Pointsit Ylelle: Nuorten ohjelmien huippua

Lasten piirrettyjä, aikuisten sarjoja, realityä, uutisia... Useimmiten tavallisilla televisiokanavilla ei ole jälkeäkään nuorille suoraan suunnatusta sisällöstä, mutta onneksi aina on Yle.

Vaikka monet ihmiset narisevat Yle-veron maksamisesta, on kyseiseen veroon selkeästi syynsä. Ylen toiminta takaa sisältöä eri ihmisryhmille, jotka jäisivät pimentoon maksullisilla kanavilla, eli Yleltä pitäisi löytyä jotain kaikille suomalaisille.

Jos olet nuori, nuorenmielinen, tai lähipiirissäsi on nuoria, ei missään nimessä kannata unohtaa Ylen sisältöä, vaikka se ei pomppaisikaan silmille somessa tai näkyisi mainostauluilla.

Toki nuoret katsovat mielellään aikuisille suunnattuja sarjoja, ja onhan esimerkiksi Salkkareilla nuorten spin-off-sarjoja, kuten tässä kuussa toisen kautensa aloittava Käty eli Kämppä tyhjänä. Lisäksi joillakin kanavilla nähdään nuorille suunnattuja jenkkisarjoja, jotka kuitenkin ovat enemmän nuorten aikuisten sarjoja.

Suoratoistopalvelut ovat myös alkaneet viime aikoina panostaa nuorten sisältöön, ja varsinkin Netflix on kunnostautunut tuottamaan omia sarjoja, joiden kohdeyleisöä ovat vaikka yläasteikäiset tai lukiolaiset.

Suomenkielisen nuorten sisällön kruunamaton kuningas on kuitenkin kiistatta Yle, mutta pelkään, ettei hyvä sisältö tavoita kohdeyleisöään tarpeeksi hyvin.

Kotimaista televisiomaailmaa seuratessani kuulen usein mahtavista nuorten televisiosarjoista ja -ohjelmista, joista en kuitenkaan ikinä kuule somessa tai muualla. Myönnettäköön, etten itse ole sarjojen kohdeyleisöä, enkä siten kuule myöskään varsinaisen kohdeyleisön mielipidettä sarjoista, mutta mutu-tuntumalla sanon, että nämä taidolla ja tositarkoituksella tehdyt nuortensarjat kaipaisivat ja ansaitsisivat enemmän huomiota.

Hyvää osviittaa Ylen nuorten ohjelmista saa Yle Areenasta, jossa on koulun alkua ajatellen koottuna tämän hetken parhaita nuortensarjoja.

Mielenkiinnolla olen seurannut varsinkin HasBeen-sarjan tuotantoa. Sarja kertoo entisestä teinitähdestä, joka yrittää tehdä comebackin. Pääosaa esittävä Johannes Brotherus tekee sarjassa läpimurtoroolinsa, ja hahmon parasta ystävää näyttelee Mimosa Willamo, joka on tuttu Apulanta-elokuvasta Teit meistä kauniin sekä Ylen Instagram Stories -sarjasta Karma.

HasBeen-sarjan ensimmäinen kausi julkaistiin viime keväänä, ja tuore toinen kausi julkaistiin televisiossa ja Areenassa kesän aikana. Toisen kauden päättänyt jakso kuvattiin tämän kesän Ruisrockissa, jossa hahmot törmäsivät julkkikseen jos toiseenkin!

Tutustumisen arvoiselta vaikuttaa ehdottomasti myös Hullu - hullumpi - yläaste -animaatiosarja, jonka on tehnyt 20-vuotias Tuomas Toivainen. Monilahjakkuus on selkeästi Toivaisen juttu, sillä hän on itse animaation lisäksi ohjannut, käsikirjoittanut ja leikannut sarjan. Aika huikeeta!

Yle Areenassa on toki vieläkin katsottavissa parin vuoden takainen norjalainen nuorten hittisarja Skam sekä paljon muuta mahtavaa. Musiikkipuolelta kannattaa ehdottomasti tsekata festarikeikat ja musadokkarit.

Nyt on hyvä hetki tutustua syvemmin Ylen tarjontaan, vaikka mielikuvissa se olisikin pelkkiä uutisia, urheilua, Kotikatua ja asiaohjelmaa. Kolua Areenaa tai jopa avaa televisio! Saatat yllättyä positiivisesti.

 

 

 

 

Kuvat: Yle/Jarkko Matikainen, Yle kuvapalvelu, Tuomas Toivainen/ Hullu hullumpi yläaste / Yle Kuvapalvelu.

Kommentoi