Mihin menit maaliskuu? (& yllätyssektori: 7v.)

Hetkinen. Just äsken oli maaliskuun eka. Just äsken oli vielä ”koko pitkä kuukausi ennen kun on ees huhtikuu” ja jossain kaukana toukokuu. Miten nyt voi olla maaliskuun loppu?

Yleensähän ajan hujahtaessa ohi huomaa joko kiireen tai tyhjyyden. ”Ei ihme ettei oo huomannut ajankulua, kun on tehnyt niin paljon kaikkee ja ollut koko ajan kiire.” Tai mihin tää aika on mennyt, ”enhän mä oo ees tehny mitään”. Mä mietin ensin toista, sitten olikin toinen, sitten taas toinen. Tulin lopputulokseen, että ihan tavalliseen elämään se on mennyt. Ei suuria projekteja, erikoisia menoja eikä möskään tyhjiä päiviä. Maaliskuu on ollut luentoja, lapsenhoitoa, tenttejä, puistopäiviä, opiskelua, kevättä, talvea, kevättä, kavereita, omia menoja, yhteisiä päiviä, kirjastopäiviä, olemista. Ihan tuikisuperarkitavallista. Ja silti, vai sen takia, päivät vilisti ohi. Ja nyt on sitten edessä se huhtikuu.

29.3.2007. Tuona päivänä oli torstai, eli tietysti opiskelijakavereiden baari-ilta. Tampereen Henkan hämärässä eräs mies tuli jutulle ja juttuhan kesti. Tähän mennessä se on kestänyt seitsemän vuotta ja nykään jutuissa on mukana minityyppi, joka näyttää isältään ja kuulostaa äidiltään. Siellä oluttuopin yli en vielä osannut tätä odottaa, mutta niiiiiiin paljon kuuluu rakkauteen, että onneksi sen sain.

Seitsemän vuoden takaiset kevät- ja kesäillat kului Rauhaniemen rannassa istuessa, järvelle katsellessa ja jutellessa. Toisella meistä oli takana suuri suru, toiseen iski keskellä kesää. Hyvien hetkien lomassa purettiin pahoja pois. E:n asunnolla kateltiin CSI:a ja kuunneltiin tietokoneelta sekalaista musiikkia, Kim Wildea.

You came, and changed the way I feel
No one could love you more
Because you came and turned my life around
No one could take your place

You came, and changed the way I feel
No one could love you more
Because you came and turned my life around
No one could take your place