Joulukalenterit 2017 televisiossa!
”Jee, on rankkaa olla tonttumies…” On vain yksi joulukalenteriohjelma televisiossa, joka on päässyt niin legendaariseen asemaan, että sitä muistellaan joka vuosi joulun alkaessa kolkutella marraskuun harmauteen ja pyydetään uusintana myöskin joka vuosi. MTV3-kanavalla vuonna 1997 ensi-iltansa saanut The Joulukalenteri valtasi suomalaisten sydämet aikuisiinkin vetoavalla tarinallaan kilteistä ja pahoista tontuista, joista monet puhuvat hassulla tavalla englantia ja suomea sekoittaen. Pari kertaa vuosien saatossa uusittu suosikkikalenteri nähdään pitkästä aikaa televisiossa tänä vuonna, ja nyt jälleen uudet sukupolvet voivat rakastua tähän omalaatuiseen mestariteokseen.
The Joulukalenteri Sub 1.-24. joulukuuta n. klo 19 — kalenterin kaikki jaksot katsottavissa heti C More -suoratoistopalvelussa
Video: Everyday in joulukuu The Joulukalenteri (Sub)
Yle tuottaa joka joulu uuden ja laadukkaan joulukalenteriohjelman niin pienien kuin vähän suurempienkin katsojien iloksi, eikä tämä vuosi ole poikkeus. Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! on nimensä mukaisesti huima seikkailu, jonka tuoksinassa opitaan oikean ja väärän eroista. Ystävykset yrittävät löytää joulupukin salaisen kirjan, eikä kommelluksilta ja musisoinnilta vältytä. Tarinaa värittävät upeat ulkomaisemat ovat suoraan Suomen Lapista.
Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! Yle TV2 1.-24. joulukuuta n. klo 17.45 — jaksot katsottavissa myös Yle Areenassa
Yle Fem -kanavan ruotsinkielisen lastenohjelma BUU-klubben:in uudessa joulukalenterissa seikkaillaan joulupukin kotimaisemissa Korvatunturilla. Joka päivä pienet katselijat pääsevät tutustumaan Korvatunturin kirjastoon ja sen sisältämiin upeisiin tarinoihin. Juontajien ja kirjastosta löytyvien tonttujen kanssa availlaan myös luukkuja, joihin perinteiden vastaisesti laitetaan lahjoja!
BUU-klubbenin joulukalenteri Yle Fem 1.-24. joulukuuta n. klo 18 — jaksot katsottavissa myös Yle Areenassa sekä BUU-sovelluksessa
Erilaisia joulukalentereita on tarjolla lisää sekä suoratoistopalveluissa että television puolella, ja ainakin näitä kalentereita voit seurata jouluun valmistautuessa:
- Tonttu Toljanterin joulukalenteri: Muorin töissä: Ylen joulukalenteri vuodelta 2007 voitti tämän vuoden toiveuusintaäänestyksen, ja kaikki jaksot ovat jo nyt katsottavissa Yle Areenassa
- Olga P. Postisen joulukalenteri: Ylen joulukalenteri vuodelta 1987 tuli toiseksi tämän vuoden toiveuusinnoista äänestettäessä, ja kaikki jaksot ovat katsottavissa Yle Areenassa
- Tohtori Raimon joulukalenteri tarjoaa kotimaista poliittista satiiria pienissä videopätkissä uusintana viime joululta Ylen tuotantona Yle Areenassa
- Ylen Elävässä arkistossa voi tutkia Ylen menneiden vuosien joulukalentereita. Tarkista vaikka mikä oli syntymävuotesi joulukalenteriohjelma!
Iloista joulunodotusta! 🙂
Kuvat: Sub, Yle, Yle.