Onko siellä ketään?

Lähes oireeton raskaus. Kuulostaa hyvältä, edellisiin pahoinvoinnintäyteisiin raskauksiin verrattuna. Mutta sitten taas huomaan miettiväni, voiko kaikki ihan todella olla kunnossa, jos olo on kuin ei raskaana olisikaan. Pari viikkoa vielä, ja päästään ultraan moikkaamaan pientä papua. (Jos siellä kukaan on? Onko? Mitä jos siellä ei olekaan? Jos se on tuulimuna,tai keskeytynyt keskenmeno?).

Okei, on minulla doppleri ja olen ainakin luullut saavani sillä pienen ihmisen sykkeet esiin. Yritin kärsimättömästi jo rv 9, mutta tuolloin en saanut kuin suhinoita ja omia sykkeitä kuuluviin. Nyt rv 11 sain jo lupaavat jumputukset, joiden tulkitsin olevan vauvan, sillä en keksinyt muutakaan ääneen sopivaa selitystä. Oma sykkeeni on kovasti hitaampi ainakin. Silti huomaan, etten oikein osaa luottaa, sillä oloni on toistaiseksi kuin en olisi raskaana.

Huomaan myös jännittäväni lähestyvää ultraa. Sen lisäksi että saan varmistuksen siitä, kasvaako siellä joku, saamme tietysti myös ensimmäisiä tiedonhippusia siitä, onko sillä mahdollisella jollakin kaikki edes pääpiirteittään kunnossa. On jotenkin hirmu raadollista odottaa monta kuukautta, että saa tietoa edes jostain. Jos ikinä (oi taivas, ei ei ei ei) olisin vielä raskaana tämän kolmannen jälkeen, kävisin kyllä varhaisultrassa oman mielenrauhani tähden. Tämä epätietoisuudessa eläminen on raastavaa.

Olisipa jo helmikuu.