Erikoinen poika
Mun parin vuoden pakotetulla lastenvaatekokemuksellani oon nyt sitten kategorisoinut vaatteet kolmeen ryhmään. On hailut vaatteet (tytöille), kirjavat vaatteet (usein tytöille) ja kirkkaat vaatteet (pojille). Ensin huomasin, että pidän kyllä kirjavista tai värikkäistäkin vaatteita, mutta sitten tarkensin pitäväni ”siisteistä kirjavista”, en sellasista mun makuun levottomista. Eli useimmista… ”kuoseista”.
Tiivis esimerkki (kuvat kaupoista ja mainoksista leikelty): Nosh Organicsin raitapaita on kyllä:
Rokkikaupan Ipanapa-paita taas ei:
Pidän siis väreistä. Pidän siitä, että vaatteessa on jotain muutakin kun yksivärisyys. Mutta sillain sopivasti ja sopivalla tavalla. Pidän kirkkaista väreistä, perusvärit sininen, punanen, keltanen, oranssi, violetti ja niin edelleen on oikein jees, jopa vihreää oon alkanut sietää. Musta, harmaa ja valkonen on kaikki käyttökelposia värejä, ruskee hiipii vihreen ohella sallittujen listalle. Pidän punasen eri laaduista, pidän kirkkaasta pinkistä, pidän eri sävyistä.
Lastenvaatteiden kohdalla en jostain syystä kovinkaan paljon pidä vaaleista sävyistä. Osa on ihan käypiä, kuten vaikkapa vaaleansininen, persikka, vaaleanvihreä (!), turkoosi, jo mainittu harmaa ja toki se valkonen. Vaaleidenkin värien pitää kuitenkin näyttää joltain, eikä vaan olla valjuja.
No, mikäpä se pointti tässä sitten on? Juuri se, mitä heti alkuun kirjotin. Äkkinäisen kokemuksen mukaan, jos ne epämiellyttävät riehumiskuosit jättää pois, jää jäljelle ”tyttöjen hyllyn” hailut vaatteet ja ”poikien hyllyn” kirkkaat vaatteet. Poislukien vauvahyllyn beige ja tyttöjen violetti ja tumma pinkki. TÄSSÄ on syy, miksi mä olen huomannut hankkivani ja pukevani M:lle mieluusti poikien osastolta haettuja vaatteita (tosin lapsen kasvaessa poikien osaston vaikuttaa täyttävän printtihämähäkit ja rumat supermiehet, joten pitää keksiä jotain muuta). Havahdun tähän erityisesti siellä kuuluisassa prismassa, jossa on usein samat vaatteet eri väreillä eri hyllyissä. Tästäkin bongasin ensin kauniin raikkaan sinivalkovihreän bodyn, ennen kun vasta toisilta lapsilta satuin huomaan, että tokihan tytöille ja pojille olisi ollut omansa.
Eipä siinä mitään, puetaan lapselle niitä omaa silmää miellyttäviä vaatteita nyt vielä ainakin sen aikaa, kun hän ite kelpuuttaa lähes vaatteen kun vaatteen. Tulipa vaan koko keissi taas mieleen, kun eräänä iltana leikkipuistossa hiukan M:aa vanhempi lapsi katseli häntä hetken ja totesi sitten, ”mikshän tolla pojalla on tommoset kengät?”.
