Ysärinostalgiaa musiikkifaneille: We Want More
Tänään se alkaa: kaikkien ysäriteinien ja -lapsien nostalgiatrippi! Ylen We Want More marssittaa ruutuihin viisi bändiä, joihin monille henkilöityy oma nuoruus, kaikki ne teiniajan myrskyävät tunteet ja elämääkin suuremmat tapahtumat. Kuka voi väittää, ettei Neon 2:sen ”Polku” tai Don Huonojen ”Hyvää yötä ja huomenta” ole soinut taustalla oman elämän kolhuissa, tai ettei ole tanssinut Mascaran ”Erittäin hyvä (ellei täydellinen)” -biisin tahdissa, oli se sitten omassa makuuhuoneessa tai paikallisessa baarissa?
Tämä yhdeksänosainen viihdeohjelma (Ylen määritys) muodostuu kolmesta osasta: ensin jokainen yhtye saa oman jaksonsa, jossa käydään läpi bändin historia, ne huiput ja huonot hetket, sekä syyt lähteä ohjelmaan mukaan; sitten alkaa bändileiri, jossa kolmen jakson ajan seurataan dokumentaarisesti bändejä tekemässä uusia biisejä ja harjoittelemassa yhdessä pitkän tauon jälkeen, kohdaten samalla omat ilot ja pelot; ja lopuksi ohjelma huipentuu livekonserttiin Espoon Barona-areenalla marraskuussa.
We Want More on näkynyt hyvin iltapäivälehtien otsikoissa, alun bändispekuloinnista lähtien, ja onpa jopa yksi kunnon kohu saatu aikaiseksi. Ohjelmasta alun jälkeen pois jättäytynyt Miljoonasateen kosketinsoittaja Olli Heikkinen tylytti ohjelmaa ihan huolella sen hyväksikäyttöaspektista. Heikkisen mukaan ohjelman tuotanto yrittää hyödyntää liikaa bändien jäsenten keskinäisiä konflikteja, eikä konsertin luvattu livesoittokaan kuulemma tule toteutumaan. Heikkiselle vastineensa ovat antaneet ainakin Ylen edustaja (”Ohjelma on jokaiselle jäsenelle matka täynnä suuria tunteita”), Miljoonasateen Heikki Salo (”Olli ei […] enää ole Miljoonasateen jäsen”) ja Kwanin Tatu Ferchen (”Totuus on kuitenkin aina kiinnostavampaa kuin ympäripyöreät kommentit”). Kolikolla on aina kääntöpuolensa, mutta mielestäni tämä tuntuu olevan asennekysymys. Jos katsoo Heikkisen kommentteja tarkkaan, hän tuntuu kaivavan omalle negatiivisuudelleen syitä ohjelman tuotannosta ja esitystavasta. Veikkaisin, että kaikki bändit ovat olleet aikanaan niin paljon mediassa mukana, että tiesivät aika tarkkaan, mihin ryhtyvät. Ainahan tällainen ohjelma haluaa taltioida konflikteja, sillä se vetää katsojia puoleensa, mutta olen saanut tästä ohjelmasta sellaisen hyväntahtoisen kuvan; eilen ohjelman sivuilla julkistettiin artikkeli, jossa videoiden avulla bändit peräänkuuluttavat suosionsa huippuhetkiltä mieleen jääneitä faneja.
//www.youtube.com/embed/aaAICwjARuY
Video: Kwan – ”Late” (muistuttaa minua aina ensimmäisistä oikeista sydänsuruistani lukion alkupuolella)
Minun muistoni näistä ohjelmaan osallistuvista bändeistä ovat aika moninaiset eivätkä suinkaan vain 90-luvulle sijoittuvat, ja tässä niistä pieniä katkelmia:
- Neon 2: ”Kemiaa” on yksi karaokevakioistani, sekä kotipaikkakunnallani että täällä Turussa
- Don Huonot: ”Pyhimys” on yksi parhaista aggressiobiiseistä, mitä tiedän, mutta ikinä en enää aja autoa tuohtuneena tätä biisiä kuunnellessa
- Mascara: minua kiehtoo aina enemmän yhtyeen kolmas sinkku ”Tyylilyyli”, jolla fiittaa itse Frederik!
- Miljoonasade: eräs hyvin hämmentävä juhannus isoveljeni kaveriporukan kanssa mökkeilemässä kulminoitui osuvasti hiukan outoon yöhetkeen, kun kuuntelimme ”Olkinainen” -kappaletta pimeässä, keskellä korpea
- Kwan: juhannuksena 2003 seisoin Himoksen juhannusfestareilla eturivissä Kwanin keikalla, ja Tidjân laulatti minua ”Shine” -kappaleen aikana; samoilla festareilla koimme Marikon hurjuuden, kun Tatun jo annettua luvan kuvan ottamiselle hengailevasta bändistä Mariko veti herneet nenään ja tuli huutamaan naamoillemme omaa eriävää mielipidettään.
We Want More -ohjelman muistelujaksot aloittaa tänään Neon 2, ja ensiesityksestä alkaen kaikki jaksot ovat kuukauden ajan katsottavissa myös Yle Areenassa. Taitaa täytyä tänään parkkeerata sohvalle; pitäisiköhän yrittää kaivaa ysärivaatteita kaapin perukoilta ja juoda limpparia ihan lasipullosta?
We Want More
Yle TV2 alkaen la 13.9. klo 19.10
Mitä muistoja sinulla on näistä We Want More -bändeistä? Oletko saanut ensisuudelmasi näiden biisien tahtiin, tai oletko jopa seurannut näitä bändejä keikalla pakkomielteen omaisesti? Kuka kaivaa nämä biisit esille vieläkin bilettämään lähtiessään?
