Oon aina miettiny, että mistä kiikastaa, kun poikia kiinnostaa, mutta vain hetkellisesti. Ensin ollaan niin tosi kiinnostuneita, mutta hetken päästä unohdetaankin koko juttu ja ollaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tyypillistä.

Nyt kuitenkin olen mielestäni selvittänyt, että mistä kyseinen ilmiö johtuu. Se johtuu minusta. Pojat suuttuvat minulle, koska en tee kuten he tahtovat. Heitä ei jaksa inspata lähteä ’leikkiini’ mukaan. Onko minulla siis vain hetkellisiä säätöjä, joita en koskaan tule saamaan? Forever alone?

Äskenkin, yksi poika halusi laittaa kanssani webkameran, mutten suostunut henk. kohtaisten syiden ja ujouteni takia. Hän kysyi piiiitkään syitä ja lopulta kerroin. No ei siinä mitään. En silti kehdannut laittaa webbiä. Haluamisesta ei ollut kyse. Totta kai tahdoin nähdä niinkin söpön ja komean nuorukaisen! En vain itse uskaltaisi olla kameran edessä, sillä sen taaksehan minut oli luotu. Poika kuitenkin suuttui minulle ja lähti kiukunpuuska mukanaan nukkumaan. Voi että! ): Nyt minua ärsyttää, kun menin örveltämään, mutta jospa tuo leppyisi. Tuommoisen komistuksen kanssa ei sovi riidellä!