Mitä katsoa TV:stä, kun toipuu syöpäleikkauksesta?
Tuosta. Eipä paljon klikkiotsikommaksi pääse.
Olin viime viikolla leikkauksessa, jonka avulla pyritään selvittämään ja pysäyttämään melanooman eteneminen. Oikean jalan pohkeesta otettiin jäätelökauhamaisesti iso pala, saman jalan kaikki imusolmukkeet poistettiin, ja vasemmasta reidestä otettiin ihoa peittämään edes osittain tuo uusi, iso kuoppa. Kepit, kipulääkkeitä, ja kuukausi sairaslomaa, jonka lopuksi kuulen tulokset ja jatkotutkimussuunnitelmat.
Vielä joitain viikkoja sitten murehdin työtilannetta, rahatilannetta, painoani, ja kaikkea pientä ja suurta elämän palasta. Nyt murehdin pojan talvivaatteita, kaupassa käymisiä, haavojen vuotamista ja niitä pieniä paskiaisia, jotka ehkä mylläävät kehossani tälläkin hetkellä.
On päiviä, jolloin itkemme, mutta useimpina nauramme ja vain elämme. Pelottaa ja huolettaa.
Tsemppiä, pysy positiivisena, jaksa uskoa, kyllä se siitä. Joskus uskon, joskus en.
On vaikea jatkaa normaalissa päiväjärjestyksessä, kun ei tiedä, onko tuleva joulu se viimeinen, vai pääseekö valittamaan vielä 80-vuotiaana leikkauspotilaana vieruskavereille elämän hankaluutta, kuten useampi huonetoverini viime viikolla.
Blogi jatkuu ihan normaalisti, vaikka välillä pieniä taukoja saattaa ilmaantua, mutta halusin kertoa asiasta, koska kertominen on ollut asenteeni melkein heti diagnoosista lähtien. Tätä se elämä vain nyt on, ja toivottavasti on jatkossakin, sitä elämää.
Ai, mitä katson televisiosta, kun en halua ajatella syöpää? Ainakin Mindhunteria, Supergirliä, Pretty Little Liarsia, Rivieraa, Dynastyä, Outlanderia ja Rouva Ministeriä.
