Kuvia lastenhuoneesta
Me E:n kanssa ei olla kummosia sisustajia. Vuosia meidän ”sisustus” koostu niistä huonekaluista, jotka oltiin joskus saatu jostain. Kaikki vanhat roinat tavarat vaan sulassa sovussa sekasin, kätevää ja halpaa! Mutta ei kylläkään erityisen kaunista. Uuden kodin myötä päätettiin muutama vuosi sitten vähän karsia tavaraa ja muutenkin katsoa, että millä sitä kotinsa täyttää. Ostettiin jopa jotain uutta, wohou. Silmää ja fiilistä on myös alkanut miellyttään hieman enempi tila ja vähempi tavara, ennen kun kaiken piti olla näkyvillä ja jokaiseen tyhjään kohtaan piti saada jotain. Mitenkään minimalisteja tai kliinisiä ei olla vieläkään, mutta huonekalut on suurinpiirtein yhteensopivia, pyritään oleen haalimatta kaikkee muiden ylimääräsiä ja pikkutavaroita ja koriste-esineitä, pieniä elementtejä voidaan pitää edes välillä jossain kaapissakin.
Mutta entäpä M:n huone? Se pysy aika pitkään ylimääräisten huonekalujen säilytyspaikkana. Nyttemmin sinnekin on hankittu sopivampaa tavaraa, mutta varsinaista harkittua sisustamista se ei kylläkään oo kokenut. Ei oo missään vaiheessa haluttu sellasta riemunkirjavaa sirkusta, värikkäät lelut, vaatteet ja muut ympäriinsä leviävät tavarat ja muutamat värilliset jutut kyllä pitää huolen siitä, ettei liian synkkää oo. Saatikaan ei ”tytön huonetta”, joka olis kovinkin hörhelöinen tai muuten kovin koristeltu. Voiskin sanoo, että lapsen huone on melko seesteinen ja voi, tavallinen.
Tässä muutamia kurkistuksia.
Seinälle nostettu M:n nimiäismekko (oik.), 1-vuotisjuhlien mekko ja tänä kesänä käytössä ollut hääjuhlamekko.
”Hakkanen” on tärkeä unikaveri, ensimmäisen joulun lahja kummitädiltä ja -sedältä. Pupu isiltä synnytysosastolle, nallereunus lienee mun pikkuveljen peruja.
Oon saanut tän enkelikoristeen aikoinaan omalta äidiltäni, nyt se viihtyy tyttären huoneessa.
Toki yksi Tampereen kartta pitää olla. Pipon sai kaikki TAYSin 50-vuotisjuhlavuonna syntyneet vauvat.
Muut tapetit on tämän pohjavärin sävyisiä, pikkupyöräilijät koristaa yhtä seinää. Kuvastaa sitä määrää, jonka mukaan ”huoneessa saa olla vähän väriä, mutta ei joka paikassa.”
Tytön isomummulasta löytynyt verho on soviteltu vanhan nojatuolin päälle. Matto Ikeasta. Huoneen kirjavuuskeskittymä.
Taulu oli esillä M:n nimiäisjuhlassa, nalle ekoja vauvalahjoja tädiltä.
”Me isäsi kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
’No nyt se on elämässä.’
Sinä olit ihan pikkuinen,
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: ’Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,
ja perhoset, lintuset, untuvapäät,
tuntuu lentävän korini yllä.’
Isä kysyi: ’Näkyjäkös sinä näät? ’
ja minä: ’No, ihmeitä kyllä.’
Sinä olit se ihme tietysti,
– vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.
’Sill’ on ripsissä tähden säkeneet ’,
isäs naurahti ja keksi:
’Sen varpaat on puolukan raakileet.’
Ja puki sinut puhtoiseksi.
Sinä nukuit, oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
’Tästä tulee kai hyvä ihminen’ ,
me puhuttiin toisillemme.”
– Kaarina Helakisa