Music from Nashville Season 2

822x.jpg

Kuva: ABC

Olen ollut viime aikoina taas ihan täysin Nashville:n lumoissa! Katsoin sarjan toista kautta jonkin aikaa Livin esitysten tahtiin, kunnes rupesin kärsimättömäksi, ja halusin vain lisää ja lisää jaksoja katsottavaksi. Koska Ruutu.fin maksullisessa Ruutu+-palvelun viihdepuolella oli katsottavissa toisen kauden ensimmäisten jaksojen televisioesitysten aikaan kaikki 12 jaksoa toisen kauden ensimmäiseltä puoliskolta, päätin käyttää hyväkseni ilmaista kokeilukuukautta. Rekisteröityminen oli helppoa ja vaivatonta, ja sain onnellisesti katsottavakseni monta jaksoa lisää Nashville:stä. Sain jaksot katsottua suurin piirtein samoihin aikoihin kun ensimmäinen maksullinen kuukausi pyörähti käyntiin (5,95€/kk), ja samoihin aikoihin huomasin ilokseni toisen kauden loppujenkin jaksojen tulevan Ruutu+-palveluun toukokuun lopussa. Alun perin olin suunnitellut lopettavani kokeilun ennen ensimmäistä maksullista kuukautta, mutta kätevästi sain katsoakseni myös kauden loputkin jaksot vain yhden kuukausimaksun maksamalla. Nashville:n toisen kauden loput 10 jaksoa tulivat katsottavaksi, siis, tämän viikon keskiviikkona, mikä tietysti tarkoittaa sitä, että toinen kausi on loppunut hetki sitten Yhdysvalloissa. Aikaisemmin jo iloitsinkin siitä, että sarja sai jatkoa, vaikka sen tulevaisuus välillä on vaikuttanutkin olevan vaakalaudalla. Olen nyt muutamassa päivässä tuijotellut jo puolet uusista jaksoista, vaikka paljon muutakin tekemistä olisi, mutta tämä sarja vain yksinkertaisesti on ihan mahtava. Hyvää draamaa, mahtavaa musiikkia, ja kulissien taakse kurkistamista: ihanaa! En ole varma vielä jatkanko Ruutu+-palvelun asiakkaana Nashville:n toisen kauden jaksot katsottuani, sillä viihdepuolen vetovoimana tuntuu olevan Nashville:n lisäksi esimerkiksi Mad Men:in uusimmat jaksot melkeinpä samaan aikaan jenkkiesitysten kanssa, mikä ei minuun henkilökohtaisesti juuri tällä hetkellä vetoa. Toivoisinkin, että Ruutu+ ottaisi valikoimaansa enemmän sarjoja, joita näytetään Nelosen maksullisen kanavapaketin Prime-sarjakanavalla (esim. Ringer ja Devious Maids).

//www.youtube.com/embed/3kwom8OpnMg” width=”640″>

Video: ”Trouble Is” – Juliette Barnes

Nashville:n ehdoton kulmakivi on mahtava musiikki, josta olen kirjoittanut jo pari kertaa aikaisemminkin. Sarjaan tekee musiikkia kantrimusiikin suurimmat tähdet ja lauluntekijät. Olisi mielenkiintoista tietää enemmänkin tästä musiikintekoprosessista sarjan suhteen, sillä suurin osa kappaleista kytkeytyy niiden esittäjien tarinoihin. Haluaisin tietää tilaavatko sarjan tekijät lauluntekijöiltä tietyn teemaisia kappaleita, vai käyvätkö he hyviä demoja läpi ja sovittavat niitä sitten tarinaan. Vai kenties käykö joskus niin, että mahtava laulu jopa ohjaa tarinaa eteenpäin?

Video: ”This Time” – Rayna James

Jos tämän kappaleen alku ei jää soiman päähän, on se jo pienoinen ihme. Toisen kauden puolenvälin tienoilla tätä yllä olevaa kappaletta kuullaan paljon, sillä se on Raynan uuden levyn ensimmäinen sinkku. Hän kirjoittaa kappaleen yhdessä Deaconin kanssa, ja sarjassa ensimmäisenä kuultava akustinen versio on sekin aivan mahtava!

Video: ”Hennessee” – Gunnar, Zoey and Avery

Uutena kokoonpanona toisen kauden loppupuolella on kolmikko, joka kaksi poikaa ja yksi tyttö -kokoonpanolla on kovinkin muodikas nykykantrin huomioon ottaen. Yhtyeen naispuolinen jäsen Zoey on tämän toisen kauden uusi tulokas, joka on Scarlettin paras ystävä kotipuolesta, ja hänen laulutaidot juontavat juurensa kirkossa laulamiseen.

Video: ”Believing” – Maddie and Deacon

Pidän paljon siitä, että sarjassa näytetään paljon erilaisia versioita lauluista ja niiden esittämistavoista. Akustisia versioita näytetään yleensä kun kappaletta tehdään tai hiotaan, mutta saamme myös nähdä isoja ja pieniä keikkaesityksiä sekä pätkiä musiikkivideoista ja yksityiskeikoista. Huippusuosion tämän sarjan ansiosta ovat saavuttaneet Stella-sisarukset eli Lennon ja Maisy Stella, jotka esittävät Raynan lapsia ja ovat hekin erittäin lahjakkaita. Hauskana pikkufaktana voisi mainita sen, että teini-ikäinen Lennon Stella kävi kesken prom-tanssiaistensa esiintymässä Nashville-perheensä kanssa!

Video: ”What If I Was Willing” – Will Lexington

Ensimmäisen kauden loppupuolella esitelty Will Lexingtonin hahmo on päässyt tällä kaudella aika näkyvällekin paikalle. Perinteistä cowboy-tyyliä sekä musiikillisesti että ulkomusiikillisesti noudattava Will yrittää tasapainotella kauan odotetun tähteyden ja omien identiteettiongelmiensa kanssa, mutta hän onnistuu siinä sivussa esittämään hyviä ja meneviä kappaleita. Williä esittä mahtavasti The O.C. -sarjasta tuttu Chris Carmack.

Koko ensimmäisen kauden hypetettiin Scarlettin tulevaa uraa; katsojille luotiin pikkuhiljaa sellainen kuva, että Scarlett on se seuraava iso juttu. Scarlettin ura lähtee kyllä vauhdilla käyntiin toisella kaudella, mutta samalla pintaan nousee paljon negatiivisempia tunteita, ja päinvastoin katsojalle luodaan kuva, että katselemme kaikki vauhdikasta alamäkiajelua. Musiikki on Scarlettinkin tapauksessa erittäin hienoa, ja jotenkin Scarlettille sopiikin tällainen melankolinen musiikki paremmin.

 

Onko sinulla omia suosikkikappaleita tai artistihahmoja Nashville:ssä? Etkö ole katsonut sarjaa vielä ollenkaan? Ruutu+-palvelussa on ainakin toistaiseksi katsottavissa sarjan ihan kaikki jaksot, pilottijaksosta lähtien! Hopi, hopi! Pian sinäkin kuuntelet kantria! 😀

 

Kulttuuri Musiikki Suosittelen

Supertorstai: uusia sarjoja alkaa!

420865_264216020321100_890908193_n.jpg

Kuva: ABC

Yksi parhaimmista sarjoista, jonka loppuminen harmittaa minua edelleenkin ihan vietävästi, alkaa nyt Suomessakin! GCB eli Good Christian Belles (tai oikeastaan Good Christian Bitches) aiheutti aikamoisen myrskyn alkaessaan Yhdysvalloissa keväällä 2012. Sarjaa esitettiin ainoastaan yhden kauden verran eli kymmenen jaksoa, jonka jälkeen ABC lopetti tämän kohtalaisesti katsojia vetäneen sarjan, joka oli vihastuttanut amerikkalaista kristillistä oikeistoa alkumetreiltään saakka. Kirjoitin GCB:stä pitkän esittelyn viime vuoden joulukuussa, ja Suomessa tämä huikea sarja kulkee kohtalaisen onnistuneella nimellä Petolliset enkelit.

//www.youtube.com/embed/jJym89nd4rk” width=”640″>

Video: GCB trailer

Petolliset enkelit

To 29.5. klo 21 alkaen

Liv

 

1487957_573136842765054_995823291_o.jpg

Kuva: Starz

Alunperin BBC:n tuotantoa oleva The White Queen perustuu Philippa Gregoryn (mm. The Other Boleyn Girl) samannimiseen kirjaan. Romaanin pohjana on Englannin valtaistuinpeli 1400-luvulta, jolloin kaksi kilpailevaa sukuhaaraa taisteli verisesti kruunusta ja sen pitämisestä itsellään. Lancasterin suvun värinä oli punainen, ja York-suvun värinä oli valkoinen, minkä ansiosta Yorkin sukuun nainut Elizabeth Woodville tunnetaan historiassa valkoisena kuningattarena. Legendan mukaan Elizabeth tapasi senhetkisen kuninkaan Edvard IV:n esittäessään tälle huolensa oman leskiasemansa puolesta. Pari rakastui palavasti ja meni salaa naimisiin, mutta alusta asti melkeinpä kaikki ihmiset Elizabethin ympärillä olivat häntä vastaan. Häntä ja hänen äitiään syytettiin noituudesta, mikä ei tuohon aikaan ollut naurun asia. Olen lukenut Gregoryn kirjan, johon tämä minisarja perustuu, ja voin kuvitella, että tarina soveltuu hyvin tällaiseksi näyttäväksi BBC:n sarjaksi. Sarja on katsottavissa HBO Nordicin verkkopalvelussa, ja mukavana yllätyksenä huomasin, että Valkoinen kuningatar alkaa myös Ylen TV1:llä. Torstaisen ensiesityksen jälkeen jakson voi katsoa uusintana lauantaina tai 14 päivän ajan Yle Areenasta.

Video: The White Queen trailer

Valkoinen kuningatar

To 29.5. klo 21 alkaen

Yle TV1

 

679820_449588041743851_1867605239_o.jpg

Kuva: FX

Kulttihitiksi alusta asti noussut (ja sellaiseksi varmasti myös tarkoitettu) American Horror Story palaa Suomessa televisioon toisen kauden jaksoin. Voisi melkeinpä puhua uuden sarjan alkamisesta, sillä tämän sarjan kaikki kaudet ovat juoneltaan ja hahmoiltaan erillisiä, ns. stand-alone, ja niillä kaikilla on omat nimetkin. Tämä sarjan toinen kausi tunnetaan nimellä American Horror Story: Asylum eli mielisairaalassahan tässä seikkaillaan. Monet näyttelijät ovat sarjan ensimmäisen kauden katsoneille tuttuja, sillä erillisistä tarinoistaan huolimatta tämän sarjan kaudet vilisevät muiltakin kausilta tuttuja näyttelijöitä. Tämä AHS:n toinenkin kausi keräsi mukavan potin palkintoehdokkuuksia, eikä ainakaan tällä hetkellä näytä siltä, että sarja loppuisi Yhdysvalloissakaan. Sarjan neljäs kausi alkaa myöhemmin tänä vuonna, ja sen teemana tulee olemaan karnevaalit eli Freak Show. Tämän Subilla nähtävän sarjan toisen kauden jaksot tullaan näkemään Katsomossa television ensiesityksen jälkeen.

American Horror Story: Asylum

To 29.5. klo 00.00 alkaen (eli to-pe välisenä yönä)

Sub

 

Ihan mahtava tapa viettää vapaa-aikaa: uusia, mahtavia sarjoja! Onneksi osa näistä näkyy myös nettipalveluissa, ettei kaikkea vapaa-aikaa tarvitse sovittaa sarjojen ympärille, jos ei satu omistamaan tallentavaa digiboksia. Alkukesä vaikuttaisi muutenkin olevan Suomen televisiossa uusien sarjojen kulta-aikaa, ja sinänsä ajoitus uusille sarjoille on hyvä, sillä suurin osa jenkkisuosikeista on jo jäänyt kesätauolle. Onneksi ei enää edes aurinko paista, että ei tarvitse selitellä, miksi viihtyy sisällä television ääressä!

 

Kulttuuri Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta