Uusi vaatehuone ja moraalinen krapula

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, Vastuullisempi vaatekaappi muutti marraskuun lopussa. Uudehkosta talosta 50-luvun taloon muutossa eniten päänvaivaa aiheutti juuri vaatesäilytys. On edelleen mysteeri, miten kukaan ei ole vuosien varrella asentanut tähän taloon enempää kaapistoja. Paljon on vielä tehtävääkin, mutta aloittaa piti päämakuuhuoneen katonrajaan tehdystä vaatehuoneesta, josta edellinen asukas vei mukanaan kaikki kalusteet. Tämä aiheutti harmaita hiuksia lähinnä siksi, että muutimme paikkakunnalta toiselle yhden päivän aikana, saatuamme avaimet uuteen taloon pari päivää ennen.

Toisaalta tämä oli tilaisuus toteuttaa vaatehuone, joka toimisi kuin tilassa aiemmin ollut Elfa-järjestelmä ja näyttäisi paremmalta. Tiukan muuttoaikataulun vuoksi mahdollista oli suunnitella kalusteiden mitat ja paikat ja tilata ne, muttei asentaa.  Pandemia-aikana ihmiset panostavat koteihinsa entistä enemmän, joten monien kalusteiden toimitusaika on pitkä. Vaatehuoneen kalusteet saimme sentään viikko muuton jälkeen, ja mieheni taisteli ne kasaan. Minusta on tällaisissa asioissa aika vähän apua, joten pysyttelin monen vuoden kokemuksella kauempana 😀

Ja hienohan siitä tuli! Jälkeenpäin pitää vaan sanoa, taas kerran, että suunnittelu on puoli ruokaa näissäkin asioissa. Oli tosi vaikea etukäteen kaavailla, minkä verran vaatteita ja kenkiä (meillä kahdella) on, millä tavalla ne olivat säilytettyinä entisessä kodissa ja miten ne mahtuisivat uuden kodin rajalliseen tilaan. Eikä se nyt ihan 100% nappiin mennyt, mutta lähelle.

Koska tila on katonrajassa, oli tangoille tilaa käytännössä aika vähän; raffisti n. 2 metriä siinä, missä sitä oli vähintään kolminkertainen määrä entisessä kodissa, sillä uusissa taloissa on paljon kaapistoja. Koska suurin osa tangolle ripustettavista vaatteista on yläosia tai housuja, laitoimme tankoja perälle kaksi päällekkäin ja yhden viereen. Loppu tila on avohyllyjä ja laatikoita + kiinteä pyykkipussi.

Mutta ei tämä kaikille kahden ihmisen vaatteille riittänyt, ja yltiöoptimistista oli kuvitellakaan sellaista. Rannalle jäivät mm. kaikki pitkät mekot, puvut ja aika paljon muutakin vaatetta, kuten mieheni todella monet urheilukamppeet. Ne etsivät vieläkin paikkaansa, joka löytyy ehkä kodinhoitohuoneesta, kunhan ehdimme sen säilytysratkaisujen kimppuun.

Loput asustavat nyt uudessa irtovaatekaapissa, jolle onneksi oli makuuhuoneessa hyvin tilaa. Lähes kaikkien meidän kenkien säilytys on myös muualla kuin vaatehuoneessa; aika monessakin paikassa eri puolella taloa. Mikään ei ole täydellistä! Ainakaan vanhassa talossa..

Todellinen yllätys tässä koko savotassa oli se, miten paljon minulla on edelleen vaatteita, vaikka olen muuttanut kulutuskäyttäytymistäni tosi paljon viime vuosina. Toinen yllätys oli ja on edelleen se, miten vähän rakastan joitain vaatteitani. Olen mariekondomaisesti tarkastellut vaatevarastoani (muka!) kriittisin silmin sekä ennen muuttoa että sen jälkeen, ja silti löytäisin varmasti vieläkin helposti pari kassillista hyntteitä, joita en rakasta yhtään. Karsimiseen tulee himo!

Löyhän moraalin ja lompakon lisäksi runsas säilytystila on näköjään liian suureen vaatevarastoon johtava asia. Isoon omakotitaloon kertyy salakavalasti tavaraa, joka on kaivettava päivänvaloon kun muuttaa. Sen aiheuttama moraalinen krapula varmistaa, etten mieti uusia hankintoja näissäkään alennusmyynneissä. En esimerkiksi pidä tuosta n. 20 vuotta vanhasta paperinarumatosta, joka sopi vaatehuoneeseen kokonsa puolesta, mutta nyt ei tee mieli ostaa mitään uutta, vaan karsia, karsia, karsia.

Vastuullisin vaatekaappi olisi tietenkin minimalistinen. Sellainen taas sijaitsisi niin pienessä asunnossa, että jokaisen hankinnan miettisi pääasiassa sen kautta, a) tarvitsenko tätä ja b) mahtuuko tämä minnekään. Isommassa kodissa asuva voi keskittyä ostopäätöksissään vain kohtaan a.

Stay sustained <3

Emmi