Kirkkovouhotus

Muokattu 3.3., lisätty epähuomiossa poisjääneet kohdat 7 ja 8.

 

Oikeesti en mielestäni ainakaan kauheesti vouhota tai meuhkaa. Valtavirran ja/tai keskustelukumppanin mielipiteestä ja/tai toimintatavasta poikkeeminen ja sen ilmaisu vaan on helppo noilla sanoilla naulata, ja sillä verukkeella olla kuuntelematta. Onneks tässä kirjottaessa kukaan ei pääse tökkään väliin, joten saa rauhassa tuoda ajatuksensa julki. Plus että omassa blogissaan kait saakin meuhkata sydämensä kyllyydestä.

Vois kuvitella, että nykyajan yhteiskunnassa uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen ei oo kärkipäässä vauvojen elämää. Kuitenkin, kun M:n odotuksen ja syntymän aikoihin oli puhetta vauvan nimestä, se usein yhdistettiin kirkkoon. Eli ristiäisiin. Keskustelua on herännyt hyvin paljon puolin ja toisin, kun vauvaa ei kasteta. Mä en aio kirjottaa tähän mitään vasta-argumenttien listaa miksi pitäis tehdä niin tai näin, mutta käyn omien ajatusteni pohjalta läpi niitä kommentteja, joihin useimmiten törmää. Lausahduksia on niin kasteen kannattajilta, vastustajilta kuin myös jostain siltä väliltä.

 

1. Lapsi saa itse päättää, mihin uskoo.

Ymmärrän tän ajatuksen, mutta tarkkaan ottaen siinä mennään mun mielestä metsään. Ajatus uskontonsa päättämisestä ei sovi oikein mihinkään suuntaan. En usko, että kovin moni tekee päätöksen, että no nyt uskon Jeesukseen, tai nyt päätän että mikään jumala ei tunnu omalta. Mun nähdäkseni usko on tunne, toki sitä voi oppia ja siihen voi kasvaa ilman tutkiskeluakin, mutta suurimmilta osin se ”päätös” löytyy sydämestä. Mä en voi tietää mitä ja minkälaista hengellisyyttä M itsestään löytää, joten en oo halunnut tehdä päätöstä sen johonkin tiettyyn kirkkokuntaan kuulumisesta.

2. Lapsikaste on väärin / Kastekäskyn mukaan lapset pitää kastaa.

Tää on aika mielenkiintonen asia. Evlut-kirkossa vallalla on jälkimmäinen ajatus, joskin saman kirkon sisällä ollaan asiasta täysin päinvastaistakin mieltä. Toisten mukaan kaste on uskon ja evankeliumin vastaanottamista ja se toimitetaan ihmiselle, joka on sen lukenut/kuullut, ja itse ilmaisee haluavansa ottaa kasteen vastaan. Toisten mukaan ihmiset pitää ensin kastaa, ja vasta sen jälkeen kertoa heille uskosta. Kitkerästi vois todeta, että jälkimmäinen tapa on kirkolle tietysti mukavampi tulkintatapa, kun jäsenien kerääminen on automaatio eikä riipu ihmisen omasta (tulevasta) mielipiteestä. Toki eroaminen on mahdollista, mutta maallisesti ajateltuna ihmiset kai ensin tutustuu asioihin ja koettuaan ne itselleen sopiviksi liittyy yhteisöön. Eikä niin, että liittyy sinne sun tänne, sitten katsoo ja opettelee mistä on edes kysymys, ja sitten tekee uuden ratkaisun jäädäkö vaiko erota. Joka tapauksessa, lapsikaste lienee kuuluisa tulkintakysymys. Minulla on oma tulkintani, sikäli kun perustan ratkaisujani Raamatun opetuksiin.

3. Uskosta saa turvaa.

Mikäli itse uskoo Jumalaan, saa uskosta turvaa ja se on perusrakennelma elämässä, on luonnollista, ettei halua jättää lasta senkaltaisen turvan ulkopuolelle. Tää on ollut ehkä hankalimpia kysymyksiä keskustellessa kasteesta ihmisen kanssa, jolle kirkko on aina ollut itsestäänselvä henkinen suoja. Mulle turvaa ja suojaa antaa kuitenkin -sekä henkisesti että konkreettisesti- enemmän läheiset ihmiset, perhe ja ystävät. Ja minä itse. Ehkä se on maallistumista, mutta mulle tukiverkko ei oo hengellisyys ja usko, vaan tavallinen elämä. Toki monelle näin on, mutta toisille se viimeinen jalansija on kuitenkin kirkko. Tällaisen henkilön mielestä on varmasti vaikea ymmärtää, miksi joku haluaa olla ja pitää lapsensakin tuon turvaverkon ulkopuolella. Toivottavaa olisi, että tässä kohdassa pystyis laajentaan katsantokantaansa vielä sinnekin, mitä ei vaan ymmärrä.

4. Mut ristiäiset ois niin kaunis tilaisuus.

Mun mielestä on hurja ajatus, että vauvan armahtaminen synnistä ois kaunis ja herttainen juttu. Mun näkemykseni mukaan vauva ei tarvitse ”uudestisyntymistä” kasteella, hän on jo puhtaana syntynyt. M:lle saatiin järjestettyä kaunis juhlatilaisuus, eikä tarvinnut edes miettiä, mitä asioita haluaa kuulla ja mitä ei. Jos ristiäiset järjestää, pitäis niissä kai pääasiana olla sitten se kaste. Kauniit kynttilät, juhlamekot ja kakut saa juhliin muutenkin.

4.1 Onko ristiäisissä edes pointtina kaste vai nimi.

Niin usein näkee ilmotuksia, joiden mukaan vauva ”sai kasteessa nimen”, ettei kastaminen taida monelle edes olla se alkuperäinen asia. Nimen paljastaminen (eli kuinka se virallisesti menee, Jumala kutsuu lasta nimellä) on kyllä mainiosti liitetty arkielämässäkin papin tehtäväksi.

5. Kirkkoon kuuluminen kuuluu suomalaiseen kulttuuriin.

Niin kuuluu mämmin syöntikin, mut eipä oo sitäkään meidän jääkaapissa näkynyt. Se, että joku on osa historiaa tai kulttuuria, ei tarkottane sitä, että kaikkien pitää aina toimia niin.

6. Miks pitää olla niin uskontovastanen?

Tuntuu hassulta ajatukselta, että johonkin kuulumattomuudelle on vaihtoehtona vaan sen vastustaminen. En mä kuulu moneen muuhunkaan yhteisöön enkä oo ilmottanut M:aa niihin, en usko moneen muuhunkaan hengelliseen opetukseen enkä oo liittänyt M:n elämää niihin. Kyllä aika vastavirtanen sais olla, jos olettais mun vastustavan kaikkia niitä olemassaolevia uskontokuntia, yhteisöjä, järjestöjä, ajatuksia, mielipiteitä ja toimintatapoja, joissa me ei itse haluta olla kiinni. Plus ks. kohta 8.

7. Lapsi ei sitten pääse rippileirille eikä kirkossa naimisiin. Ja seurakunnan kerhot on niin kivoja!

Rippileirille pääsee myös kirkkoon kuulumaton. Jos M aikanaan haluaa, saa mennä (tässä kohtaa on kyllä yks huomio ”kaikki muutkin” asiassa. Jos rippileirien(kin) yleisyys laskee nyt jo, mitä se lienee siellä n. 14 vuoden päässä. Voipi siis olla, että meidän enkeli ei oo se harvinainen poikkeus, joka ei automaattisesti mee riparille.). Jos sitten haluaa konfirmaation -oli se sitten löytyneen uskon vuoksi, kavereiden vuoksi tai ihan äidin ärsyttämisen vuoksi-, niin hän siinä iässä sen päätöksen sitten tekee. Mun tehtävä ei myöskään oo suunnitella vauvan tulevaa avioliittoa, eli jos M haluaa uskonnolliset häät, hän varmasti pääsee kirkkoon omasta halustaan liittymään. Seurakunnan kerhoissa voi olla ihan kiva askarrella (ymmärtääkseni monessa paikassa saliin pääsee vaikkei seurakunnen jäsen oliskaan), mutta on vähän heikko syy valita uskonto laululeikkien perusteella.

8. Lasta ei saa jättää arvotyhjiöön / muut syyt miks kristinuskon tulee näkyä ja kuulua.

Arvojahan on yllättäen myös muita kun kristilliset arvot. Jopa ihan hyviä sellasia. Voi kiistellä varsin vakuuttavasti, onko ne yleisesti hyviksi katsotu arvot kristinuskon peruja vai ei. Tai ehkä ennemmin, peruja Jumalalta vai ei. Lähimmäisenrakkautta on toki ollut ennen Jeesustakin, eli oletettavasti jopa Jumalasta tietämätön ihminen voi sitä toteuttaa. Harva muutenkaan enää toteuttaa moraalisia ja eettisiä aatteitaan herranpelossa, vaan koska kokee ne käytännön elämässä ja esim. empatian vuoksi oikeaksi. Tarkotus ei oo myöskään peitellä erilaisia uskontoja, kieltää lasta tietämästä niistä mitään tai todeta niitä vääriksi: mun suhtautuminen uskontoihin ja useimpiin niiden opetukseen on enemmän historiallinen kun aatteellinen.

9. Ei me oo ees ajateltu asiaa, kai se kastetaan kun niin on ollut tapana.

Niin. Eihän sitä ihmisen tarvi miettiä yhtikäs mitään, jos ei huvita. Mietin vaan, että mitähän kaikkee täällä edelleen ”ois tapana”, jos kukaan ei ois missään vaiheessa miettinyt ja päättänytkin toimia toisin. Eikä oo mitenkään tarkotus kalskahtaa, että voi viisaat toisinajattelijat pelastaa maailman, mut ihan oikeesti itse kunkin ois joskus hyvä ajatella toimintatapoja ja etenkin syitä niihin. Mun mielestä on täysin ok kastaa lapsi tai olla kastamatta, jos siihen on itselle perusteet. Perusteetta ”niinku on aina ennenki tehty” taas ei välttämättä oo yleisesti kovin kauaskantoista. Mutta kuten sanottu, kenenkään ei oo pakko pohtia, eikähän kukaan voi jokaikistä asiaa pohtiakaan. Eniten tässä mua vaan kismittää ehkä se, että se kastaminen ja kirkkoon kuuluminen tosiaan on monelle tapa. Siitä seuraa se, että vaikka iso osa jäsenistä on mukana sen enempää ajattelematta, koetaan kirkkoon kuuluminen kuitenkin (tilastoissa ja puheissa) asiaankuuluvaksi. Kun muutkin kuuluu. Kun tää kulttuuri. Ja sitten kun joku ei kuulu eikä liitä lastaan, se koetaan erikoisuudeks. Kyllä, jotkut kokee. Ja siitä sitten päästään noihin edellämainittuihin, miten nyt tollai, eiks nyt vois, sehän on perinne, sais kauniit juhlatkin, kaikki muutkin, mitä haittaa siitä ois. Just se haitta, että ”no okei, ihan sama” -tyyli jälleen edesauttaa kaikkimuutkin-ajatusta. Ja sama pyörä pyörii.

 

Vouhotivouhoti!