Upea tuotanto: Bachelorette Suomi

The Variety Show

Tiedättehän, miten usein vähän hävettää verrata kotimaisia ohjelmia suuren maailman meininkiin? Miten Suomessa tehdään usein televisiotakin vähän anteeksipyydellen ja itseään vähätellen?

Uusi pari viikkoa vanha Bachelorette Suomi on aivan upea! Haluan ehdottomasti hehkuttaa ohjelmaa ja varsinkin sen tuotantoa kokonaisuudessaan, sillä nyt on kerrankin onnistuttu hoitamaan homma kotiin!

Olen suuri The Bachelor ja The Bachelorette -sarjojen fani, ja nimenomaan alkuperäisten amerikkalaisversioiden. Muiden maiden versiot eivät ole ikinä minua kiinnostaneet ja jo ajatuksen tasolla suomalaisversiot tuntuivat aivan hirveiltä. Jo Bachelor Suomi yllätti muutama vuosi sitten positiivisesti, sillä se onnistui välttämään suomalaisen kiusaantuneisuuden osin hyvän tuotannon ja varsinkin jälkituotannon avulla, mutta sekin jäi vähän vajaaksi täydellisyydestä.

Bachelorette Suomi -sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa esittelevät Bachelorette-Jennyn ja hänen rakkauttaan tavoittelevat miehet. Jaksoissa nähdään sekä ennalta kuvattua esittelymateriaalia että jännittävä ensimmäinen päivä Vanajanlinnassa, kun Jenny kohtaa miehet.

En tiedä, kuinka paljon sääjumalien tuuria oli kyseessä, mutta ruudusta välittyi katsojalle aurinkoinen kesäpäivä, joka loisti yhdessä sarjan päätähden Jennyn kanssa. Päivä oli upea ja aurinkoinen, kuvauspaikat ja kuvakulmat oli hyvin valittu, kameratyöskentely toimi, kaikki toimi. Jenny oli stailattu upeasti mutta ei liian koreasti, jolloin hänen luontainen aurinkoisuus pääsi hienosti esille. Miehet näyttivät myös hyvältä, ja taitavalla editoinnilla vältettiin suurimmat alkunolostelut jännittävässä tilanteessa.

Katsojana huomio kiinnittyy usein televisiosarjoissa ja -ohjelmissa sisällöllisiin seikkoihin ja näyttelijöihin, ja tuotannon teknisen puolen huomioi yleensä vain negatiivisesti. Koska olen tottunut kokeneissa amerikkalaisversioissa täydelliseen tuotantoon, en osannut odottaa suomalaisversiolta samaa, ja yllätyin todella positiivisesti ensimmäisten jaksojen parissa. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi uskonut suomalaisten ammattilaisuuteen, vaan osittain kyseessä on kulttuurierotkin siitä, kuinka sliipattua menoa ruutuun halutaan. Ja minähän haluan.

Kunpa osaisin useamminkin hehkuttaa tuotannon teknillistä puolta! Bachelorette Suomi -ohjelmassa minulta suurimmat kiitokset saa ehdottomasti editointi eli leikkaus. Homma toimii hyvin ja soljuu eteenpäin loistavasti, ilman sitä kotimaisille ohjelmille (ja ihmisille) ominaista kiusallisuutta.

Paljon kiitosta ansaitsee tietysti päätähti Jenny. Hän on jo konkari näissä sarjoissa mutta tuntuu oikein loistavan ohjelman emäntänä. Hän on vahva omissa mielipiteissään ja valinnoissaan mutta ei epäröi myöskään myöntää olevansa välillä väärässä. Hän on positiivinen ja osaa saada miehetkin rentoutumaan, eikä hänestä huomaa ohjelman teon jännitystä. Vaikeassa paikassa hän näyttää tunteensa, ja hänen onnistuu näyttää luontevalta niin iltapuvuissa kuin arkivaatteissakin.

Lisäksi täytyy mainita, että ohjelmaan valikoitui hyviä miehiä, sekä ulkoisesti että sisäisesti.

En kyllä mitenkään saa tähän kirjoitettua kaikkea, mitä mieleen tulee sarjasta, mutta 99-prosenttisesti kaikki on positiivistä, mikä on aivan huippua!

En ollut aikonut alkaa katsoa Bachelorette Suomea, koska en vain uskonut sen toimivan kotimaisena versiona, mutta onneksi olin väärässä! Ja kuten amerikkalaisversioissa, katson mieluummin Bachelorettea kuin Bacheloria.

Bachelorette Suomi tulee maanantaisin klo 21 Liviltä, ja televisiossa nähdyt jaksot ovat ilmaiseksi katsottavissa Ruudussa. Seuraavan viikon jakson voi katsoa Ruudusta aina etukäteen, jos on tilattuna maksullinen Ruutu+.

 

Joko sinä olet lähtenyt Jennyn matkaan? :)

 

P.S. Muistatteko, kun haastattelin Jennyä aiemmin tänä vuonna Bachelor Winter Gamesin tiimoilta?

 

 

 

 

 

Kuvat: Nelonen Media / Teemu Meuronen.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.