Ei salainen eikä pahe

Mää rakastan meksikolaista! Ei vaan. Siis salaistahan tästä ei saa millään, mutta pahe ois kutsua tätä meksikolaiseks. Eli mää rakastan suomi-tex-mexiä! Suoraan prismasta.

Kun kaupassa mietitään, mitä syötäs, noin yheksän kertaa kymmenestä mun eka ajatus on ”tortilloja!”. On vaan niin helppoo ja hyvää. Mä en tarvi mitään hankalaa, perusaineet ja valmiit kastikkeet riittää. Tortsut sisältää kaiken: tulista ja raikasta, pehmeetä ja rapeeta, suolasta ja makeeta. Aina ei ees tarvi olla kaikkia, pikasalaattikin riittää. Yhtenä päivänä mulla oli lautasella perusvermeet, eli jäävuorisalaatti, kurkku, tomaatti, sipuli, jauheliha, taco-kastike ja ranskankerma. Huokailin, että olisin varmaan ihan onnellinen, vaikka mulla ei ois loppuelämäks mitään muuta ruokaa kun ne. ”Niinpä”, oli E:n lakoninen kommentti. I’m so easy.

Sunnuntai-illan ratoks kasasin vuokaan NATSOT. Eli nachoja, jauhelihaa, tomaattia, sipulia, salsaa, korianteria, chiliä ja juustoo, uunin päälle salaattia ja ranskista. Mä ehkä oikeesti joskus kokeilen, kauanko jaksaisin syödä pelkästään tätä repertuaaria.

Salaatti vähän vei alaa, mut pilkistää sieltä niitä muitakin.