”Äiti näyttää kuhalta” ja muuta taaperon sanomaa

Jeejeejee, vihdoinkin mäkin oon voinut kirjotella ylös kaikkia lapsen ilmoille heittämiä juttuja ja tokaisuja, jotka omasta mielestä on luonnollisesti kaikista hauskimpia ja ihanimpia ja osuvimpia! Harmi vaan, ettei kaikkea ehdi millään saamaan ylös, vaikka tarkoitukseen saatu muistikirjakin on jatkuvasti esillä. Monesti heitot on myös niin tilannekohtasia, että pitäis raapustaa koko selostus ylös, mutta iloksi myös niitä yksittäisiäkin tulee.

Muutamia poimintoja 2,5-vuotiaamme lausahduksista:

”Minä olen niin kiltti, että joulupukki tulee etsimään minua.”

”Voisitko hoitaa minua? Minulla taitaa olla punssa.” (flunssa)

”Mikäs ihmeen ukkeli tuolla menee?”, mietti tyttö nähdessään freestyle-laskijan Urheiluruudussa.

M oli innokkaasti tutkinut jonkinlaista vanhaa taulua tai julistetta, jossa esitellään kaloja. Kotona hän sitten totes mulle,
”Äiti näyttää kuhalta.”

M oli jonkun aikaa nukkunut yönsä meidän sängyssä, ja sitten oltiin päästy jo siihen vaiheeseen jolloin hän kömpi sinne vasta yöllä. Nukkumaan mennessä keskusteltua:
”Hyvää yötä kultapieni, voit tulla äitin ja isin sänkyyn sitten kun heräät.”
”No niin tulen, ihan varmasti!”

Tunnistaa myös huijauksen:
”Nyt nukutaan, äitikin menee kohta nukkuun.”
”Et kuitenkaan oikeesti mee.”

”Minä tykkään suklaamunista. Äitinkin kannattaa syödä niitä, se tekee sulle hyvää.”

Kajautus Citymarketin aulassa, ”täällähän myydään SIPSIÄ!!”

”Äiti mää meen pissalle.”
”Joo oota hetki, mä tuun auttaan.”
”Mää meen yksin.”
”Osaaksä mennä yksin?”
”Toivottavasti.”

Jotensakin suloista on kuunnella myös, kun lapsi lohduttaa itse itseään, esimerkiks nähdessään telkkarimainoksessa tai kirjassa jotain semijännää. ”Se on vain kuva, sitä ei kannata katsoa enää.” ”Ei tarvi pelätä, sehän oli oikeesti vaan aikuinen joka höpsötteli.”

Suukotin lasta takaraivolle. ”Älä rakasta mun päätä”, kuulu komento.

Ruokakaupassa tulee välillä keskusteluja siitä, saako kärryssä olevia ruokia alkaa syödä. Lapsonen on näköjään hyvin oppinut… erään leikin tiimellyksessä syötyäni noin kaksikymmentä leikkileivosta totesin, että nyt en taida enää ottaa. ”Syö vaan, se on jo maksettu.”

Toisen kerran M jälleen tarjoili mulle jotain leikkiastioillaan.
”Haluatko kakkua?”
”No kiitos mielellään, mitäs siinä kakussa on?”
”Hyytelöä, mansikoita ja rakkautta.”