Ylen uutuussarja Syke: miten sairaanhoitajat jaksavat työssään?
Jos olisin sensaatiohakuisempi, tämänkin postauksen otsikko kuuluisi jotakuinkin näin: ”Ylen uudessa kohusarjassa nähdään Iina Kuustosen tissit!” tai ”Yle tuhlasi tuhansia suolenpätkiin!”. Nyt, kun tuo kohuhuutelu on hoidettu pois alta, voin keskittyä Sykkeen sydämeen: sairaanhoitajiin ja heidän työhönsä.
Ylen uusi suursatsaus Syke on tuotantoyhtiö Yellow Film & TV:n käsialaa, ja tämä sarja taitaa olla Ylen suurimmin markkinoituja ohjelmia ainakin muutamaan vuoteen; niin paljon tuntuu sarja olleen tapetilla eri medioissa viime aikoina. Syke sijoittuu ”suurkaupungin keskussairaalan traumaosastolle, jossa hoidetaan akuuteimmat potilastapaukset”, ja sen pääosassa on neljä sairaanhoitajaa, joiden elämää seurataan sekä sairaalan työelämässä että sen ulkopuolella. Sarja vilisee kotimaisia suosikkinäyttelijöitä, kuten Lena Meriläinen (Kotikatu), Tiina Lymi (Isänmaan toivot), Iina Kuustonen (Putous) sekä Matti Ristinen (Kun taivas repeää). Sarjassa mennään vauhdikkaasti lennolle elinsiirtotapausten mukaan eikä sairaalan vilinältä voida välttyä, mutta tasaisin väliajoin hiljennetään tahtia ja keskitytään potilaisiin ja heidän tapauksiinsa.
Katsoin itse Syke-sarjan ensimmäisen jakson sunnuntaina Yle Areenasta, ja alun takelteluista huolimatta ensimmäinen jakso vei mukanaan, ja taisinpa lopussa tirauttaa kyyneleenkin hahmojen tunnelmoinnin lomassa. Olin aluksi hyvin epäröivä, koska monesti olen ollut ennakkoluuloinen ja huomannut, että eihän suomalaiset pysty tekemään nykyaikaista lääketieteellistä draamaa, mutta höpö, höpö, sanon itselleni! Tähänkin sarjaan pääsee helposti mukaan, kunhan ei anna itsensä pelästyä Iina Kuustosen Iiris-hahmon alun kovin kylmäkiskoista käyttäytymistä sekä ajoittain mielestäni liian kovalla ollutta taustamusiikkia.
Hahmojen kuvailut pääsevät alkukankeuden jälkeen hyvin käyntiin, ja tässä auttaa paljon varsinkin Lena Meriläisen Lenita-hahmon tasaisuus kaiken tohinan keskellä; ympärillä olevasta hälinästä huolimatta hän ottaa rauhallisesti ja maalaisjärjellä tilanteen kuin tilanteen, vaikka sen voi nähdä myös hahmon heikkoutena. Ensimmäisessä jaksossa tutustutaan myös Iirikseen (Iina Kuustonen), joka hoitajaharjoittelijana kyseenalaistaa tilanteita kokeneempia hoitajia enemmän, ja siten hän toimiikin katsojien apuvälineenä omanlaisessa ummikon roolissaan: hän kysyy ja hänelle selitetään. Tiina Lymin Marleena on empaattinen ja maanläheinen, mutta katsojille selviää pian sen vaativan oman veronsa. Neljäntenä pääosan hoitajana nähdään äitiysvapaalta palaava Johanna (Leena Pöysti), joka on etevä ja kaunis. Muissa pääosissa ovat sairaalan eri lääkärit, ja heidän luonteensa ja käytöksensä ovat aika lailla kaikissa ääripäissä tökerön omahyväisestä järkevään ja käytännölliseen, sekä muut ympäristöön kuuluvat lääkealan ammattilaiset.
Sarjan ensimmäisen jakson perusteella olisi helppo osoittaa syyttävää sormea melkeinpä jokaisen päähahmon suuntaan (huora! narkkari! tunteeton lahna!), mutta sarja onnistuu näyttämään tilanteista eri puolia, joten hahmojen ratkaisut ovat empaattiselta ihmiseltä ymmärrettävissä. Kuten sairaalamaailma itsekin, on ihmisten teot sekä niiden syyt ja seuraukset mustavalkoisesta päällysteestään huolimatta vahvasti harmaan eri sävyjä. Hoitajien työ on täynnä valintoja lääketieteen osittaisesta yksioikoisuudesta huolimatta, enkä oikein ymmärrä, miten sairaanhoitajat jaksavat työssään! On kiire, kaikki valittavat, asiat ja ihmiset repivät eri suuntiin, ei voi tehdä virheitä, ettei joku kuole, pitäisi olla ystävällinen, pitäisi reagoida järjellä yllättäviinkin tilanteisiin ja kaiken tämän lisäksi pitäisi jaksaa pitää huolta omasta (ja perheensä) hyvinvoinnista. Minusta itsestäni ei olisi tähän työhön, ja tämä sarja saa minut jälleen kerran ajattelemaan, miten hienosti hoitajat tekevät työtään!
En itse ole hoitoalalla, joten pyysin muutamaa ystävääni kommentoimaan Syke-sarjaa ammattilaisen näkökulmasta. Aika monessa artikkelissa on tehty samoin, ja onhan sarjan tekijäjoukoissakin suuren maailman tyyliin sairaanhoitajakonsultti autenttisuutta varmistamassa. Minun lukiokaveriporukastani hämmentävän moni päätyi hoitoalalle, sillä meidän 14 hengen porukassa on tällä hetkellä 3 sairaanhoitajaa, 1 terveydenhoitaja, 1 lähihoitaja ja 2 fysioterapeuttia. Olemme kaikki levittäytyneet ympäri Suomen, emmekä sen takia pääse kokoontumaan kovin usein, mutta kyllä ne omat ystävät ovat parhaita! Ihanasti tämän porukan sairaanhoitajat suostuivat kommentoimaan tätä postausta varten Syke-sarjaa.
Sairaanhoitaja, 30-v., Pirkanmaa:
”Hyvin on kuvailtu ’lääkäri vs.hoitajat’; edellisessä työpaikassa osastonlääkäri esim. ei edes keskustellut lähihoitajien kanssa! Varsinkin vanhemmissa sukupolvissa auktoriteettia löytyy, ja nuorissakin on näitä, ikävä kyllä, mutta en lähde yleistämään tietenkään. ;) Kerran otti päähän yksi MEIDÄN ikäinen mieslääkäri, joka kyttäsi vierestä, kun kääntelin potilasta sopivaan asentoon, että herran on hyvä kuunnella keuhkot ja sydän, vaihtaen sängyn puolia. Käskin homman lopuksi ottaa siinä sitten hanskat käteen ja ottamaan vuodesuojasta kiinni, että saadaan potilas hyvään asentoon. Kyllä se totteli… Psykiatrian puolella lääkärit yleensä arvostavat potilaan omahoitajia, on hän sitten koulutukseltaan mikä hoitaja vain. Tuosta kirurgian kansliasta tuli mieleen yksi hämeenlinnalainen kirran osasto, missä me opiskelijat jouduimme syömään vanhassa huuhtiksessa; iltavuorossa saimme kyllä mennä hoitajien kansliaan, jos siellä oli tilaa.
Itse en onneksi koskaan ole joutunut vastaaviin tilanteisiin kuin tämä harjottelija. Psykiatrisen puolella joudutaan aika paljolti tekemään potilaan puolesta päätöksiä ja asettamaan rajoja. Näissä asioissa omahoitajat päättävät asiat, ja lääkärille vain informoidaan. Omaiset on asia erikseen. Hyvä paha omainen… Varsinkin vanhuspuolella omaiset saattavat ajaa omia etujaan, ja he tulevat kuvioihin vasta lähempänä h-hetkeä. Lohduttamiseen ja huonojen uutisten kertomiseen ei totu, mutta onneksi omassa työpaikassa näitä on harvemmin!
Meillä ainakin tuntuu olevan todella vaikeaa lääkäreillä välillä määrätä kunnolla kipulääkkeitä kuolevan potilaan hoidossa Myös on kadonnut täällä vanhuspuolella ”arvokas kuolema”; yritetään Martta/Teppo 100+ (karrikoidusti) aloittaa iv-tiputukset, ja vielä mietitään elvytystä… Varsinkin vanhemmat hoitajat puhuvat näistä asioista, ettei enää anneta iäkkään ihmisen vaan kuolla rauhassa.
Oma lukunsa on myös päihteitä käyttävät työkaverit, joita ikävä kyllä on ollut. :/ Silmät seisoo, töihin ei tulla, rikostausta löytyy, lääkkeitä katoaa jne. Mutta sarjassa näytti hyvin silti tekevän työnsä (ei silti mikään puolustus), ja toinenkin hoitaja näytti käyttävän rauhoittavaa yötä vasten tarvittaessa. Mutta joo, kyllähän kivannäköiset lanssikuskit aina on tervetulleita. :D Tykkäsin sarjasta, ja ylläri itkin vuolaasti. Varmasti jatkan katsomista. :)”
Sairaanhoitaja, 30-v., Uusimaa:
”Lääkäreiden ja hoitajien hierarkia esitetään todenmukaisesti. Toki tämä on lieventynyt vuosien myötä runsaasti, eli on suurimmaksi osaksi vanhempien lääkäreiden ongelma, mutta osa uudesta sukupolvesta yrittää jatkaa perinnettä. Moni on kuitenkin ymmärtänyt, että työskentely on kaikkien näkökulmasta helpompaa, kun toimimme samalla tasolla hyödyntäen ja arvostaen kaikkien ammattitaitoa; kuten tapahtui lentokoneessa, eli sydänkirurgi teki täydellistä yhteistyötä hoitajan kanssa tasaarvoisena ja pelasti potilaan, alun ennakkoluuloista huolimatta (”sä oot mammalomalta palaamassa, onkohan taidot ruosteessa?”).
Lääkäreiden ulosanti on oikeastikin toisinaan hyvin töksähtelevää, jota hoitajat joutuvat usein paikkailemaan. Lääkärit puhuvat myös välillä omaa ”kapulakieltään” ja me hoitajat suomennetaan.
Toisinaan tuntuu, että lääkärit esineistävät potilaat, puuttuu empatia niin potilaita kuin omaisiakin kohtaan. Niin kuin sarjassakin tuotiin esille, lääkäri tahtoi leikata vain oman mielenkiinnon vuoksi, vaikka potilas ei siitä hyötynyt, päinvastoin olisi joutunut kärsimään.
Hoitajina joudumme toimimaan potilaiden ”asianajajina” lääkäreille ja omaisille. Hoitajat toimivat ja keskustelevat potilaiden kanssa ja pääsevät näin todelliseen kuvaan potilaan tilasta ja kokonaiskuvasta (niin kuin sarjassa mummon kohdalla kävi). Lääkärit käyvät vain lyhyesti tapaamassa potilasta, jolloin kuva potilaasta jää vajavaiseksi. Toisinaan myös omaiset ovat niin lähellä potilasta, että heidän on vaikea ymmärtää, mikä todellisuudessa on potilaalle itselleen parasta. Hoitaja joutui hieman tiukemmin vääntämään rautalangasta, jonka jälkeen omaiset vasta ymmärsivät mummon kohdalla asian ytimen.
Nuori uusi hoitaja Iiris yrittää kyseenalaistaa hyvin, että tarviiko hoitajan kaikkea kestää… Vanhemmat kollegat yrittävät vain tsempata, ”kyllä sä totut”, mutta miksi? Teemmehän ihan yhtä tärkeää työtä kuin kaikki muutkin tässä yhteiskunnassa.
Mitä tulee hoitajiin sen roolin ulkopuolella, esitettiin se sarjassa ehkä melko kraavisti mutta ääripäitä kieltämättä. Onko narkkaaminen tämän raskaan työn tulosta? Teet kaikkesi työsi eteen, koet potilaiden ja omaisten kärsimykset heidän rinnallaan; siihen kun ei koskaan totu. Joku voi ajautua näinkin epätoivoiseen tekoon omaa jaksamista ylläpitääkseen. Ehkä sarjan narkkarihoitajalla työ oli vienyt voimat myös oman työn ulkopuolisen elämän ylläpitämiseltä ja kehittämiseltä. Toisen hoitajan huoraamisen tulkitsen itse viestiksi tämän rankan työn alhaisesta palkauksesta. Miksi sitten kuitenkin teemme sitä?? Kutsumus? Niin kuin tällä sarjan Iiris-hoitajalla oli selvä vahva kutsumus työtä kohtaan, vaikka siinä on lähes kaikki päin mäntyä, mitä hän haluaisi muuttaa. Kutsumus menee jopa oman itsen edelle siinä määrin, että hän on valmis huoraamaan, saadakseen jälkikasvun elannon turvattua.”
Sairaanhoitaja, 30-v., (myös) Uusimaa:
”Syke oli mun mielestä ihan vaikuttavan tuntuinen sarja. Vähän tuli mieleen vanha kunnon Teho-osasto. Ääripäitä oli haettu aika reippaasti ihmisiin ja rooleihin, mutta sarjasta voi huomata kuinka taustatyötä on tehty hyvin.
Tietynlaiset myytit elää yhä. Hierakiaerot voi huomata vieläkin ja varsinkin yleensä sellaisilta henkilöiltä, jotka ovat lopulta vain epävarmoja omasta toiminnastaan ja osaston tavoista. Ekassa jaksossa oli paljon tärkeitä poimintoja, esimerkiksi kuinka ihmistä haluttaisiin hoitaa viimeiseen asti, mistä seuraa päätöksien teon vaikeus hoitojen lopettamisesta…
Tuodaan hyvin esille kuinka sairaanhoitajakin on vain ihminen, joka ei aina pysty siirtämään tunteita syrjään. Sitten tietenkin on vastakohtana rankka työ rankat huvit, mutta onko näin, pitääkö olla näin? Jäin miettimään ”lisätyötä”, yritettiinkö tällä tuoda esiin pientä palkkaa vai suuria kuluja/kallista makua.
On myös hienoa, jos teholla on kriittisen potilaan vierellä mahdollista olla omainen läsnä kokoajan! Meillä tämä vielä kankeaa, ja vain tiettyinä aikoina vanhemmilla mahdollista olla lapsensa vierellä. Perheiden tunteet ja toiveet tulevat sarjan ekassa jaksossa hyvin esille. Paljon pohdintoja aiheutti myös elinsiirto ja luovuttaja yms., mitkä ovat ihan aiheellisia ja raskaita pohdintoja myös todellisuudessakin.”
Täytyy myöntää, että yllä olevat naisten kommentit työstään saa miettimään paljonkin. Ensinnäkin on mukavaa huomata, että Syke on selkeästi onnistunut sairaanhoitajan työn ja sen ympäristön esittämisessä, vaikkakin draamalle tyypillisen karrikoidusti välillä. Toiseksi tuntuu naisten kommenteista paistavan läpi myös tyytyväisyys siitä, että sarjaa tehtäessä on nähty vaivaa heidän ammattinsa oikein esittämiseen! On aika käsittämätöntä, kuinka monta liikkuvaa osaa ja huolehdittavaa osa-aluetta erilaisissa sairaanhoitajien työtehtävissä on.
Sarja herätti sen verran paljon ajatuksia kommentoijissani, että kirjoittanen toisen postauksen sarjasta vaikka tämän kymmenosaisen ensimmäisen kauden loppupuolella. Jos teillä heräsi ajatuksia joko Syke-sarjasta tai sairaanhoitajan työstä ylipäätään, kommentoikaa toki tähän alapuolella tai laittakaa minulle sähköpostia, jos haluatte pysytellä enemmän anonyyminä. Suosittelen tutustumaan Sykkeeseen! Hyvää ja laadukasta kotimaista draamaa!
//www.youtube.com/embed/JjFahFNQyLU
Video: Syke traileri
Yle TV2 keskiviikkoisin klo 21.00
Kuvat: Yle