Huonon laadun maksumiehinä kuluttajat ja luonto

Meillä kaikilla on näitä tarinoita: muka hyvälaatuinen (koska kalliinpuoleinen) vaate, joka prakaa vähän käytön jälkeen muttet jaksa tai pysty saattamaan brändiä siitä edesvastuuseen. Tämä tuli mieleeni taas kun tänään kiskaisin Vastuullisemman vaatekaapin hyllyltä mustan neulepoolon; noin satasen maksanut Calvin Kleinin puuvillaneule. Kuka maksaa huntin puuvillaneuleesta, saatat kysyä – niin kysyn itsekin itseltäni. Olen ostaa hutaissut sen ehkä viisi vuotta sitten saatuani jostain Stockan lahjakortin, jonka innoittamana maksoin syystä tai toisesta pelkästä brändistä aikamoisen preemion. Noh, entisessä Vastuuttomassa vaatekaapissani on ollut pahempiakin luurankoja!

Mutta takaisin neuleeseen. Yhden (!) pesun jälkeen siihen ilmestyi hyvin näkyvälle paikalle silmäpako. Tämähän kertoo siitä, että halpaketjujen puuvillavaatteiden tapaan siinä oli todennäköisesti käytetty ei-niin-hyvälaatuista, lyhytkuituista puuvillaa, joka neuloksena helposti reikiintyy omia aikojaan. Hyvät katteet siis CK:lla!  Tämä otti sen verran aivoon, että kysyin tuolloin Stockalta mitä voin tehdä tällaisen räikeän laatuongelman kanssa. Stocka kehotti olemaan yhteydessä suoraan valmistajaan. Ja mikäs siinä, olin toki, ja saan sieltä toivomani vastauksen varmasti heti sen jälkeen kun New Kids on the Block vastaa mun fanipostiin, jonka lähetin vuonna 1991.

Voihan olla, että asiakaspalvelukin on verkkokaupan yleistyttyä parantunut noista ajoista huomattavasti, mutta huomattavasti helpommalla pääsee, jos suosii kotimaisia brändejä. Suomalaiset ovat pääsääntöisesti todella tarkkoja toimitusketjuistaan, materiaaleistaan ja laadustaan, ja reklamaatioiden hoitaminenkin on kotimaassa helpompaa kuin Atlantin yli. Olisihan se tietysti hyvä, jos kaupat voisivat hoitaa nämä asiat asiakkaan puolesta, mutta on ymmärrettävää, ettei näin voi aina käydä (vai onko?). Kuinka moni myöskään esim. säilyttää vaateostosten kuitteja tällaisen varalta? En minä ainakaan.

Moni on todennäköisesti yhtä laiska ja/tai kiireinen kuin minä, ja reklamaation mennessä vaikeaksi asiasta luovutaan. Näin ollen huono laadun maksajaksi päätyy sekä kuluttaja että luonto, kun vähän käytetty, rikkinäinen vaate päätyy lyhyessä ajassa keskieurooppalaisen autotehtaan trasselikuiduksi, jos siksikään – todennäköisesti useinmiten ihan vaan poltettavaksi sekajätteenä.

Mikä tässä saagassa on kenties hölmöintä, kirottu poolo on tosiaan edelleen vaatekaapissani. Olen harkinnut parsivani reiän, mutta ikävä kyllä se on niin näkyvällä paikalla ettei siitä voisi tulla tarpeeksi siisti. Riepu joutaisi siis matonkuteiksi, mutta ehkä säilytän sen vielä hetken muistutuksena typeryydestäni.

Stay sustained <3

Emmi