Astiahamsterin puheenvuoro

Lapsena jouluna ja syntymäpäivinä kovat, astioita sisältäneet paketit, olivat niitä epätoivotuimpia. Kaikenmoiset lusikat, kipot ja kulhot eivät kiinnostaneet, vaikka kohteliaasti niistä aina kiitin ja pyysin äitiä laittamaan ne talteen. Vielä rippi- ja ylioppilasjuhlien aikoihin astiat olivat niitä ’ihan joo ookoo’-lahjoja. Sitten tapahtui jotain. Maailma päässäni kirkastui ja aloin näkemään nuo lautaset ja lasit uusin silmin. Ja siitä lähtien olen ollut armoton astiadiggari.

Ensin tosiaan sain toiveesta lahjaksi Iittalan Taika-mukeja ja kulhoja. Sitten tein kotona tutkimusretkiä astiakaappeihin ja kolusin kirppareita. Muutettuani ensimmäiseen omaan kotiin kaupunkiin pääsin kiertelemään kirppareita vieläkin enemmän ja totta kai siinä sivussa mm. Marimekon liikkeitä niin usein kuin vain aikaa riitti ja jalat jaksoivat kantaa.

Pikkuhiljaa hommasin kulhon sitä ja toisen tätä. Omistin, ja omistan edelleenkin, erittäin kirjavan setin astioita. Eri kokoisia, eri värisiä, parittomia ja parillisia. Mielestäni se on rikkaus ja kiinnostava juttu kattauksessa, nimittäin se, että kattaus koostuu erilaisista astioista.

Väriä, väriä, väriä. Graafisuus, muodot ja muotokieli, värit ja käytännöllisyys vetoavat minuun. 

Kuten sanottu, kirpputoreilta tekee huippuja löytöjä. Kuvan lautaset (oikeasti niitä on joko 5 tai 6 kappaletta) ostin entiseltä Valtteri-kirpulta viiden euron yhteishintaan. Sinisen mukin olen dyykannut tutun kirpparitavarakasasta ja turkoosin pikkukupin ostin niin ikään Puu-Vallilan pihakirpparilta. 

Muutenkin tykkään erityisesti keittiön sisustamisesta ja laittamisesta, vaikken pidä ruuanlaitosta. En edes oikein osaa laittaa ruokaa, niin varmaankaan siksi en siitä pidä. Mutta kattaminen ja muu sellainen homma on sitten se mun juttu.