Maanantaina alkoi Suomen miesten urakka lentopallon MM-kisoissa Puolassa, ja Suomi aloitti rysäyksellä pesemällä maailman ehdottomaan kärkeen kuuluvan Kuuban. Pakkovoittoasemasta voittoon taistellut Suomi lunasti kertaheitolla kaikki odotukset ja takasi saman tien kunnon otsikot iltapäivälehdissäkin. Viime päivät ovat selkeästi kuuluneet suomalaisen joukkueurheilun huippuhetkiin miesten koripallomaajoukkueen taisteltua USA:ta vastaan sekä voitettua Ukrainan ja lentopallomiesten jatkaessa samalla linjalla. Vaikka Susijengi ei valitettavasti USA-ottelussa pärjännyt mainittavasti, pääsivät kerrankin suomalaiset fanit loistamaan yhteishengellään. Sekä koripallossa Espanjassa että lentopallossa Puolassa suomalaiset kannattajat ovat erottuneet erityisen edukseen, ja se tekee kyllä minut hyvin ylpeäksi. Turhan monta kertaa olen vuosien saatossa istunut lentopallokatsomossa kuuntelemassa vanhojen miesten jupinaa tuomareista ja kaikista pelaajista sekä seuraamaan suurta yleisöä, josta ei välttämättä lähde pihaustakaan laiskaa taputusta lukuun ottamatta. Vastapainoksi olen myös ollut otteluissa, joissa erinomainen juontaja on saanut pienehkönkin porukan pauhaamaan salin seinät kaikuen, joten voin kuvitella, kuinka hieno tunnelma sekä Espanjassa että Puolassa on ollut!

Olen, siis, lentopalloilija henkeen ja vereen, ja hauskasti miesten MM-kisat sattuvat samoihin aikoihin oman aktivoitumiseni suhteen. Tänään on kauden ensimmäiset reenit, ja illalla makaan varmastikin sohvalla puolikuolleena, koska minullahan ei mitään mainittavaa kuntoa ole. Lentopalloa olen pelannut pienestä pitäen; aloitin viisivuotiaana, ja pelasin säännöllisesti 20-vuotiaaksi asti. Turussa minulla on ollut hiukan hankaluuksia vuosien saatossa löytää joukkuetta ja omanlaistani porukkaa, kun vuosikaudet pelasin hyvin yhteen hitsaantuneessa porukassa, joka muodostaakin lukiokaveriporukkani perustan. Kun uudella työpaikallani pari vuotta sitten vuosi tieto lentopallotaustastani, minut houkuteltiin saman tien peliporukkaan, jonka mukana harjoittelen nytkin.

Oma suhtautumiseni lentopalloon on jo pitkään ollut kovin kaksijakoinen. Ensiksi teidän täytyy ymmärtää yksi asia: olen äärettömän laiska. Joka viikko kauden aikana inisen keskiviikkona alkuillasta avokilleni, että onko minun ihan pakko lähteä salille. Joka viikko kuitenkin totean, että en pidä mistään lajista niin paljon kuin lentopallosta. Minkään muun lajin parissa en tunne olevani kotonani, eikä mikään muu laji tunnu täysin omaltani. On myös ollut hassua todeta, kuinka erilainen pelaajana olen nykyään kuin teinivuosinani. Silloin joukkueeni pelasi tasaisesti juniorisarjojen huipun tuntumassa, ja löytyypä minulta yksi SM-mitalikin kaapista, mutta en oikein löytänyt omaa paikkaani joukkueessa. En ollut kovin hyvä millään pelipaikalla, ja se turhautti aika paljonkin. Nyt huomaan olevani hyökkääjä, ja kohtalaisen luotettava pelaaja hyökkäyksissä, mikä on täysin uusi kokemus minulle. Ainoa selitys, minkä keksin, on iän mukanaan tuoma rauhallisuus, jonka ansiosta katson ennen kuin tömistän eteenpäin. Pessimisti sanoisi, että olen nykyään vieläkin hitaampi ja laiskempi, joten tottakai katson tilanteita rauhallisemmin!

Lentopallo on meidän perheessä hyvin keskeinen asia. Sekä isäni että isoveljeni valmentavat, ja pikkuveljeni pelaa juniorisarjoissa huipulla. Isäni vitsailee valmentavansa vielä 1-vuotiaan veljenpoikani SM-mitaleille tämän lukioiässä. Laajasta lentopallotaustastani huolimatta en juurikaan seuraa lentopalloa oman perheeni otteluiden ulkopuolella. En ole Turun seudullakaan käynyt seuraamassa SM-lentopalloa kertaakaan, enkä ole ikinä istunut seuraamassa miesten maajoukkueen ottelua. Tällä kertaa voisin skarpata ja katsoa näitä MM-kisojen otteluita Yleltä. Tosin, viimeksi, kun katsoin joskus keväällä maajoukkueen ottelua televisiosta, jouduin vaihtelemaan kanavaa koko ajan äärimmäisen jännitykseni takia! Ei ole helppoa, ei. Hurjan paljon kuitenkin onnea Suomen miesten lentopallomaajoukkueelle Puolan MM-kisoissa!

Suomi – Etelä-Korea

Yle TV2 ke 3.9. klo 17.30

Kuvat: Suomen miesten lentopallomaajoukkue