Vaatekaappi katsastaa: Vestiaire Collective
Mulle tuli ”virkani puolesta” vastaan yksi Euroopan lupaavimmista startupeista/kasvuyhtiöistä muotialalla; Vestiaire Collective. Ei ole ihme, että ainakin ajatuksen tasolla luksus- ja designer-brändien vaatteita käytettynä myyminen olisi aivan mahtava konsepti. Tähän ei tietääkseni ole ollut ainakaan näin laajasti, 50 maassa myyvän, verkkokaupan kaltaista ratkaisua ennen kuin Vestiaire perustettiin pariisilaisten muoti-intoilijoiden toimesta vuonna 2009.
Kuten kaikessa uraauurtavassa, on tarvittu yli 10 vuotta varmasti uutteraa työtä pisteeseen, jossa verkkokauppaan lisätään ”päivittäin tuhansia tuotteita”. Tavallaan karmea ajatus, että Euroopassa ja pelkästään tämän verkkokaupan piirissä on joka päivä tuhansia alunperin todella kalliita hyntteitä, joista halutaan päästä jo eroon. Kysehän ei ole mistään vintage-kaupasta. Tämä on kuitenkin hyvä uutinen Vestiairelle ja heidän asiakkailleen, koska mitä enemmän valikoimaa, sitä enemmän kauppaa ja valikoimaahan riittää – vai riittääkö?
Myönnän, en appin asennettuani kyllä jaksanut kauaa plärätä. Ensinnäkin: tuotteet ovat aika rumasti esillä. Sama ongelma vaivaa suomalaisia 2nd hand -kauppoja ja se on ihan ymmärrettävää. Luksus- ja designer-brändejä myyvältä kaupalta odottaisi kuitenkin, että esillepanoon olisi panostettu. Nyt näyttää siltä, että Vestiairelle myyvät ihmiset ovat ottaneet kuvat ehkä heidän antamillaan spekseillä, sitten joku Vestiairella on vain syvännyt ne, etteivät vaihtelevat taustat näkyisi. Jotkut ovat mallinuken päällä, jotkut roikkuvat mikä minkäkinlaisessa henkarissa kuin Tori.fi:ssä konsanaan! Mikä säästää tietenkin luontoa, myyjät lähettävät tuotteen Vestiairelle vasta kun joku on sitoutunut ostamaan sen ja siksi niitä ei kuvauteta studiolla. Ostajana mulle tulisi tällaisesta kuitenkin nuhjuinen fiilis.
Toinen tekijä on brändit. En ole muotitietoinen, mutta vaikkapa mekkoja plärätessäni tunnistin ehkä kaksi 10 brändistä. Eurooppa on iso markkina, ja vaikkapa ranskalaisten tai maltalaisten tuntemat luksusbrändit eivät ole rantautuneet Pohjolaan. Miksipä siis maksaisin brändiarvosta, jolle mulle ei ole mitään mittapuuta tai käsitystä tuotteen alkuperäisestä hinnasta, edes ballparkia? Kolmas tekijä on tietysti sama hankaluus kuin näiden kanssa aina eli se, että jos niistä 900 mekosta sattuisikin löytämään omanlaisensa, mahtaisiko koko olla oikea. Toisin sanoen hirveä vaiva ja vähäinen/olematon palkinto, mutta tämä vaivannäkö on osa vastuullista, harkittua hankintapäätöstä ja se on mulle ainakin OK. Aika paljon enemmän olen elämäni tunteja käyttänyt vaatekaupoissa kävelemiseenkin ostamatta välttämättä mitään.
Kuten edellisestäkin voi ehkä päätellä, en kuitenkaan ole Vestiairen kohderyhmää, koska olen tavallinen ihminen, jolla ei ole koskaan ollut varaa tai tarvetta luksukseen. Pidän luksusbrändejä mielenkiintoisina vain klassikoiden eli vintagen osalta. Sellaista en kaupassa nähnyt. Käsilaukut sen sijaan ovat mun juttu, joten selailin niitäkin, vaikken ole aikeissa mitään ostaa. En nähnyt klassikoita, ja muutenkin käytettyjen laukkujen päätähuimaavien hintojen edessä mietin, millä tavalla Vestiaire mahtaa 100% taata esim. näiden laukkujen aitouden? Kiinalaiset ovat mahdottoman taitavia väärentäjiä, joskaan en ole lähes koskaan kehdannut käyttää vuonna 2004 Pekingistä ostamaani Luis Vuitton -kopiota, hehheh – siinäkin meni taas 7 euroa hukkaan! Tämän blogin nimeksi pitää pian muuttaa ”Naurettavampi Vaatekaappi”, sillä näitä hutiostoksia tulee kerrottua lähes joka postauksessa. Ehkä ne opettavat jollekin jotain.
Eilen tsekkasin myös itselleni uuden kotimaisen verkkokaupan, Vähänkäytetyn. Taas mahtava idea! Peukutan aivan kaikkia näitä – mutta. Jos käytettyjen, hyväkuntoisten vaatteiden verkkokaupalta pääsee myyntiin Esmaran, siis Lidlin, mekko hintana 7,90, käännyn ovelta välittömästi takaisin. Joku roti! 😀
Stay sustained <3
Emmi