Whatever works for you!”. Kiitettyämme Lauraa ja Tayloria tapaamisesta kävelimme puoliksi pökertyneinä huoneesta ulos, ja vain toistelimme epämääräisiä lauseita epäuskoisina juuri kokemastamme staratapaamisesta.
Istuimme tapaamisen jälkeen eräässä aulatilassa, ja Laura ja Taylor kävelivät siitä omille teilleen meidän ohi, ja he kovasti meille vielä moikkailivat ystävällisesti. Menimme ihan pökertyneinä hotellin aulabaariin istumaan ja odottelemaan illallisvarauksemme alkua. Siinä istuskellessamme sisään käveli Laura Prepon! Häntäkin nauratti kun huomasi meidät, ja siinä ystäviensä kanssa aikaa viettäessään hän aina välillä osoitti meille jonkun kommentin. Muutama meidän porukasta rohkaistui hänen rennon ystävällisestä asenteestaan niin paljon, että he kävivät ottamassa Lauran kanssa selfien. Minä en jotenkin kehdannut häiritä, koska koin sen aikaisemman tapaamisen jo niin mahtavana tilaisuutena, etten halunnut vaivata häntä enempää. Loppukaneettina Laura vielä hymyillen muistutti meitä kirjoittamaan heidän sarjastaan hyviä asioita meidän blogeihimme!
Pikaisen ja erittäin antisosiaalisen eli sosiaalisen median täyttämän illallisen jälkeen vetäydyimme kaikki suosiolla hotellille nukkumaan rankan päivän uuvuttamina. Tyytyväisenä makoilin isossa hotellisängyssä perheen kanssa WhatsAppaillen ja aivan uskomatonta päivää muistellen. Tiistaiaamuna herätyskello soi klo 4.30, ja paniinkinomaisen ’miten saan nämä kaikki ihanat tavarat mahtumaan käsimatkatavaroihini’ -pakkaamisen jälkeen menin taksilla lentokentälle Olen ja pikku-Thelman seurassa. Päästyäni kotiin hymyilin vain epäuskoisena avokilleni, ja molemmat huokailimme tätä mahtavaa reissua!
Ihanasta lahjakassista löytyi mm. tämä ihan supermahtava OITNB-huppari, jonka etupuolella lukee tietysti asiaankuuluvasti vankinumero!
Iso kiitos kuuluu tietysti Netflixille sekä Cocommsin Jussille ja Isobarin Hannalle ja Emmalle; en olisi ikinä voinut uskoa pääseväni tällaiseen reissuun, ja varsinkin kun oma blogini on vielä aika lailla lapsenkengissä, korkeintaan ensimmäisellä tai toisella tuotantokaudella. Toivottavasti teille kaikille välittyi reissun tunnelmat tästä myönnettävän sekaisesta matkaselostuksesta! Laura ja Taylor olivat luonnossa juuri niin ystävällisiä ja mukavia kuin heidän haluaisikin olevan, ja tämä reissu vain lisäsi innostustani sarjaa kohtaan. Sain myös ennakkokatseluun muutaman toisen kauden ensimmäisistä jaksoista, ja avausjakson juuri katsottuani voin kyllä sanoa, että toinen kausi käynnistyy aivan eri tunnelmissa ja osittain myös eri maisemissa kuin mihin ensimmäinen kausi loppui. Ylihuomenna sitten pärähtääkin koko toinen kausi katsottavaksi Netflixiin! Jee!
P.S. Vähän täytyi vielä nipistää itseäni kun luin tämän postauksen otsikon uudestaan! Did that really happen to me?!? :)