Synttäripöperöt

(Varautukaa, oon kroonisessa itteeni koskevassa juhlahuumassa, joten viikon postaustauosta huolimatta ehkä vielä pari juttua tulee liittyyn mun vanhenemiseen.)

Lauantaina juhlittiin tyttöjen kanssa siis tätä:

Muuten pöydässä näytti sapuskan osalta tältä:

Pastavihannessalaattia, eri rehuista koottua salaattia, kylmäsavulohineliöitä,
piirakkaa aurinkokuivatusta tomaatista ja mozzarellasta,
vadelmavalkosuklaakakkua ja suklaakinuskikeksejä.

Ikkuna paljastaa kakun kyttääjät! (Tai ehkä ne manaa miten yks vaan
ottaa kuvia, vaikka viinihammasta jo kolottaa)

Olihan meillä hauskaa! Ehkä ihan tarkkoihin yksityiskohtiin ei kannata mennä, mutta tiivistetetään sentään hieman. Voinen kertoo illan alkaneen onnittelukortista soivan Girls just wanna have funin tahtiin, jatkuneen syömisellä ja juomisella, edenneen kippurassa nauraen, tuoneen mukanaan päätöksen avata vielä yks skumppa just ennen taksin tuloo ja loppujen lopuks kaikki kävi jotenkin ihan liian äkkiä, enkä ehtinyt edes estellä ennen kun löysin itteni karaokesta julistamasta, että oon kolmekymppinen. Ehdottomasti kannatti juhlia, mutta koska päänsärky jatku suunnilleen keskiviikkoon asti, lienee seuraava vastaava satsi riipasta sitten seuraavalla kympillä. Hullun pitkä aika siihen! Ei parane edes ajatella, alan muuten jakeleen samanlaisia elämänviisauksia kun E:lle tässä eräänä päivänä pohdiskelin. ”Mieti, mä oon kymmenen vuotta ollut kakskyt jotain. Aika pitkä aika. Yhtä pitkä kun sitä ennen siitä, että olin kymmenen vanha. Ja nyt on taas kymmenen vuotta edessä ennen seuraavaa. Ihminen on kyllä tosi erilainen aina kun kymmenen vuotta menee. Tai on aika samanlainenkin. Kun onhan se sama ihminen. Mutta on kyllä pitkä aika.” Kyllä musta viä kunnon filosofi tätä vauhtia kehkeytyy! Ehkä jo siellä seuraavalla kybällä.