Konmarituksen melskettä
Tänään vastuullisemmasta vaatekaapista kaivellaan vanhoja vaatteita, koska kas, koronakriisi toi meille kaikille (hieman liikaa) kotoiluaikaa! Vaikkei kotoilua tarvitsekaan kuumeisesti suorittaa eli olla alituisesti siivoamassa, raivaamassa varastoja tai vaihtamassa järjestystä, välillä kun inspis iskee, minusta on kiva konmarittaa vähän. Asun isossa omakotitalossa, jossa on niin paljon säilytystilaa, että se tuppaa täyttymään tarpeettomistakin tavaroista vuosien saatossa.
Olen nyt käynyt (omat) vaatekaapit läpi ja pussittanut surutta keräykseen, naapureille ja lumpuksi (kiitos vaateketjut) menevää vaatetta ja sisustustekstiiliä oikein tarmokkaasti. Olen vilkuillut joskus nopeasti läpi Marie Kondon alkuperäisen konmari-kirjan, enkä allekirjoita ihan kaikkea siinä. Tai sitten olen vain niin laiska, etten viitsi jokaisen tamineen kohdalla miettiä, rakastanko sitä. Nyrkkisääntöni vaatteiden pois laittamiseen on, että ellen ole noin vuoteen käyttänyt jotain vaatetta, juhlamekot poislukien, laitan sen kiertoon. Kaikkein kivoin tapa kierrättää on minusta se, jos minulle turhista vaatteista on iloa jollekin ystävälle.
Tässä taannoin kävi tosin niinkin, että olin jättänyt varastoon, kröhöm, noin vuodeksi yhden Ikea-kassillisen keräykseen menevää vaatetta viemättä niitä keräykseen (joskus inspis lopahtaa kesken kaiken). Kun kaivoin mieheni vahvasta kehotuksesta kassin esille, otin sieltä takaisin käyttöön itselleni kolme vaatetta ja tyttärelleni Peakin hupparin, josta tuli hänen lempivaatteitaan. Joskus taas olen järjestelmällisyyteni tunnossa heittänyt ihan keräykseen saakka jotain, jota olenkin jäänyt kaipaamaan. Olen aina ollut kova raivaamaan, varmaankin siksi, että olen asunut suurimman osan elämästäni pienissä asunnoissa ja muuttanut paljon, joten moni arvoton, mutta kaunis muisto on päätynyt matkan varrella roskasäkkiin.
Siivoilun melskeessä kannattaa kuitenkin miettiä tunnearvoa, muokkausmahdollisuuksia tai vaikkapa jollekin toiselle säilyttämistä. Vaikkei kaapissani mitään hienoja vintage-helmiä olekaan, olen nyt alkanut ajatella myös säästäväni rakkaimmat vaatteet tyttärelleni. Halusi hän niitä aikanaan tai ei, minulle tuottaa iloa ajatella, että hän voi ehkä pukeutua kuuden vuoden kuluttua ylioppilasjuhliinsa samaan mekkoon kuin minä, tai mennä vanhojen tansseihin puvussa, joka minulla oli päälläni kun minua kosittiin.
Vaatteina nuo ovat ihan tavallisia polyesterikolttuja. Yo-juhlamekkoni oli vuonna 1995 kaksikerroksinen, sifonkinen, kukkakuosinen René Derhyn spagettiolkainmekko, joka oli äidin mielestä liian kallis ja jonka helma oli mummin mielestä aivan liian lyhyt. Ysärityyliin hihattoman mekon alle puettiin sifonkinen, pitkähihainen paita, joka on harmi kyllä päässyt hukkumaan. On suorastaan ihme, että tämä ja pari muuta vaatekappaletta ovat selvinneet n. 10 muutostani sen jälkeen.
Harmi, että tyttäreni on vasta 12-vuotias,sillä nyt ysärin kukkakuositkin taitavat olla in – ehkei enää kuuden vuoden kuluttua kun hän pääsee ylioppilaaksi tai edes kolmen vuoden kuluttua kun hän pääsee ripille. Toisaalta toivon tietysti, että siinä vaiheessa olemme jo niin pitkällä kiertotalouden ja kestävän kulutuksen kanssa, että mitä enemmän käytettyä ja mitä vanhempaa vaatetta nuorilla on päällä, sitä coolimpaa.
Kiertotaloutta toteutetaan kyllä meillä jo ihan hienosti: lukuisten meikkien ja ihonhoitotuotteiden lisäksi tyttöni on ominut minulta ainakin yhden untsikan ja Adidaksen Chuck Taylorit :D
Stay sustained (and healthy) <3
Emmi