Lisäravinteita..ko?

Mä olen itseni pahin vihollinen. Joskus aikoinaan mut ohjelmoitiin kohtelemaan itseäni rankasti. Mikään ei ole oikein tarpeeksi hyvää, ja aina olisi voinut paremmin mennä. Enpä jaksa siis edes yrittää. Tai juu, voin yrittää, mutta se saattaa lopahtaa tosi äkkiä. Mun silmissä ne ihmiset, jotka osallistuu bikinifitness kisoihin, ja joiden peppu näyttää irralliselta, vaikuttavat ihan superihmisiltä. Eh ei, älä luule että mä haluisin pepun johon voisin kattaa kahvit ja jälkkärit. Mutta miten jotkut vaan pystyy ottaa itseään niskasta kiinni ja tekemään noita juttuja? Tai edetä uralla. Vaatia sitä mitä he haluavat, vaatia parempaa palkkaa, vaatia enemmän itselleen.

Mä oon just sellanen tyyppi, jonka pitäis aloittaa aamu tuijottamalla peiliin ja toistamalla jotain mantraa minkä avulla mä pikku hiljaa muuttuisin ja vahvistuisin. Mulla pitäis olla joku unelmien tehtäväkirja pullollaan ajatuksia, elämänohjeita ja konkreettisia suunnitelmia miten esimerkiksi mahdun vielä joskus kokoon 36. Kaikki mistä mä haaveilen, tai mitä mä haluan, ei ole fyysistä. Jotenkin nää kroppajutut on ollu niin pinnalla että sitä alkaa itsekin miettimään jospa mun pitäis…. Ja takana taas yksi vauva, joten you know. Ei se lantio oo enää sellanen luikku. Vyötärö on kivunnut ylemmäs. Ihan kuin se olisi aikuistunut, sanonut että nyt en jaksa enää roikkua tuolla alhaalla vaan nousen pari tikasta ylöspäin ja jämähdän tänne hiukan korkeammalle, missä on mukava loikoilla loput ajat. Mun ryhti on sitä vastoin mennyt alaspäin. Se on sit taas miettinyt, ettei jaksa enää kurotella pilvissä, vaan lössähtää ja luopuu kontrollista. Ehkä noi kaks kermatönikkää tossa etupuolella vaativat omat veronsa ja vetävät kaiken mukanaan.

Muistan yhden kuuman kesän, kun harrastin juoksemista. Suoraan sanottuna rakastin sitä. Mikäköhän oikku mun avoissa silloin oli, kun sain aikaiseksi porhaltaa Itäväylää pitkin Mustikkamaalle ja loikkia sen ympäri kuin nuori pupu. Voi että kun jaksaisin nytkin. En mä halua sitä sen pelkän laihemman ulkomuodon takia. Vaan sen takia, että olisin energisempi. Jaksaisin ja haluaisin jaksaa. Pitääkö mun alkaa popsia jotain lisäravinteita vai mikäs? Nekin on ihan huuhaata, vai onko? Toisaalta ihan sama: jos edes placebo-vaikutus auttaa niin miksi niitä ei popsisi. Auringonkukkaa aamuisin ja kuivattua koiranputkea iltaisin. Sit jotain protskupirtelöitä välipaloiksi niin johan alkaa elämä rullaamaan. Mun ainoa elämän eliksiiri on aina ollut kokis. Se sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Siihen jos vauva on valvonut puoli yötä ja väsyttää. Siihen jos on ihana kesäpäivä ja haluaa vain relata rannalla. Siihen jos takana on pitkä remppapäivä ja pitää huuhdella tapettipölyt jollain. Mun toinen puoliskokin diggaa kokiksesta. Meille hemmotteluhetki on kokishetki. 

Vai pitäisikö mun kokonaan unohtaa toi fyysinen puoli ja keskittyä henkiseen kasvuun ja kehittymiseen? Tulla paremmaksi ihmiseksi ja oppia lepäämään. Olemaan itselle ja muille armollinen. Ottaa iisisti ja tyytyä tilanteeseen, ei havitella aina sitä jotain parempaa. Veikkaan että vaikka Ed Sheeran kihlais mut ja me muutettais Miamiin ja lomaltais loppuelämä, niin silti jotain ois mun mielestä vialla. Jostain se tyytymättömyys, epävarmuus ja jonkinmoinen tilanteen hätäily kumpuaa. 

IMG_20121007_095516.jpg

 

Kokiksen lisäksi yksi rauhoittava tekijä on leipominen. Nyt mulla on työnalla porkkanasämpylät. Maailman ihanin ja helpoin resepti. Laitan sen tähän jos vaikka jollekin teistä tulee samanlainen paniikki Ed Sheeranista 😉 

Ainekset:

2 1/1 dl vettä
1 tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa (11g)
50 g margariinia
2 porkkanaa (2 dl)
6-7 dl vehnäjauhoja

Sulata margariini kattilassa ja raasta porkkanat valmiiksi.

Mittaa leivontakulhoon vesi (lämpöistä) ja suola. Lisää joukkoon 1 dl vehnäjauhoja joihin on sekoitettu hiiva.

Lisää taikinaan 3dl jauhoja ja sekoita käsin tasaiseksi.

Lisää margariini ja vaivaa taikinaa, kunnes se on imeytynyt.

Lisää porkkanaraaste ja sekoita.

Lisää loput jauhot ja vaivaa taikina tasaiseksi. Kohota liinan alla 15 minuuttia.

Pyörittele sämpylät (n. 8 kpl) ja anna kohota liinan alla vielä 30 min.

Paista 225-asteessa 10 minuuttia!

 

Enjoy!

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *