Iltalenkki

Kesä on siitä jännittävää aikaa, että kovankin luokan sohvaperunat saattaa ihan vapaaehtosesti työntää nenänsä ulkoilmaan. Jopa mun hc-perunointi on kokenut ylösnousemuksen hetkiä, sen siitä saa kun ostaa sekä ulkoiluhousut että lenkkarit. Oon aika varma, että ne vauvaoppaiden ohjeet siitä miten ”vauvan kanssa on hyvä ulkoilla joka päivä” on tarkotettu enemmän sille vauvan kanssa kotona olevalle tyypille kun itse vauvalle, mutta nyt huomaa miten vauvataaperonkin pitää ihan itsessään päästä ulos. Vaikka se ei tekis muuta kun istuu rattaissa, on se silti tyytyväisempi kun pyörittyään päivän sisällä samoissa neliöissä. (Ja koska M tuntuu itekin olevan aina vaan aktiivisempi ja laajentaa elinpiiriään, on tajuntaan pikkuhiljaa hiipinyt se uhkakuva, että ens talvena mun on ostettava TOPPAHOUSUT. Mutta ei puhuta nyt siitä.)

Siispä, kun päivärytmi tänään liuku hienoisesti eteenpäin ja mukulalla tuntu kyläilystä huolimatta olevan muurahaisia pöksyssä, oli vielä myöhäisehkön iltalenkin aika. Iltalenkki on yhtä kuin ilta-aurinko, voi on se kaunis.

Kääntöpaikalla istuttiin hetki rannassa leikkimässä, katselemassa ja huutelemassa sorsien perään. Kiertotietä kotiin ja eiköhän se unikin sieltä kohta saavu, vaikka tyyppi tällä hetkellä istuukin vielä pöydän alla syömässä lahjapaperia ja kikattamassa. Onneks koskaan ei oo liian myöhä suunnittelemalleni iltajäätelölle, sitä odotellessa. Nyt, kuviin, tunnelmiin.