Elämän pieniä iloja

Yks on ehdottomasti se, kun havahtuu aivan jär-kyt-tä-vään huutoon, manaa että eikö se vauva nyt nukukaan, hipsii takaovelle valmiina väsymysmaratoniin, ja oven avattuaan huomaakin huutajan olevan naapurin vauva. JEEEEEEEE. Okei sori sinne, ei jeetä.

(Tai siis oikeestihan tollasta ei tapahdu, koska raudanlujalla äidinvaistollani tunnistin oman vauvan huudon miljoonan joukosta jo ennen kun se oli syntynyt, niinhän se menee.)

Eisemitään, lisää sohvaa ja suklaata.