Vuosikymmeniä suomalainen televisionkatselu on kulminoitunut vuosittain Linnan juhliin sekä viikottain lauantai-iltoihin, ja molemmissa tapauksissa tämä melkeinpä ritualistinen aktiviteetti on suoritettu omalta kotisohvalta käsin jonkun auktoritäärisen tahon ennaltamääräämänä ajankohtana. Nykyään lauantai-illan pääuutislähetyksen voi katsoa vaikka keskiviikkona keskellä päivää, itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton juhannuksena ja aamu-tv:n illalla. Nykyään voit katsoa Suomen seuratuimpia viihdeohjelmia vaikka uimarannalla tai liikkuvassa autossa, ja lempisarjasi parissa voit viihtyä esimerkiksi täydessä kauppakeskuksessa.

Vaikka en olisi televisiosarjabloggaaja, olisi vaikeaa olla huomaamatta sitä muutosta, mikä on ravistellut televisionkatselua viime vuosina. Vaikka Suomessa todella suuri osa kansaa katsoo edelleenkin ohjelmat televisiosta siihen aikaan, kun sanomalehti kertoo, alkaa vaihtoehtoinen katselukulttuuri tunkeutua myös keskivertosuomalaisen reviirille. Olen jo jonkin aikaa pitänyt hyvänä ’tätä suomalaiset katsoo’ -mittarina työpaikkani kahvipöytäkeskustelua, jossa 40-50-vuotiaat työkaverini käyvät maanantaisin läpi edeltävän lauantain viihdeohjelmat ja ruotivat muutkin kohauttavat tai sykähdyttävät televisiouutuudet. Myös tässä massaa edustavassa ryhmittymässä on alkanut näkyä pilkahduksia muutoksesta: taannoista Tervetuloa Ruotsiin! -komediasarjaa seurasi yksi nainen Katsomosta, jos jakso jäi televisiosta katsomatta; toinen nainen mietti liittymän hommaamista tablettiinsa, jotta voisi katsoa jotain mukavaa vaikka sängyssä köllötellessään; ja useimmat jo tietävät, mistä puhun, kun blogijutuistani kertoessa mainitsen Netflixin ja HBO Nordicin. Omat vanhempani kuluttavat Netflixiä usein enemmän kuin minä itse, ja heillä tilannetta edesauttaa teini-ikäinen pikkuveljeni, joka on auttanut heidätkin alkuun. Äitini on omaksunut televisiosarjojen katsomisen myös muiden sovellusten kautta, sillä muutaman kerran vuodessa olevilla työreissulla hän katsoo hotellissa tabletilta ohjelmia esimerkiksi Yle Areenasta.

Tällaisissa suuremmissa teknisissä ja kulttuurisissa maisemanvaihdoksissa ei riitä, että katsojat oppivat ja ovat valmiita kuluttamaan näitä uusia katsomisen mahdollisuuksia: heille pitää myös tarjota vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, eri alustoilla ja eri sisällöillä. Jos perinteisen televisionkatselun mallin haluaa muuttaa, pitää katsojille tarjota hyvä syy tähän! Kun olin pieni, kaikki halusivat varata taloyhtiön vakituisen saunavuoron sopivaan aikaan, jotta lauantai-illan muu vietto ei häiriintyisi. Nykyään, jos saunavuoro menee päällekkäin  Urheiluruudun kanssa, voi ohjelman katsoa heti saunavuoron päätyttyä tabletilta keittiönpöydän ääressä tai television kautta sovelluksella. Aikatauluttaminen on jo pitkään ollut suurin syy keskivertosuomalaiselle katsoa ohjelmansa jotenkin muuten kuin tiettyyn aikaan television ääressä. Ennen vanhaan laitettiin Kauniit ja rohkeat nauhoitukseen (meillä on vintillä vielä muutama vanha Kaunarit-jakso beta-videolla), ja nykyään ohjelma katsotaan MTV:n Katsomosta, kun on kotiuduttu lasten harrastuksista tai lenkiltä. Olin lukion lopulla töissä kotipaikkakuntani Valintatalossa, ja paikka oli kuolemanhiljainen puoli kahdeksasta kahdeksaan Salattujen elämien aikana.

Viime aikoina Suomessa on kuitenkin herätty siihen, että ihmisiä voi houkutella verkkopalveluihin katsomaan muutenkin kuin aikatauluttamisen kautta. Netflix ja HBO Nordic ovat pelanneet jo pidempään sisällöllä eli asioilla, joita ei voi normaalisti katsoa muuten kuin heidän kauttaan. Näiden palveluiden kautta on meillekin kotiutunut ’binge-watching’, joka eli aikaisemmin DVD-maailmassa. Suomalaisten televisiokanavien verkkopalvelut ovat käynnistyneet verrattain hitaasti, mutta nyt on viimein käännetty vaihde suuremmalla, jotta modernissa menossa pysytään mukana. Viimeisen vuoden aikana on nähty kahta erityyppistä sisältöä, jonka tarkoitus on nimenomaan saada ihmiset verkkopalveluun: A) televisiossa myöhemmin nähtävien ohjelmien ennakkokatselu, ja B) ainoastaan verkkopalveluun tarkoitettu sisältö. Ensimmäisen kategorian loistavin esimerkki on toistaiseksi ollut Ylen Syke, jonka uudet jaksot on vapautettu Yle Areenaan katsottavaksi useamman jakson paketeissa ennen varsinaista televisioensi-iltaa, jotta sarjan malttamattomimmat fanit voivat uppoutua lempisarjaansa menettämättä jaksoakaan. Toisen kategorian esimerkit ovat nekin olleet kohtalaisen vähäisiä muiden maiden esimerkkeihin verrattuna. Katsomossa on ollut erityisenä sisältönä minidokumenttisarjat, jotka on sitten joskus myöhemmin nähty televisiossa mutta ei välttämättä sielläkään, ja Yle Areenassa on tasaisesti ollut ulkomailta ostettua sisältööä, jotka on nähty vain verkkopalvelussa eikä ollenkaan television puolella.

Pikkuhiljaa Suomessakin on kuitenkin herätty verkkopalveluiden luomiin mahdollisuuksiin, ja siitä hyvänä esimerkkinä on Napamiehet, joka kotimaisena sarjana on ensimmäinen Nelonen Median Ruutu-verkkopalveluun varta vasten tilattu alkuperäissarja. Toistaiseksi pelkästään verkkopalveluun tarkoitettu sisältö on ollut televisioyhtiöille suuri riski, ja niissä onkin tupattu keskittymään jo valmiiksi suurelle kohdeyleisölle ohjelmien tekemiseen, kuten Katsomon Young Man, Cash Man (Salatut elämät) sekä Yle Areenan tuore Alaston päiväkirja: Benjamin Peltonen (Instagram-julkkis ja laulaja Benjamin Peltonen). Jonkin verran on myös nähty johonkin televisiossa nähtävään suureen ohjelmaan liittyvää extrasisältöä, joka houkuttelee ihmiset kokeilemaan myös verkkosisältöä. Jos ihmiselle tarjoaa jotakin tarpeeksi houkuttelevaa, oppii se vanhakin koira niitä uusia temppuja.

Suomalaisten televisionkatselun murroksesta kertoo myös Finnpanelin perinteiset katsojalukumittaukset, joihin lisättiin muutama kuukausi sitten TV:n tulosten lisäksi Netti-TV:n katsojaluvut. Jo perinteen mukaan Netflix ja HBO Nordic eivät julkista omia katsojalukujaan, joten nämä mittaukset ovat toistaiseksi Areenasta, Katsomosta ja Ruudusta. Televisio-ohjelmia katsotaan Suomessa todistetusti muistakin laitteista kuin televisiosta enemmän kuin koskaan. Myös televisio laitteena monipuolistuu, kun uusiin televisiomalleihin voi saada sovelluksia myös verkkopalveluista, sekä kotimaisten että suurien amerikkalaisten. TV-sovellukset itsessään hämärtävät rajaa perinteisen TV-katselun ja uusien verkkotoistopalveluiden välillä. Juuri, kun se suomalainen keski-ikäinen on oppinut, että Hakekaa kätilö! -sarjan uusimman jakson voi katsoa myös tietokoneelta, opetetaankin heti, että kyllä ne sieltä ihan oman television kautta voi katsoa, jos on oikea televisiomalli ja oikeat sovellukset käytössä. Vähemmästäkin menee sekaisin!

Kuvat: Nelonen/Ruutu – Napamiehet