Sainpa nyt vihdoinkin käsiini Tuula Karjalaisen kirjoittaman Tee työtä ja rakasta, Tove Janssonin elämäkerran siis. En malttanut odottaa, että saisin ensimmäisen aukeaman auki ja sitä tunnetta, kun tekstiin pääsee rauhassa uppoutumaan.

Elämäkerrat kiinnostavat mua todella paljon. Verhojen raottaminen ja taustojen avaaminen (enkä tällä nyt tarkoita, että haluaisin kovasti sorkkia muiden elämää, jotkut persoonat vain kiinnostavat syystä tai toisesta). Tove on aina ollut mulle tärkeä henkilö, mutta vasta näin vanhemmalla iällä olen oikeasti kiinnostunut hänen persoonastaan, ennen lähinnä muumimaailma ja sen filosofisuus kiinnostivat. Mutta kun nyt olen tutkinut Toven elämää ja persoonaa jonkin verran, niin tuntuu siltä kuin tiedonjano ei ottaisi vain sammuakseen. Jotain niin kiinnostavaa tuossa on.

En ole vielä päässyt kuin reilut 40 sivua eteenpäin, mutta alku vaikuttaa erittäin lupaavalta. Sopivan yksityiskohtaiselta. Jollakin tasolla ehkä jopa hieman samaistun Toveen, tai siltä tuntui ainakin kohdassa, missä kerrottiin Toven ystävättärelleen lähettämistä kirjeistä, joissa hän mietti pelkojaan ja muun muassa sitä pystyykö hän antamaan taiteellaan ihmisille jotain.

Viime yönä luin tuota kirjaa vaille yhteen enkä malttanut lopettaa, vaikka luomet lupsuivat kiinni. Saa nähdä kuinka myöhään tänään menee.