Markalla saa markan tavaran

Köyhän ei kannata ostaa halpaa, kuuluu vanha, hyvä sanonta. Se tuli taas mieleeni kun pakkasin lumppukassiin yhden n. kaksi vuotta vanhan lakanan. Se oli Ikean halpislaarista ostettu, noin euron lakana, joka on nyppääntynyt jo muutamassa pesussa sietämättömän huonoon kuntoon. Samaan aikaan totesin, että yksi Finlaysonin lakana oli revennyt – noin 50 vuoden käytön jälkeen. Sen on oltava 60- tai 70-luvulta, sillä siinä on alkuperäisen omistajansa kirjaillut nimikirjaimet, kuten ennen vanhaan oli tapana. Ennen vanhaan oli myös tapana tehdä harkittuja hankintoja harvakseltaan, eivätkä huono puuvilla tai sekoitteet olleet kovin yleisiä.

Miten sitten tehdä hyviä valintoja? Harvalla meistä on niin hyvä tekstiilimateriaalien tietämys ja näppituntuma, että voisimme sokkona  hypistelemällä vaikkapa nimetä kyseessä olevan materiaalin. Laadun toteaminen muilla tavoilla ostotilanteessa on tehty aika vaikeaksi. Esim. huonekaluverhoilussa ilmaistaan usein martindale- eli kulutuksenkestoarvo, vaikka toisaalta mistäpä kuluttaja tietää mikä on hyvä ja mikä huono arvo? Omaa aktiivisuutta tarvitaan tässäkin.

Vaatteissa vastaavia säännöksiä ei ole; esim. puuvillaisissa tuotteissa merkintä on vain XX% puuvillaa, ainoana poikkeuksena luomu, joka ei myöskään ole mikään laadun tae, oikeastaan päinvastoin. Ajatella miten hullua – joskin tekstiiliteollisuuden kannalta ymmärrettävää – on, ettei tuotteessa tarvitse kertoa edes sinnepäin esim. kulutuksen tai pesun kestoa, painatuksen laadukkuutta tai mitään tekniseen laatuun viittaavaa. Ainoa esimerkki, joka tulee vaatepuolelta mieleen, on teknisten tuotteiden tuulen- tai vedenkestoarvo tai lasten ulkohaalareiden hankauksenkesto.

Mistä siis tunnistat vaikkapa huonon puuvillan jos hinta ja ompelujälki vaikuttaa hyvältä? Sanotaan, että jos kangas on niin ohut, että sen läpi näkee, se ei kestä kulutusta. Puuvillasta hyvä- tai huonolaatuisen tekee kuidun pituus; lyhyt katkokuitu on edullisempaa käyttää, erityispitkä (Extra Long Fibre, ELS) tietysti kalleinta luokkaa ja tämä harvinaisuus ilmenee pesulapusta. Sen, millaisesta laadusta mahtaa olla kyse, voi jossain määrin tuntea neuloksen/kudotun kankaan pinnan sileydestä, sillä lyhyet kuidut ”törröttävät”tehden pinnasta vähemmän silkkisen. Alle linkatussa artikkelissa on puuvillan tunnustelusta ja muustakin laadun määrittelystä (ostotilanteessa) hyviä nyrkkisääntöjä! Sehän ei hirveästi luontoa auta, jos huonon  laadun toteaa vasta käytössä ja riepu päätyy nopeasti saattohoitoon.

Ompelun laatu tai vaikkapa nappien ja vetoketjujen kiinnitykset ja laatu on omasta mielestäni lähes vielä vaikeampi määritellä kuin raaka-aineen laatu. Kyllä ottaa päähän vaikkapa talvitakista hajonnut vetoketju, joka on vastuullisuuden nimissä korjautettava (n. 50 e, kiitos vaan). Tästä tietenkin pääsemme siihen aasinsiltaan, että kannattaa osata korjausompelu itse ja omistaa ompelukone (ja osata käyttää sitä).

Pelkkä hintalappu ei ole laadun tae, vaikka onhan se vahvin indikaatio siitä ainakin tällaiselle ei-tekstiiliasiantuntijalle. Lisäksi koronakesän runsailla alerekeillä on taas hyvä muistaa Vivienne Westwoodin kuuluisan sitaatin kolme mantraa: Buy less, choose well, make it last.

Stay sustained <3

Emmi

https://www.insider.com/signs-of-low-quality-clothing-2019-1#an-item-is-glued-together-rather-than-stitched-10

https://sanvt.com/journal/how-to-identify-high-quality-cotton-clothing/