Pelkään, että minut tunnistetaan

Minun on usein vaikeaa kirjoittaa blogia. Lily.fi on kuitenkin tuonut minulle mahdollisuuden ilmaista tunteeni ja ajatukseni ilman, että kukaan tunnistaisi minua. (Ellen sitten itse tahdo kertoa muille kuka olen…)

Minulla on myös paljon pelkoja, tai no niin minä oletan. Periaatteessa minulla on vähän pelkoja, mutta pelot ovat suuria ja tuntuvat paljolta.

Suurin pelkoni on ihmiset. Pelkään ihmisiä kuollakseni. En halua puhua ihmisille pakosta, sillä pelkään heidän reaktioitaan. En tiedä sitten olenko omituinen vai vain erilainen, mutta ei sen väliä. Olen minä.

En koskaan puhu kenellekään puhelimessa (en tarkoita nyt ERITTÄIN hyviä ystäviäni tai perhettäni), sillä pelkään sitä, kun muut kuulevat ääneni. En siis soita, jos joku poika niin tahtoisi, koska se on minulle liian raskasta ja ylivoimaista. En myöskään laita kenellekään webbicameraa, koska pelkään, kun minut nähdään. Minua alkaa ahdistaa, kun joku näkee minut jostain paikasta, jossa itse en ole. Mitä, jos teen jotain ja joudun naurunalaiseksi?! Mitä, jos webbicameran päässä onkin joku runkkari?!

Minulla on myös oikea fobia, neofobia (uusien asioiden tai kokemusten kammo). Minua pelottaa uudet asiat ja vältän niitä. Minua pelottaa ajatuskin poikaystävästä tai tulevista kokemuksista. Minua pelottaa puhua kasvotusten ihastuksille. En ole valmis. Olen heikko.