Harhainen äititodellisuus
Luin Aamulehteä.
”Joanna Kuvaja, 29, kaataa kahvia kuppiin, jossa lukee vaaleanpunaisella äiti. Sen hän sai rakkaalta anopiltaan neljä vuotta sitten esikoisensa synnyttyä.”
Hahah, hauska ajatus, mä ajattelin, että tollasella nuorella ihmisellä on sellanen äiti-muki. Meidän äitilläkin on sellanen, on kai niitä aika monella äidillä. Niin, äidillä, mullakin voi olla. Mullakin vois olla tollanen muki! Äiti-muki! Miksei mulla muuten oo äiti-mukia?! Ei kai nyt mulla…
Miks musta on edelleen tosi outo ajatus yhdistää äiti-sana itseeni? Tällaseen hempukkaan, jolla kyllä on lapsi, mutta… äiti? Onko pirullinen äiti-myytti saanut aikaan sen, että jos itse ei näe olevansa täysin lapsikeskittynyt ja vain lasta elävä äiti, niin ei edes miellä itseään äidiksi. Vaan ihmiseksi jolla on lapsi.
Äidit ja tyttäret meuhkaa ja testaa
Viisainta silloin on vaihtaa mestaa
Kunnes myrsky ja myräkkä hellittää
Vaihdan paidan, sukat ja puolueen
Sekä auton ja veneen, sen kaiken teen
Mutta kahta en vaihda mä milloinkaan
Jää äidit tyttärineen
Ja tytöt äiteineen
Äidit ja tyttäret tietävät mistä
Naruista vetää, kun on kyse miehistä
Ne kauniisti katsoo ja silmiä räpsyttää
Eikä ne armoa äijille anna
No kuka voi enkeleille kampoihin panna
Ja kun ne nauraa, niin vedeksi sulaa jää
Edellisen kerran koin yhtä suuren häkellyksen, kun kuulin radiosta kappaleen Äidit ja tyttäret. Osasta sanoista huvituin, osasta ärsyynnyin. Ajattelin kuitenkin koko ajan omaa äitiä ja itseäni. NE äidit, ME tyttäret, me lapset. Hyvä etten ajanut ojaan kun yhtäkkiä tajusin, että mä oon myös se äiti ja mulla on tytär.
Siis missä rinnakkaisessa äititodellisuudessa mä elän? Eikö melkein kahden vuoden jälkeen vois jo sisäistää tän äitiroolinkin? Kysyy nimim. Epänormaali(ko)84