Netflix-arvonnan voittaja!

Yhteistyössä Netflix

netflix-arvonta.jpg

Viikko sitten aukaisemaani arvontaan tuli todella kivasti osallistumisia, suuri kiitos siitä! Ylivoimaisesti suurin osa teistä vastasi ihanan laajasti tiedusteluihini odotuksista ja mieltymyksistä Netflixin suhteen. Vinkkasin kilpailuni kysymyksistä myös Netflixin edustajalle, joten toiveenne ja tyytyväisyytenne päätynee kuuleviin korviin tähän kilpailuun osallistumisenkin kautta!

Todella moni arvontaan osallistunut mainitsi suosikikseen palvelun kyvyn muistaa, mihin oman ohjelman katselu on jäänyt edellisellä katselukerralla, ja Netflixin henkilökohtaisia käyttökokemuksia vielä odottavat ihmiset nimesivät usein kiinnostuksen kohteikseen nimenomaan Netflixin alkuperäissarjat. Tässä mielessä palvelun käyttäjillä on onnea, sillä Netflixin omia sarjoja tehdään kokoajan enenevissä määrin, ja tämäkin vuosi tuo mukanaan vaikka mitä kivaa!

netflix-voittaja.jpg

Arvonnan voittajaksi ja Netflixin 6 kk:n ilmaiskoodin voittajaksi selviytyi tällä kertaa:

Mari Ikonen.

Onneksi olkoon, Mari!

Mari osallistui arvontaan aivan viime tipassa sunnuntai-iltana The Variety Show’n Facebook-sivulla. Kun Lily oli kokonaisuudessaan alhaalla sunnuntaina aika monta tuntia, huolestuin niiden lukijoiden puolesta, jotka ajattelivat aivan hyvin ehtivänsä vielä viikonlopun rientojenkin jälkeen osallistua arvontaan; olinhan pitkin viikkoa mainostanut arvonnan voimassaoloa viikon loppuun asti. Laitoin FB-sivuille viestin, että siellä saa osallistua kommentoimalla samaan tyyliin kuin täällä varsinaisen blogin puolella. Opimme tästä varmasti ainakin sen, että viime tipassakin kannattaa osallistua kivoihin arvontoihin, ja sen, että blogin Facebook-sivuillakin kannattaa käydä aina välillä… 🙂

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Sarjauutuus: draamasarja vauvana vaihtuneista teineistä Nelosella

246724_203980042979214_8272831_n.jpg

Kuva: ABC Family

Ihmisiä ikuisesti kiehtova konflikti vauvojen vaihtumisesta sairaalassa on Nelosen uuden Vaihdokkaat-sarjan keskipisteessä. Yhdysvalloissa alkuperäisellä nimellään Switched at Birth tunnettavaa sarjaa esitetään ABC Family -kanavalla, jonka ohjelmisto on tähdätty perheille ja nuorille tytöille ja naisille. Paljon lämminhenkisiä elokuvia, koskettavaa draamaa ja klassisen tyylisiä sitcom-komediasarjoja. Switched at Birth sopii tähän kategoriaan kuin nenä päähän: teini-ikäiset tytöt saavat kuulla kuuluvansa oikeasti eri vanhemmille sairaalassa tapahtuneen virheen takia. Tällaisessa asetelmassa on jo tarpeeksi haasteellista dramatiikkaa, mutta lisäksi molemmat perheet kuuluvat eri yhteiskuntaluokkiin ja osittain eri kulttuureihin. Köyhemmissä oloissa latino-äidin kasvattamana varttunut Daphne on kuuroutunut lapsena aivokalvontulehduksen seurauksena ja ihmettelee, miksi häneltä puuttuu äitinsä temperamentti ja taiteelliset taipumukset. Varakkaan keskiluokkaisessa perheessä varttunut Bay kipuilee taiderakkautensa parissa ja huomaa sattumalta koulun biologian tunnilla oman veriryhmänsä sopimattomuuden vanhempiensa veriryhmiin.

Daphnen kuurouden ansiosta massakatsojille avautuu mahdollisuus nähdä kuurojen yhteisöä enemmän ja hälventää siten omia ennakkoluulojaan. Virkistävänä poikkeuksena sarjassa esitetään kokonaisia kohtauksia pelkästään viittomakielellä, joka on tekstitetty katsojille. Monestihan esimerkiksi ihmisen eri kieli tuodaan esille vain muuttamalla aksenttia, ja voisin kuvitella, että tällaisessa tilanteessa joku toinen tuotantoyhtiö olisi voinut päätyä pitämään yhden normaalisti kuulevan hahmon aina kohtauksessa ’tulkkaamassa’.

418828_327777437266140_72474025_n.jpg

Kuva: ABC Family

Daphneä esittävä Katie Leclerc nähtiin muutama vuosi sitten The Big Bang Theory -sarjassa kullanonkijana, joka hyväksikäyttää Raj’ia saaden tämän ostamaan itselleen vaikka mitä kivaa ja kallista. Baytä esittävä Vanessa Marano on näytellyt lukuisissa sarjoissa, mutta ainakin itse muistan hänet ehdottomasti parhaiten Gilmoren tytöistä Luken tyttärenä Aprilinä. Bayn veljeä Tobyä esittää High School Musical -elokuvista tuttu Lucas Grabeel. Pieni googlettelu kertoi, että Daphneä esittävä Leclerc ei ole itse kuuro, vaan hän osaa viittomakieltä perheenjäsentensä kuurouden takia. Lisäksi hänellä on itsellään Ménièren tauti, mikä aiheuttaa kuulon asteittaista huononemista ja erilaisia muita sisäkorvan oireita. Hän, siis, osaa näytellä osansa erittäin uskottavasti samalla mahdollistaen vaihtoehtoisten unijaksojen kuvaamisen.

Switched at Birth on tällä hetkellä Yhdysvalloissa keskellä kolmatta tuotantokautta, ja epäilemättä sarja tulee saamaan jatkoa siitä pitemmällekin. Seurasin itse sarjaa sen alettua kolme vuotta sitten, ja muistaakseni olen seurannut sitä toisen kauden alkupuolelle. Pidin sarjasta, ja ajattelinkin nyt alkaa sitä katsoa alusta Neloselta virkistääkseni muistia. Sarja on lämminhenkinen ja todentuntuinen, ja kaikki näyttelijät sopivat omiin rooleihinsa. Kummatkaan vanhemmat eivät ole täydellisiä, ja teinit kiukuttelevat normaaliin tyyliinsä, joten sarjasta ei tule mitenkään täydellisyyden ahdistus, mikä on joissain amerikkalaisissa sarjoissa ongelma. Kaikille tämä sarja ei varmasti uppoa, mutta jos kaipaat hyvää draamaa ja uutta ajateltavaa, tämä sarja voi olla kuin sinulle tehty.

//www.youtube.com/embed/E-rtS0iR_Cw

Video: Switched at Birth series trailer

Vaihdokkaat (eng. Switched at Birth)

Nelonen alkaen su 29.6. klo 16.00

 

P.S. Lupaan kirjoittaa jatkossa muutakin kuin pelkkiä sarjaesittelyitä! Välillä pitää keskittyä myös vanhoihin suosikkeihin!

P.P.S. Vielä hetki aikaa osallistua Netflix-arvontaan!

 

Kulttuuri Suosittelen