Jälleen ajatuksia yliopistolta

Opintiellä senkun porhalletaan eteenpäin, joten päässä pyörii paljolti opiskeluihin liittyvät asiat. Usein ihan oleelliset, mutta usein myös nää sivuhuomiot.

Kuten vaikka vastakohdat opettajissa: jos aiemmin valitin jaarittelusta, niin nyt on vastaan tullut myös tyyppi, joka tykitti meneen niin että meinasin tuolilta pudota. Ei kovin hyvä tääkään, kun vasta jäsensin päässäni edellistä lausetta kun jo mentiin seuraavassa. Superpapupata, sanoisin. Sen sijaan eräällä luennolla oli opettaja, joka herätti hyvin sympaattisia ajatuksia. Hän sano heti alkuun olevansa suhteellisen uus yliopistolla, ja kokemuksen puutteen huomaskin. Hän seiso jähmettyneenä salin edessä ja luennointi oli esitelmätyyppistä. Tiedättehän, lukee yhden ranskalaisen viivan slideistaan ja sitten sanoo sen ääneen muutamin eri sanoin, pitää pienen tauon, lukee seuraavan kohdan ja niin edelleen. Luennon edetessä hän kuitenkin selvästi vapautu, homma alko oleen sujuvampaa ja puhe luonnollisempaa. Teki itekin mieli hihkua penkissä että hyvä sä! Kyllä sä tän handlaat! Jatka vaan!

Oon edellisten huomioiden lisäks mietiskellyt paria muutakin juttua. Esimerkiks sitä, että miks tulla luennolle, jos ainoo ajatus on näpyttää kännykästä facebookia? Onko nää ihmiset vaan niin älykkäitä, että ne pystyy kuunteleen ja omaksuun tiedon ihan vaan kuuntelemalla siinä tsättäyksen lomassa? Ei sillä, että itekään oisin alusta loppuun korvat höröllä ja kynä muistiinpanoja sauhuten (niin, sen sijaan mietin esim tällasia juttuja tai tuijotan seinää), mut silti ihmettelen sitä vaivan ja hyödyn suhdetta.

Niin, huomasitteko, ”kynä sauhuten”. Nykynuorillahan tuppaa oleen mukana läppärit, joilla muistiinpanot naputellaan Iltalehden selailun lomassa (onks muuten korrektia koputtaa edessä istuvaa olkapäähän ja pyytää selaan takasin, jos ite ei vielä ehtiny lukeen? Se yks kuuluis kaveri siis miettii). Onneks jollain muillakin on vielä kainalossa vanhat kunnon luentolehtiöt eikä tabletit, en oo ihan yksin ulkona kelkasta.

No joo, no mitäpä siitä jos joku hyörii koko luennon henkisesti jossain muualla, hyöriköön. Mut voi jestas miten voikaan jo ärsyttää jutustelijat! Ihan tosi hei! ”Kato, hihi, supisupi, olispa jo tauko, hihi sipisipi, muistakko viikonloppuna sen hihi, mitä se kirjotti näytä, ihihi.” En nyt halua olla hirveen kalkkis, mut eiks nää hommat yleensä jääny yläasteelle? Tai eräiden tapauksessa ees lukioon?

Eipä sitten vielä ärsyttävämpänä, pätijät. Aina löytyy joku! Ei siinä mitään jos on äänessä, usein kommentit ja kysymykset on ihan mielenkiintosia, oleellisia ja tuo kivaa vaihtelua ja elämää. Mutta… joskus joillakin tuntuu olevan vaan silkka pakko olla äänessä ja olla lapa pystyssä vähän väliä. Yleensä sieltä vielä tulee joku turha kommentti tai ”oivallus”, joka taitaakin olla vaan omat sanat just kerrotusta. Kiusallisinta on, kun välillä aistii luennoitsijankin vaivaantuvan, ja melkein välttelevän kontaktia sinne kyseisen henkilön puolelle tai kuittaavan kommentit vaan lyhyesti pois. Että ollaanpa hiljaa vaan ja tuijotetaan zombieina valkokankaalle, se on paras kaikille. Siis mulle.

Okei mikäs muu ärsyttäis. Ei tällä hetkellä enää mikään! Vähällä päästiin, ilolla hommiin taas.

suhteet oma-elama ajattelin-tanaan opiskelu
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.