No se oon mää.

Värityskirja on jo reilun puolen vuoden ajan pyörinyt täällä Lilyssä, mutta tajusin etten ole itsestäni laittanut kunnollista kuvaa tänne ollenkaan. Vaikka pääpaino tässä bloggauksessa onkin sisustus- yms. jutuissa, niin ehkä se kuitenkin on kiva tietää minkälainen nassu täällä ruudun takana kirjoittelee. 🙂

profiili3.jpg

Miniesittely musta löytyykin tuosta sivupalkista ja siinä on mun mielestä kaikki suht oleellinen. Mutta 23 vee, tuore valokuvaaja ja innokas sisustaja sekä kirppishaukka. 🙂 Pienen ikäni olen halunnut kuvisopeksi, mutta ainakaan vielä en ole kyseiseen koulutukseen päässyt tai päätynyt.. Harrastan maalaamista intohimoisesti. Olen asunut muutaman kuukauden Lontoossa ja rakastan Britanniaa, kuten myöskin matkustelua. 🙂

Enpä sen enempää ala itsestäni lätisemään, joten kivaa viikonloppua teille lukijat! 🙂

Suhteet Oma elämä

kirppikseltä

Jaahas, taas on tullut kierreltyä kirppiksillä harvase päivä. No ei nyt sentään, mutta aika monasti kuitenkin. Vaikka usein mukaan jotain lähteekin, niin tunnistan kulutustottumukseni myös kierrätetyn tavaran ostamisessa puhuttaessa muuttuneen. En osta enää mitään ”ihan kivaa”, joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä jää vaan jonnekin nurkkiin pyörimään. Vaatteita katson nykyään jo suhteessa harvoin kirppiksellä, toki vilasen tarjonnan läpi, mutta vielä harvemmin nykypäivänä enää lisää vaatetta ostan.

Välillä kuitenkin löytää huippulöytöjä, kuten tänä aamuna! Tästä kyseisestä tapauksesta lisää myöhemmin. 🙂

varii1.jpg

Keltainen kattila (näyttää vähän potalta tässä…) ei ole enää käyttökelpoinen ja sen takia meinasin sen halvasta hinnastaan huolimatta jättää ostamati. Heitin kuitenkin kamulle, että toisaalta tähän voisi istuttaa kukkasia kevään tullen. Oli kuulemma niin hyvä idea, että ei noin kauniin ja pirteän väristä kattilaa voi kuleksimaan jättää. Eli viherpeukalotaitoni joutuvat taasen koetukselle. ;-D

varii2.jpg

Muovikorut alkavat olla jo taaksejäänyttä elämää, joskus näitä tuli harrastettua ihan huolella. Nykyisin käytän lähinnä vastaavanlaisia kultaisia peurakorviksia ja peilipintaisia norsuja. Tämä kettu ja jääkarhu tulivat kuitenkin varsin edullisesti vastaan ja ajattelin, että mikäs siinä. Noilla saa asuun mukavaa leikkimielisyyttä. 🙂

varii4.jpg

Kukkopillejä on kertynyt mukava kokoelma ja tässä yksi lisää.

varii5.jpg

Mitäs siitä lehtifriikkiydestä aikaisemmin puhuin…

varii3.jpg

Aarikan pikkuinen raitapurkki toimittaa loistavasti virkaa kynttiläpiilona ja ruusuinen vanha purkkinen pitää sisällään ihaninta englantilaista teetä. 🙂

Koti Sisustus